MinäKertoja
MinäKertoja

Tottelemattomuus saa itkemään

Whenever I’m alone with you
You make me feel like I am young again
Whenever I’m alone with you
You make me feel like I am fun again

-The Cure: Lovesong (san. Robert Smith)

Tottelemattomuuden ovat käsikirjoittaneet Sebastián Lelio ja Rebecca Lenkiewich

Tiedätkö sen tunteen, kun olet tullut hetken mielijohteesta elokuviin, yksin? Olet ostanut liput vakavaan draamaan, koska olet traagisella tuulella. Tarina etenee. Syöt amerikanpastilleja, juot appelsiinimehua ja itket.

Yrität niistää äänettömästi, ettei vierustoveri huomaisi liikutustasi.

Kun elokuva päättyy ja valot syttyvät, joudut laittamaan aurinkolasit päähäsi. Et halua, että muut näkevät ripsiväriä poskillasi.

Minulle kävi näin perjantai-iltana, kun kävin katsomassa upean draaman nimeltä Tottelemattomuus (Disobedience).

Oscar-palkitun Sebastián Lelion ohjaama elokuva kuvaa kahden naisen välistä rakkautta aidolla ja mieleenpainuvalla otteella.

Esti (Rachel McAdams) ja Ronit (Rachel Weisz) tapaavat toisensa pitkästä aikaa.

Tarina käynnistyy, kun nykyisin New Yorkissa asuva valokuvaaja Ronit (Rachel Weisz) saa kuulla isänsä kuolleen. Lontoossa ortodoksijuutalaisessa perheessä kasvanut nainen ei ollut nähnyt rabbi-isää vuosikausiin. Ronit lähti aikoinaan Amerikkaan, kun uskonnollinen yhteisö ei hyväksynyt hänen rakkauttaan samaa sukupuolta olevaan ystävään Estiin (Rachel McAdams).

Kun Ronit palaa synnyinseudulleen isänsä muistotilaisuuteen, hän saa huomata, että Estikin on aloittanut uuden elämän. Tämä on ryhtynyt opettajaksi ja mennyt naimiisin heidän yhteisen ystävänsä Dovidin (Alessandro Nivola) kanssa. Mies on kohonnut uskonnollisessa yhteisössä hyvin arvostettuun asemaan; hänestä kaavaillaan seuraajaa Ronitin isälle.

Ortodoksijuutalaisessa koulussa opettava Esti on yrittänyt urheasti muovautua tyytyväisen aviovaimon rooliin, vaikka sisimmässään hän tuntee edelleen vetoa vain naisiin. Avioliiton hän solmi lähinnä järkisyistä.

Ronitin ja Estin jälleennäkeminen on päällisin puolin hillitty, mutta ensihetkistä asti ilmassa väreilee vanha rakkaus ja kadotettujen vuosien paino.

Vähitellen, yhdessä vietettyjen päivien kuluessa, väkisin sammutettu intohimo alkaa hehkua uudelleen. Huolella rakennetut, turvalliset puitteet uhkavat romahtaa Estin silmien edessä.

Vai onko kyse sittenkään tuhoutumisesta? Voisiko raunioiden keskeltä löytyä uusi alku?

Rachel McAdams ja Alessandro Nivola näyttelevät elokuvassa avioparia.

Tottelemattomuus käsittelee hienosti universaalia teemaa: sitä, että olemme vapaita valitsemaan, millaisen elämän haluamme elää. Voimme totella tai olla tottelemattomia. Olennaisin kysymys lienee, ketä kannattaa totella – ulkoista auktoriteettia, yhteisön vaatimuksia vai sisäistä ääntään?

Tämä valinnanvapauden sanoma tuodaan esiin jo ensimmäisessä kohtauksessa, jossa Ronitin isä pitää viimeisen saarnansa ennen kuolemaa.

Naomi Aldermanin romaaniin perustuva Tottelemattomuus on täynnä tunnetta ja pinnanalaista väreilyä, mutta elokuva ei alleviivaa henkilöittensä emotionaalisia myrskyjä. Pidin siitä, että elokuvassa ei selitelty hahmojen toimintaa tai juonenkäänteitä, vaan katsoja saa tilaa tulkita päähenkilöiden ajatusmaailmaa itse.

