MinäKertoja
MinäKertoja

Lapsuuden tärkeissä kirjoissa on yhä taikaa

”Miten merkilliset kasvot hänellä olikaan…

Vaikka eläisin tuhat vuotta en unohtaisi kasvoja, jotka näin silloin ensi kerran tietämättä hänestä vielä mitään.”

-Maria Gripe: Salaisuus varjossa (Skuggan över stenbänken 1983, suom. Eila Kivikk’aho 1985)

Tiedätkö sen tunteen, kun näet jonkin lapsuutesi tai nuoruutesi kirjan pitkästä aikaa? Sydämessä läikähtää lämmin tuttuuden ailahdus, ja muistat elävästi, millaista oli lukea tuota kirjaa, millaista lumovoimaa se hehkui, miten innoissasi kääntelit sivuja.

Tämä isosiskoni kappale on vuodelta 1985.

Minulle on käynyt näin esimerkiksi silloin, kun olen nähnyt vuosien jälkeen Pupu Tupuna -tarinoiden tai Mauri Kunnaksen Joulupukki-sadun kuvia, tai L.M. Montgomeryn Anna– ja Runotyttö -kirjojen kannet. Yhtäkkiä katselen rakkaita piirroksia yhtä aikaa lapsen ja aikuisen silmin, Pupu Tupunaa värikkäässä tavaratalossa ja veikeitä koiratonttuja lelupajoissaan, herkkää runotyttöä mustissa leteissään – ja nuo tunnistamisen hetket tuntuvat kehossa miltei fyysisenä elämyksenä.

Tämän tutun romaanin bongasin Lapuan kirjaston hyllystä.

Eilen näin Lapuan kirjastossa pitkästä aikaa romaanin, joka aiheutti voimakkaan tunnereaktion: ruotsalaisen Maria Gripen teoksen Hissillä neljänteen kerrokseen (1991). Todennäköisesti en ole edes itse lukenut kyseistä kirjaa, sillä liitin sen heti voimakkaasti läheiseen ystävääni, jonka kanssa vietimme yhdessä useimmat lapsuutemme päivät. Ehkä hänellä oli tuo kirja mukanaan, kun olimme toistemme luona yökylässä. Ehkä hän luki sitä minulle ääneen, sillä jotakin hyvin tuttua oli myös päähenkilön nimessä: Lotte.

Kenties lainaan tuon kirjan vielä myöhemmin.

Nappasin kuvan Lapuan kirjastossa.

Hiljattain luin vuosien tauon jälkeen Maria Gripen Varjo-sarjan ensimmäisen osan: Salaisuus varjossa. Kirja palasi mieleen varmaankin siksi, että kollegani oli sitä kehunut Facebookissa. Muistin heti romaanin mystisen tunnelman, talon hämärät huoneet ja salaperäisen valokuvan, kynttilänvalon joka lauseissa hehkui.

Kun aloin lukea kirjaa uudestaan, sama maaginen tunnelma oli yhä läsnä. Kirjan kertojana on 14-vuotias Berta, jonka perheeseen saapuu uusi palvelustyttö Carolin. Isoäidin lähettämä sisäkkö on ahkera, aikaansaava ja vetovoimainen persoona, mutta hänessä on myös jotakin tavoittamatonta. Miksi hän kertoo taustoistaan varsin niukasti? Kuka on se kaupungilla liikkuva poika, joka muistuttaa häntä niin silmiinpistävästi? Entä minkä tähden Carolin katselee niin kiinnostuneena perheen vanhaa valokuva-albumia?

Kiinnostavinta kirjassa on turvallista elämää viettäneen Bertan ja jo maailmaa nähneen Carolinin suhde. Berta haluaisi päästä lähelle Carolinia, ystävystyä, kehittää luottamuksen siteen. Mutta kaksi vuotta vanhempi Carolin käyttäytyy välillä arvaamattomasti, tiuskii ja kritisoi vauraan perheen kokematonta tytärtä. Seuraavassa hetkessä Carolin on jälleen oma ihastuttava itsensä.

Tuossa pakenevassa ystävyydessä on jotakin sellaista, joka koskettaa minua lukijana ehkä vielä enemmän kuin lapsena. Samaistun hyvin Bertaan, joka yrittää varovasti kysellä Carolinin tunteista.

Kirjan keskivaiheilla tapahtuu juonenkäänteitä, jotka eivät kiinnostaneet minua niin paljon kuin Carolinin mysteeri. Tuo juonikuvio liittyy Bertan vanhempien tuntemaan köyhään yksinhuoltajaperheeseen, jonka äidillä Floralla on alkoholiongelma. Yksi Floran kolmesta lapsesta alkaa käydä säännöllisesti Bertan perheen luona syömässä. Kukaan ei kuitenkaan pysty pelastamaan poikaa vakavalta sairaudelta.

Tämä osio tuntui sen verran vieraalta, että hetken mietin, olenko edes lukenut kirjaa kokonaan lapsena. Mutta luultavasti olen vain vuosien varrella unohtanut kyseisen tapahtumasarjan.

