MinäKertoja
MinäKertoja

Romaani edistyy Pohjanmaan Rivieralla

”Being a writer is like having homework every night for the rest of your life.”

-Lawrence Kasdan

Rakkaat ystävät ympäri maailmaa,

lähetän teille kirjaimellisesti lämpimiä terveisiä autosta. Vietin juuri pitkän viikonlopun Lapualla mieheni kanssa, matkalaukku niin täynnä vaatteita että olisimme voineet lähteä vaikka kahdeksi viikoksi Ranskaan tai Italiaan.

Vaitettavasti en tajunnut, että Pohjanmaalla voisi olla melkein yhtä lämmintä kuin vaikkapa Rivieralla. Pakkasin mukaan jopa pipon ja punaiset nahkahansikkaani, eikä minulle tullut mieleenkään ottaa mukaan shortseja tai muita kesäisiä vaatteita. Meinasin suorastaan paahtua, kun lähdimme eilen kävelylle kuumissa farkuissa.

Oloni kävi jopa niin tukalaksi, että kävimme ostamassa minulle Halpa-Hallista kahdet shortsit, uuden pikeepaidan ja kivennäisvettä. Sen jälkeen päädyin vaihtamaan shortsit kaupungintalon pihassa, mahdollisimman vähäeleisesti, kuin uimarannalla.

”Sä oot kuitenkin julkisuuden henkilö”, sanoi mieheni etsiessään minulle suojaista soppea.

Parin päivän aikana olemme ehtineet käydä myös muun muassa kirjastossa, Veikon koneessa, Jokilaakson matkailupuutarhassa sekä Koveron Shellillä tapaamassa ystäviä.

Jokilaakson linnunpönttökin nauttii auringosta.

Perjantaina ja lauantaina Lapualla järjestettiin markkinat. Sieltä löysin itselleni muun muassa pari pohjalaisaiheista paitaa. Toinen niistä on koristeltu kullanhohtoisin salmiakkikuvioin, toisessa lukee valkoisin kirjaimin: ”Kaikkia pitääs, kun vaan kerkiääs”.

Äiti ja minä purskahdimme nauruun, kun näimme tuon paidan. Sen viesti oli niin voimakas, että minun oli saatava se omakseni.

Söimme myös muurinpohjalettuja (korjaan: lättyjä!) mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Istuimme varjoisan teltan suojissa ja katselimme auringossa ilakoivia ihmisiä.

Välillä korjailin käsikirjoitustani, josta syntyy vähitellen Venetsialaiset-niminen romaani. Kolmesta sisaresta kertova kirja sijoittuu Pohjanmaan Järviseudulle huvilakauden päättäjäisten aikoihin, elokuun viimeiseen lauantaihin, jolloin aurinko alkaa jo väsyä ja ihmiset jättävät hyvästejä kesälle. Romaani ilmestyy sopivasti elokuun puolivälissä, noin viikkoa ennen venetsialaisia.

Viime aikoina olen lukenut tekstiä paperilta läpi. Viilailen lauseita ja korjailen pilkkujen paikkaa, parantelen rytmiä ja bongailen turhaa toistoa.

(Vinkki kaikille kirjailijoiksi haluaville: kannattaa ehdottomasti aina tulostaa oma teksti ja lukea se paperilta kynän kanssa. Silloin virheet ja kömpelyydet näkee helpommin kuin tietokoneen näytöltä.)

Lukiessani tarkistelen myös faktoja, kuten sitä, onko anopinkielellä taipumus kukkia, mitä amppelikukka oikeastaan tarkoittaa ja milloin kurjet valmistelevat syysmuuttoa.

Jos jonakin päivänä romaani ei saa minulta huomiota, poden heti huonoa omaatuntoa. Tuntuu kuin käsikirjoitus olisi pieni kissanpentu, jota on silitettävä ja ruokittava päivittäin. Niinpa eilen ja perjantai-iltanakin minun oli istuttava koneen ääreen ja korjattava muutamia lukuja.

”Miten sä jaksoit tänäänkin tehdä töitä”, mieheni kysyi lauantaina jäätelötötterö kädessään.

Vastasin jotakin sellaista, että työskentelin tänään, jotta voisin sunnuntaina levätä. Toinen vastaus voisi kuulua näin: kirjoitin, koska en osaa olla kirjoittamatta.

Mutta tänään pidän vapaata. (Julkaisen vain tämän pienenpienen blogipostauksen).