Rachel McAdams ja Rachel Weisz.

Episodin arvostelussa kirjoitetaan osuvasti pääosan esittäjien välisestä kemiasta ja heidän taidokkaasta näyttelijäntyöstään. McAdamsin suoritusta kuvaillaan esimerkiksi näin: ”Kyvyttömyys hyväksyä itsensä ja sen aiheuttama tuska heijastuu McAdamsin tulkitseman Estin kasvoilta ja tunkeutuu ihon alle.”

Samaa mieltä.

Rachel Weisz puolestaan ilmentää hienosti isänsä menettäneen tyttären surua.

Edellä mainitusta Episodin arvostelusta opin, että elokuvassa kuullaan lähinnä uskonnollista laulua – yhtä poikkeusta eli The Curen kappaletta lukuun ottamatta.

Yksi elokuvan hienoista ja liikuttavimmista hetkistä onkin juuri kohtaus, jossa Ronit palaa Estin kanssa isänsä tyhjään kotiin ja laittaa radion soimaan. Sieltä kajahtaa sattumalta The Curen hittibiisi Lovesong, jonka kumpikin naisista tunnistaa heti.

”Whenever I’m alone with you

You make me feel like I am home again.”

Viimeistään tässä vaiheessa jouduin kaivamaan nenäliinaa taskustani, samoin kuin elokuvan lopussa viimeisen repliikin jälkeen.

Huomasin, että Tottelemattomuus osui minulla johonkin samaan liikutushermoon kuin kehuttu ja palkittu Call Me by Your Name, joka käsitteli kahden nuoren miehen romanssia. Tuostakin elokuvaelämyksestä minun on pitänyt kirjoittaa jo monesti.

Tottelemattomuuden loputtua jäin hetkeksi istumaan paikoilleni ja kuuntelemaan Lovesongia, joka soi lopputekstien taustalla.

Samaa kappaletta kuuntelin matkalla kotiin, kiitollisena siitä, että olin osannut valita tuona perjantai-iltana juuri tämän elokuvan.

*

KUVAT: Cinema Mondo

Kommentit (4)

  1. Tani

    Jaahas, elokuva joka ymmärtää The Curen ainutlaatuisuuden päälle ei voi olla huono. Lovesong on yksi heidän hienoimmista, oman nuoraikuisuuteni angstinpoistajabiisi. Pörröjen musiikkia olen löytänyt tähän mennessä ainakin yhdessä lasten kissa-animaatiossa, mutta muuten en kauheasti muista, että heitä olisin leffoissa kuullut.
    Menenpä katsomaan, josko tämä raita avaisi minunkin kanavani! Kiitos Taina vinkistä! 🙂

    • tainalatvala

      Lovesong on aivan ihana! En muista, olenko sitä aiemmin näin perusteellisesti kuunnellut kuin nyt tämän elokuvan jälkeen. Huomasin tänäänkin kuuntelevani samaista biisiä ja joitain muitakin The Curen kappaleita 🙂 Suosittelen tosiaan leffaa lämpimästi, se herätti paljon tunteita. <3

  2. Niina

    Samankaltaisia fiiliksiä itselläkin tämän elokuvan kanssa ja eniten kosketti tuo Lovesongin valinta ja täydellinen ajoitus. Miten biisin sanat sopivatkin niin hyvin elokuvan tarinaan! Ja aivan sama Call me by your name:ssa, biisivalinnat ja musa siinäkin täydellisiä. Nämä ovat sellaisia elokuvia joita ajattelee edelleen kaiholla ja tunteella <3

    • tainalatvala

      Lovesong sopi tosiaankin loistavasti tähän elokuvaan ja kyseiseen kohtaukseen. Ja kyllä, Call Me By Your Namen musiikki oli myös aivan ihanaa! Etenkin Sufjan Stevensin biisiä Visions of Gideon olen kuunnellut paljon sen jälkeen, kun kävin katsomassa leffan – jo toista kertaa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hyödyllisiä sijaistoimintoja romaanikirjailijalle

