MinäKertoja
MinäKertoja

Kirjailijan on kysyttävä, kuka rakastaa ja ketä

Ajattelin kirjoittaa viime aikojen kuulumisia blogipostauksen kokoisessa pähkinänkuoressa.

Elämässäni on tapahtunut isoja asioita.

Työstämäni käsikirjoituksen päähenkilö on muuttunut miehestä naiseksi. Tästä metamorfoosista kerron lisää myöhemmässä postauksessa.

Olen aloittanut sauvakävelyn. Ajattelin pitkään, että kyseistä liikuntalajia voi harjoittaa vasta sitten, kun mittariin tulee 62 vuotta, mutta otin nyt pienen varaslähdön.

Teen tämän ainoastaan niskojeni vuoksi.

Hartiani ovat nimittäin ilmoittaneet, että ne tarvitsevat enemmän huomiota ja huolenpitoa. Tähän mennessä olen ollut sauvakävelemässä vasta pari kertaa, mutta se tuntui hyvältä.

Huomaan kylläkin, että minulla on hienoisia vaikeuksia harjoittaa tätä liikuntalajia Helsingissä. Tunnen oloni jollakin tavalla vaivautuneeksi, jos joku nuori ihminen kävelee minua vastaan. Silloin yleensä siirrän molemmat sauvat toiseen käteen ja olen kantavinani niitä, ikään kuin olisin täysin kasuaalisti matkalla hiihtolenkille (oudosti ilman suksia).

Helmikuun alussa lähetin tuoreen käsikirjoituksen luettavaksi saadakseni palautetta. Tästä näytelmäprojektista kerron lisää blogissa myöhemmin, sitten kun näytelmän virallinen nimi täsmentyy ja juoni selkiintyy minulle itselleni – varjelen tällä tavoin kirjoittamiseen liittyvää taikaa. Ehkä tällaisesta maagisesta ajattelusta pitäisi päästä eroon. Ehkä omista projekteistaan pitäisi puhua avoimesti kautta linjan. Onhan näytelmästä jo pidetty lehdistötilaisuuskin.

Sen voin kuitenkin sanoa, että viilasin kohtauksia kahteen asti yöllä. Minun on hyvin vaikeaa antaa luettavaksi tekstiä, jonka tiedän olevan vielä keskeneräistä. Olen synnynnäinen perfektionisti, ja on tuskallista tietää jo etukäteen, että en tule saamaan kymppiä ensimmäisestä (kokonaisesta) käsikirjoitusversiosta.

Mutta sain lukijoiltani innostunutta palautetta ja myös joitakin alustavia kehitysehdotuksia. Tärkeintä on saada aikaan draamaa ja liikettä. Täytyy miettiä uudestaan henkilöhahmojen välisiä suhteita, vahvistaa hahmojen panoksia ja motiiveja. Mitä henkilöt haluavat, mihin he pyrkivät? Miltä heidän välillään on joskus aiemmin tapahtunut? Voivatko he antaa toisilleen anteeksi? Kuka rakastaa ja ketä?

Nämä kysymykset riivaavat meitä ihmisiä usein myös tosielämässä.

Viime aikoina olen myös lukenut ahkerasti kirjoja.

Luin hiljattain Ville Haapasalon Venäjän-kokemuksia käsittelevän kirjan Et kuitenkaan usko. Kauko Röyhkän muistiin kirjaamat tarinat olivat nopeaa, viihdyttävää ja hämmästyttävää luettavaa. Tämän kirjan myötä sain suoritettua myös Helmet-lukuhaasteen ensimmäisen kohdan: Kirjan kannessa on ihmiskasvot.

Tällä hetkellä luen muun muassa Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitshin suurteosta Neuvostoihmisen loppu. Vappu Orlovin suomentamassa romaanissa pääsevät ääneen ihmiset, jotka ovat nähneet ja kokeneet läheltä perestroikan ja Neuvostoliiton hajoamisen, todistaneet vierestä, miten yksi aikakausi saavutti päätepisteen, ja suuret mustat jätesäkit täyttyivät kommunistien jäsenkirjoista.

Tämä aihe alkoi kiinnostaa minua, sillä tarvitsen tällä hetkellä taustatietoa venäläisestä kulttuurista rakentaessani erästä henkilöhahmoa.

Öisin olen viettänyt aikaa Netflix-sarjojen äärellä. Katsoin hiljattain melko nopeaan tahtiin ensimmäiset kaudet sarjoista You ja Sex Education. Myös You Me Her – ja The Affair -sarjan kolmannet kaudet on tsekattu. Näitä kaikkia sarjoja voin lämpimästi suositella.

Tämän kaiken keskellä olen myös miettinyt, mitä kaikkea haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Voisinko fiktion ja draaman kirjoittamisen ohella tehdä jotakin muutakin innostavaa? Mikä minusta tulee isona? Olenko jo iso?