Kuten kolleganikin muistaakseni totesi, Salaisuus varjossa käsittelee varsin isoja teemoja. Vuoteen 1912 sijoittuvassa kirjassa nousevat esiin muun muassa identiteettikysymykset, sosiaalinen epätasa-arvo, köyhyyden ja alkoholismin vaikutukset lapsiin, Titanicin uppoamisen aiheuttama kauhu sekä yleinen äänioikeus. Carolin ja taloudenhoitaja Svea käyvät naisten äänioikeudesta kiivaita keskusteluja. Vanhempaan sukupolveen kuuluva Svea pystyttelee konservatiivisella linjalla, kun taas moderneja näkemyksiä edustava Carolin on sitä mieltä, että naistenkin pitäisi ehdottomasti saada vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Pohjimmiltaan kirja käsittelee perheenjäsenten välisiä salaisuuksia. Bertakin joutuu oppimaan, että ketään ei voi tuntea kokonaan, ei edes omaa isää joka vetäytyy mielellään lukemaan yksinään. Mitä säröä isä piilottelee sisällään?

Voin lämpimästi suositella romaania kaikille, jotka nauttivat hyvästä, kauniista kielestä sekä kiehtovista mysteereistä.

Kirja loppuu sen verran koukuttavaan kohtaan, että tekisi mieli lukea piakkoin myös toinen osa: …ja metsän valkeat varjot (1984).

Helmet-lukuhaasteessa Salaisuus varjossa täyttää kohdan 11: Kirjassa käsitellään naisen asemaa yhteiskunnassa.

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Kirjailijan on kysyttävä, kuka rakastaa ja ketä

Ajattelin kirjoittaa viime aikojen kuulumisia blogipostauksen kokoisessa pähkinänkuoressa. Elämässäni on tapahtunut isoja asioita. Työstämäni käsikirjoituksen päähenkilö on muuttunut miehestä naiseksi. Tästä metamorfoosista kerron lisää myöhemmässä postauksessa. Olen aloittanut sauvakävelyn. Ajattelin pitkään, että kyseistä liikuntalajia voi…

Kadottaako nainen valtansa vanhetessaan?

”Ennen rakastin valtaa, joka minulla oli miehiin. Kun kävelin kadulla mandoliininmuotoinen takamus keikkuen ja miehet kääntyivät katsomaan taakseen. Outoa kyllä, tunnistin valtani kunnolla vasta kun se oli mennyttä – tai siirtynyt tyttärelleni, miesten katseet hänen…

Millainen romaani kantaa loppuun asti?

Laskin, että minulla on tällä hetkellä luvussa yli 20 kirjaa. Kyllä, luit oikein. Kaksikymmentä. Jossain vaiheessa menin laskuissa sekaisin. Suurin osa teoksista on romaaneja, mutta mukana on myös pari elämäntaito-opasta sekä yksi näytelmäkokoelma. Vaikka kirjat ovat…

Kauhu on hyödyllistä kirjailijalle

The journey itself was her positive action, her destination vague, unimagined, perhaps nonexistent.” -Shirley Jackson: The Haunting of Hill House (1959) Tänä vuonna päätin tarttua ensimmäistä kertaa Helmet-lukuhaasteeseen. Vuoden 2019 aikana olisi tarkoitus lukea mahdollisimman monta…

Venetsialaisten ja matkalaukkujen vuosi

Kummallinen olo. En ole kirjoittanut mitään viiteen päivään – paitsi postauksia sosiaaliseen mediaan. Olen lomaillut Torinossa, tilannut italiaksi omenamehun ja pikkupitsan, hiljentynyt hetkeksi tuntemattomissa kirkoissa, hymyillyt Alpeilla auringonpaisteessa, nähnyt rakettien paukkuvan Torinon taivaalla. Ja salaa…

Hei jännittäjätyyppi, näin sinusta tulee hyvä esiintyjä

”Kirjoittaminen oli eri asia kuin puhuminen.” -Taina Latvala: Arvostelukappale (2007) Kun olin pari viikkoa sitten esiintymässä Vimpelin kirjastossa, haastattelijani luki ääneen pari pätkää muun muassa esikoiskirjastani Arvostelukappaleesta. Silloin kuulin pitkästä aikaa tuon yllä olevan lauseen,…

Mitä tapahtuu Venetsialaisten jälkeen?

Tänään on juhlittu suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivää. Nyt onkin siis mainio hetki puhua siitä, millaiset tunnelmat minulla on ollut viidennen kirjani ilmestyttyä. Venetsialaiset-romaanini näki päivänvalon elokuun puolivälissä, ja sen jälkeen koko elämäni on…

Kirjailija juhlii jo Venetsialaisia

Tämän viikon lauantaina eri puolella Suomea vietetään venetsialaisia, veden, tulen ja valon juhlaa. Tuona iltana ihmiset kokoontuvat mökeille, rannoille ja vesistöjen äärelle juhlistamaan kesän loppua ja huvilakauden päättäjäisiä. Minä puolestani olen juhlinut Venetsialaisia jo kaksi…

Flow on tehnyt vaikutuksen herkkään festarikävijään

Kai vielä saa sanoa pari sanaa omasta Flow-kokemuksestaan? Menin festareille perjantaina aika onnellisessa mielentilassa: tuorein romaanini Venetsialaiset oli juuri edellisenä päivänä tullut painosta. Ja yhä, muutamia päiviä jälkeenpäin, mieleeni tulvii välähdyksiä keikoista, tanssivista ihmisistä, nuorista…

Tottelemattomuus saa itkemään

Whenever I’m alone with you You make me feel like I am young again Whenever I’m alone with you You make me feel like I am fun again -The Cure: Lovesong (san. Robert Smith) Tiedätkö…