Synttärit joka päivä
Start every day like it’s your birthday.
-teksti sohvatyynyssä
Ostin kerran ystävälleni lahjaksi koristetyynyn, jossa luki tuo teksti. Eilen minulla itselläni oli syntymäpäivä ja mietin, millaista olisi oikeasti herätä synttärisankarina joka aamu.
Ensinnäkin säpsähtäisin aina hereille klo 6.03, koska jännittäisin syntymäpäivää niin kovasti. Tämä asia ei muuttuisi mihinkään vuosien kuluessa. Olisin siis joka päivä noin seitsemänvuotias.
Eikä minkäänlaista henkistä kehitystä olisi luvassa.
Minulle laulettaisiin onnittelulaulu pari kertaa päivän aikana. Eräällä toimistolla leikkaisin palan mansikkakkua, joka on hommattu minua varten. Saisin postissa paketin Pohjanmaalta joka päivä. Facebookissa 189 ihmistä muistaisi minua sydämin, videoin, kukkasin. Minulle ojennettaisiin sanomalehtipaperiin kääritty 624-sivuinen elämäntaito-opas, jonka alaotsikkona on ”Uusi näkökulma arjen haasteisiin”. Saisin myös itse tehdyn kortin, jossa lukee ”Happy Birthday, Your Royal Highness”.
Tietäisin, että olen tehnyt ainakin jotain oikein.
Tapaisin joka päivä pari ystävää, joiden kanssa saisin jakaa synttärihetken. Olisin tauotta kiitollinen siitä, että nämä ihmiset ovat minun elämässäni. Pyöräilisin kaupungin läpi kimaltava lahjapussi korissa, menisin teelle Rytmiin ja avaisin hymyillen äidin paketin, joka on matkustanut luokseni noin 350 kilometriä.
Joka päivä jännittäisin, ketkä muistavat syntymäpäiväni – ja jos muistavat, niin millä tavalla. Pulssini olisi jatkuvasti vähintään 110.
En tiedä, kuinka kauan elimistöni kestäisi sitä.
Olisin joka päivä vähän haikea jostakin, jota en osaa tarkasti määritellä. Siitä, että aika vyöryy eteenpäin, että ihmiset muuttuvat, että kaikki muuttuu hiljalleen.
Paitsi minä. Olenko nyt yhtään viisaampi kuin 27-vuotiaana, onko mikään selkeämpää? Miksi en kasva ja kehity niin täydellisesti kuin romaanihenkilöt?
Vaikka vuodet kuluvat.
Keskiviikkona, synttärieni aattona, olin Imagen 30-vuotisjuhlissa Korjaamolla. Ylläni oli musta paljettijakku ja halusin julistaa kaikille, että täytän yöllä vuosia. En kuitenkaan sanonut sitä kovin monelle ihmiselle. Kun keskustelin kahden kirjailijaystävän kanssa, ymmärsin kirkkaasti erään tosiasian.
”Mä oon vanhempi ku Image. Apua. Ja Image on ollu aina. Se on jo niinku joku… instituutio.”
”Ja sä et?”
En ollut varma. Googlasin ”instituution”. Kuvaus ei oikein sopinut minuun.
Onneksi en ehtinyt miettimään näitä asioita pidempään, sillä yllätysesiintyjä Paperi-T astui estradille. Hänkin on hiukan nuorempi kuin minä, mutta se ei haittaa. Hän ei kuulosta siltä.
Kylmät väreet vilistivät pitkin selkää, kun hän räppäsi Jumalan peiliä ja kysyi, ’mihin sulla on nii hoppu’. Yhtäkkiä, kaiken levottomuuden keskellä, tuntui että ehkä tässä kaikessa on jotakin järkeä, ehkä joku muukin on joskus miettinyt samoja asioita kuin minä, tai miettii juuri nyt.
”Jos sä jäät siihen niin ollaan viel aamulla tässä
hetki samas iässä.”