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, ja aurinkoista viikonlopun jatkoa jokaiselle!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Taiteilijan ei ole pakko kärsiä

Marttyyri sanoo: ”Elämä on kärsimystä.” Veijari sanoo: ”Elämä on kiinnostavaa.” -Elizabeth Gilbert: Big Magic – Uskalla elää luovasti (suom. Laura Beck) Olen viime aikoina potenut lievää alakuloa. En usko, että voin laittaa kaikkea flunssainfernon piikkiin,…

Kölnistä saat ikuisen ystävän

Rakas lukija, olen viime aikoina editoinut elokuussa ilmestyvää romaaniani Venetsialaiset. Kirja on valloittanut suurimman osan aivokapasiteetistani, ja sen vuoksi teen melkein kaiken viiveellä. Vastaan sähköposteihin viiveellä. Herään viiveellä. Syön aamupalaa klo 12.30. En muista, olenko…

Kölnin tuomiokirkko näki minut nuorena

”Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen olen ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna olen seissyt laiturilla kolme ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon (–)” -Ultra Bra: Minä suojelen sinua kaikelta (san. Anni Sinnemäki)☆ Tässä kauniissa sitaatissa mainituista aktiviteeteista olen suorittanut…

Teatteri paljastaa sen mitä ei sanota ääneen

Näyttämö. Sinistä valoa. Lampun henki? Nämä ovat ainoita hämäriä muistikuvia ensimmäisestä teatterielämyksestäni. Uskoisin, että kyseessä oli tarina Aladdinista ja taikalampusta. Olin ala-asteikäinen ja istuin luokkatovereitteni vierellä, olimme matkustaneet teatteriin linja-autolla. Paikkana saattoi olla Seinäjoen kaupunginteatteri,…

”Enhän minä ole kauhea nainen?”

Nainen ja mies rakastuvat. Nainen muuttaa miehen asuntoon ja tuo mukanaan kaikki kenkänsä – ja paljon muutakin. Nainen siirtää  huonekasvin paikkaa ja vaihtaa tavaroiden järjestystä mieheltä kysymättä. Nainen riisuu seinältä miehen kehystämän julisteen ja ripustaa…

Lasketellen kohti uutta kirjaa

Jos jonakin päivänä muistelen jälkeenpäin kevättalvea 2018, luulen, että siitä jää mieleen ainakin kaksi asiaa: kirjan editoiminen ja laskettelu. Ja tietenkin myös jatkuva eksistentiaalis-behavioristinen ahdistus sekä intensiivinen itsereflektioinferno, olennainen osa kirjailijan työtä. Tässä postauksessa käsittelen…

Hyggeä uutta vuotta!

Toivoin joululahjaksi paria kirjaa. Toinen niistä oli tanskalaisen Meik Wikingin kirjoittama vaaleansininen opus nimeltä Hygge – Hyvän elämän kirja. Meik Wiking on paitsi kirjailija, myös Kööpenhaminassa toimivan onnellisuudentutkimusinsituutin – Happiness Research Instituten – johtaja. Hänellä on…

Rakas joulupukki, pitääkö minun aina olla kiltti?

Rakas joulupukki, ryhdyin kirjoittamaan tätä kirjettä ravintola Rytmissä Helsingin Hakaniemessä. Et ehkä ole koskaan käynyt täällä, koska asut niin kaukana. Suosittelen kuitenkin lämpimästi piipahtamaan. Täältä saa muun muassa herkullista kuumaa glögiä, täällä on jokunen joulunpunainen…

Ryövärimorsianta ei voi unohtaa

Poissa oleva on kilpailijoista pahin. -Margaret Atwood: Ryövärimorsian (suom. Kristiina Drews, 1994) On ihmeellistä, kuinka vahvoja muistoja joihinkin kirjoihin liittyy, etenkin niihin jotka on lukenut lapsena tai nuoruusvuosina. Esimerkiksi L.M. Montgomeryn Anna– ja Runotyttö-romaanit inspiroivat minuakin…

Kerro mitä tunnet

Pidin eilen itsenäisyyspäivän aattona juhlapuheen vanhassa opinahjossani Lapuan yläkoululla. Julkaisen puheen nyt täällä blogissa, satavuotiaan Suomen kunniaksi. Hyvät Lapuan yläkoulun oppilaat, opettajat ja muu henkilökunta, tuntuu aika nostalgiselta palata tänne Lapuan yläkoululle kaikkien vuosien jälkeen….