Joskus minusta tuntuu siltä, kun seison sovituskopissa.

Tällä hetkellä istun juna-asemalla Vaasassa ja valmistaudun kohta lähtemään palaveriin. Saan tänään lisää palautetta tekemästäni käsikirjoituksesta. Olen valmistautunut tapaamiseen kirjoittamalla pari tai kolme liuskaa hajanaisia ajatuksia, vaihtoehtoja, ehdotuksia, kysymyksiä.

Jonakin päivänä kaikkeen tulee selvyys.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Kadottaako nainen valtansa vanhetessaan?

”Ennen rakastin valtaa, joka minulla oli miehiin. Kun kävelin kadulla mandoliininmuotoinen takamus keikkuen ja miehet kääntyivät katsomaan taakseen. Outoa kyllä, tunnistin valtani kunnolla vasta kun se oli mennyttä – tai siirtynyt tyttärelleni, miesten katseet hänen…

Millainen romaani kantaa loppuun asti?

Laskin, että minulla on tällä hetkellä luvussa yli 20 kirjaa. Kyllä, luit oikein. Kaksikymmentä. Jossain vaiheessa menin laskuissa sekaisin. Suurin osa teoksista on romaaneja, mutta mukana on myös pari elämäntaito-opasta sekä yksi näytelmäkokoelma. Vaikka kirjat ovat…

Kauhu on hyödyllistä kirjailijalle

The journey itself was her positive action, her destination vague, unimagined, perhaps nonexistent.” -Shirley Jackson: The Haunting of Hill House (1959) Tänä vuonna päätin tarttua ensimmäistä kertaa Helmet-lukuhaasteeseen. Vuoden 2019 aikana olisi tarkoitus lukea mahdollisimman monta…

Venetsialaisten ja matkalaukkujen vuosi

Kummallinen olo. En ole kirjoittanut mitään viiteen päivään – paitsi postauksia sosiaaliseen mediaan. Olen lomaillut Torinossa, tilannut italiaksi omenamehun ja pikkupitsan, hiljentynyt hetkeksi tuntemattomissa kirkoissa, hymyillyt Alpeilla auringonpaisteessa, nähnyt rakettien paukkuvan Torinon taivaalla. Ja salaa…

Hei jännittäjätyyppi, näin sinusta tulee hyvä esiintyjä

”Kirjoittaminen oli eri asia kuin puhuminen.” -Taina Latvala: Arvostelukappale (2007) Kun olin pari viikkoa sitten esiintymässä Vimpelin kirjastossa, haastattelijani luki ääneen pari pätkää muun muassa esikoiskirjastani Arvostelukappaleesta. Silloin kuulin pitkästä aikaa tuon yllä olevan lauseen,…

Mitä tapahtuu Venetsialaisten jälkeen?

Tänään on juhlittu suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivää. Nyt onkin siis mainio hetki puhua siitä, millaiset tunnelmat minulla on ollut viidennen kirjani ilmestyttyä. Venetsialaiset-romaanini näki päivänvalon elokuun puolivälissä, ja sen jälkeen koko elämäni on…

Kirjailija juhlii jo Venetsialaisia

Tämän viikon lauantaina eri puolella Suomea vietetään venetsialaisia, veden, tulen ja valon juhlaa. Tuona iltana ihmiset kokoontuvat mökeille, rannoille ja vesistöjen äärelle juhlistamaan kesän loppua ja huvilakauden päättäjäisiä. Minä puolestani olen juhlinut Venetsialaisia jo kaksi…

Flow on tehnyt vaikutuksen herkkään festarikävijään

Kai vielä saa sanoa pari sanaa omasta Flow-kokemuksestaan? Menin festareille perjantaina aika onnellisessa mielentilassa: tuorein romaanini Venetsialaiset oli juuri edellisenä päivänä tullut painosta. Ja yhä, muutamia päiviä jälkeenpäin, mieleeni tulvii välähdyksiä keikoista, tanssivista ihmisistä, nuorista…

Tottelemattomuus saa itkemään

Whenever I’m alone with you You make me feel like I am young again Whenever I’m alone with you You make me feel like I am fun again -The Cure: Lovesong (san. Robert Smith) Tiedätkö…

Hyödyllisiä sijaistoimintoja romaanikirjailijalle

Elokuussa ilmestyvä romaanini Venetsialaiset on jo edennyt siihen pisteeseen, että olen saanut luettavakseni kirjan vedokset. Kävin torstaina Otavalla ja koskettelin tuota puhtaanvalkoista pinkkaa kuin jotakin arvokasta pergamenttia 200-luvulta eKr. Lähtiessäni törmäsin tuttuun Otavan kirjakaupan myyjään,…