Florence valaisi Flow-yleisön

I took the stars from my eyes, and then I made a map
And knew that somehow I could find my way back
Then I heard your heart beating, you were in the darkness too
So I stayed in the darkness with you

–Florence + The Machine: Cosmic Love (Florence Welch & Isabella Summers)

 

 

Onneksi menin Flow’hun eilen.

Onneksi on ystäviä,  ja musiikki!

Näin Florence + The Machinen maagisen keikan, joka sai koko Flow-yleisön hyppimään riemusta. Näin valkoisiin pukeutuneen Florence Welchin, joka säteili valoa, voimaa ja musiikin iloa.

Hän pyörähteli lavalla kuin tanssija ja antoi kaikkensa joka hetki. Välillä hän jopa hyppäsi yleisön kannateltavaksi.

Mietin hetken, mitä tapahtuisi, jos kirjailija yrittäisi samaa kirjamessuilla. Pysäytin ajatuksen nopeasti.

Kun Welch alkoi laulaa biisiä Rabbit Heart (Raise It Up), sydämeni oli pakahtua onnesta. Kappaleen alussa laulaja kehotti yleisön jäseniä kääntymään kaverien puoleen ja nostamaan heidät ilmaan. Koin hetken olevani jopa tarpeeksi voimakas siihen.

Löysin keikalta myös pari itselleni uutta biisiä, joita aion jatkossa kuunnella: Shake It Out sekä Sweet Nothing, jonka Calvin Harris teki yhteistyössä Welchin kanssa. Täältä voit nähdä, kuinka Welch lauloi kappaleen toukokuussa liveyleisölle.

Olimme pienessä Flow-porukassa keskustelleet aiemmin, pystyisimmekö enää saavuttamaan sellaista lähestulkoon tiedostamatonta musiikillisen hurmoksen tilaa, jossa parikymppiset Flow-fiilistelijät pomppivat dj:n soittamien biisien tahtiin.

Florence + The Machinen keikalla tuo tila oli hyvin lähellä.

Me kaikki pompimme. Se oli iso asia. Nostelimme myös käsiä ilmaan ja taputimme.

Jossain vaiheessa huomasin myös hurraavani (ääneen) Florence Welchille ja hänen tulenpunaisille hiuksilleen.

***

Matkasin eilen Flow-alueelle yksin. Olin näkemässä ystävääni paikan päällä, mutta suuntasin Suvilahteen omassa seurassani. Se oli jollakin tavalla hämmentävää. Koko ajan teki mieli huikata ihmisille: “Tapaan aivan kohta kaverin! En siis ole yksin täällä!”

Suunnistin ensimmäiseksi siniseen telttaan kuuntelemaan Mirel Wagneria. Flow’n yksi antoisimmista puolista on se, että siellä tekee arvokkaita löytöjä, tutustuu itselle uusiin laulajiin ja bändeihin. Wagner oli minulle uusi tuttavuus. Hänen rauhoittavat kitaraballadinsa ja kiehtova äänensä sopivat mainiosti sunnuntain lempeään festaritunnelmaan.

Wagnerin lisäksi löysin Flow’sta myös Emma Salokosken.

Riensin punaisten ilmapallojen ohi ja suunnistin kohti Salokosken houkuttelevia rytmejä. Luulen, että kyseinen kappale oli nimeltään Kiellettyjä asioita, joka löytyy artistin uudelta samannimiseltä levyltä.

Samassa sain tekstiviestin ystävältäni, jonka löysin miksauskopin edestä. Kuuntelimme yhdessä Salokoskea, jonka upea ääni ja loistava bändi pääsivät hyvin oikeuksiinsa Flow’n päälavalla.

Tänään olen pariin otteeseen kuunnellut Salokosken ihanan laulun Veden alla, joka myös kuului eiliseen settiin.

***

Beckin keikkaa seurasimme vähän isommassa porukassa. Tunnistin pari biisiä, jotka kuulostivat nuoruusvuosilta.

Kun työnsin tulppia syvemmälle korviini, eräs Flow-kävijä tuli kysymään, olinko minäkin herkkä melulle.

“Joo. Tai siis mä oon herkkä ihan kaikelle.”

Hän nyökkäsi ymmärtäväisenä ja näytti, että hänelläkin oli korvatulpat. Tunnustin, että joskus olin harkinnut jopa kuulosuojainten ottamista mukaan johonkin konserttiin, varmuuden vuoksi. Hän avasi reppunsa: sieltä löytyivät mustat kuulosuojaimet.

Kysyin, oliko hänkin kenties kotoisin Pohjanmaalta. Puhetapa viittasi tutuille seuduille. Hän totesi, että näin oli asia. Minä kerroin olevani Lapualta.

Hymyilimme. Emme olleet yksin maailmassa, todellakaan.