Elokuussa ilmestyvä romaanini Venetsialaiset on jo edennyt siihen pisteeseen, että olen saanut luettavakseni kirjan vedokset. Kävin torstaina Otavalla ja koskettelin tuota puhtaanvalkoista pinkkaa kuin jotakin arvokasta pergamenttia 200-luvulta eKr. Lähtiessäni törmäsin tuttuun Otavan kirjakaupan myyjään,…

Olisinpa tiennyt, että rohkeus ei välttämättä kasva iän mukana

It takes a long time to become young. -Pablo Picasso Tänä viikonloppuna on tullut mietittyä paljon nuoruutta. Katukuvassa vilisee valkolakkeja, somefiidi täyttyy ylioppilasruusuista ja vastavalmistuneiden hymyistä, haikeat vanhemmat julkaisevat varttuneiden vauvojensa kuvia. Twitterissä ihmiset kirjoittavat…

Romaani edistyy Pohjanmaan Rivieralla

”Being a writer is like having homework every night for the rest of your life.” -Lawrence Kasdan Rakkaat ystävät ympäri maailmaa, lähetän teille kirjaimellisesti lämpimiä terveisiä autosta. Vietin juuri pitkän viikonlopun Lapualla mieheni kanssa, matkalaukku…

Taiteilijan ei ole pakko kärsiä

Marttyyri sanoo: ”Elämä on kärsimystä.” Veijari sanoo: ”Elämä on kiinnostavaa.” -Elizabeth Gilbert: Big Magic – Uskalla elää luovasti (suom. Laura Beck) Olen viime aikoina potenut lievää alakuloa. En usko, että voin laittaa kaikkea flunssainfernon piikkiin,…

Kölnistä saat ikuisen ystävän

Rakas lukija, olen viime aikoina editoinut elokuussa ilmestyvää romaaniani Venetsialaiset. Kirja on valloittanut suurimman osan aivokapasiteetistani, ja sen vuoksi teen melkein kaiken viiveellä. Vastaan sähköposteihin viiveellä. Herään viiveellä. Syön aamupalaa klo 12.30. En muista, olenko…

Kölnin tuomiokirkko näki minut nuorena

”Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen olen ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna olen seissyt laiturilla kolme ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon (–)” -Ultra Bra: Minä suojelen sinua kaikelta (san. Anni Sinnemäki)☆ Tässä kauniissa sitaatissa mainituista aktiviteeteista olen suorittanut…

Teatteri paljastaa sen mitä ei sanota ääneen

Näyttämö. Sinistä valoa. Lampun henki? Nämä ovat ainoita hämäriä muistikuvia ensimmäisestä teatterielämyksestäni. Uskoisin, että kyseessä oli tarina Aladdinista ja taikalampusta. Olin ala-asteikäinen ja istuin luokkatovereitteni vierellä, olimme matkustaneet teatteriin linja-autolla. Paikkana saattoi olla Seinäjoen kaupunginteatteri,…

”Enhän minä ole kauhea nainen?”

Nainen ja mies rakastuvat. Nainen muuttaa miehen asuntoon ja tuo mukanaan kaikki kenkänsä – ja paljon muutakin. Nainen siirtää  huonekasvin paikkaa ja vaihtaa tavaroiden järjestystä mieheltä kysymättä. Nainen riisuu seinältä miehen kehystämän julisteen ja ripustaa…

Lasketellen kohti uutta kirjaa

Jos jonakin päivänä muistelen jälkeenpäin kevättalvea 2018, luulen, että siitä jää mieleen ainakin kaksi asiaa: kirjan editoiminen ja laskettelu. Ja tietenkin myös jatkuva eksistentiaalis-behavioristinen ahdistus sekä intensiivinen itsereflektioinferno, olennainen osa kirjailijan työtä. Tässä postauksessa käsittelen…

Hyggeä uutta vuotta!

Toivoin joululahjaksi paria kirjaa. Toinen niistä oli tanskalaisen Meik Wikingin kirjoittama vaaleansininen opus nimeltä Hygge – Hyvän elämän kirja. Meik Wiking on paitsi kirjailija, myös Kööpenhaminassa toimivan onnellisuudentutkimusinsituutin – Happiness Research Instituten – johtaja. Hänellä on…