Kun äiti katoaa, hänet huomataan

Taru Salmisen taidokkaasti suomentama romaani kertoo 69-vuotiaasta maaseudulla
asuvasta korealaisäidistä Park So-nyosta, joka katoaa jäljettömiin
Soulin metroasemalla. Suurkaupungin vilinään tottumaton äiti on lähtenyt
matkaan aviomiehen kanssa, joka on aina kävellyt askeleen edella
vaimoaan.

Ja sitten tulee hetki, jolloin ovi liukuu kiinni heidän välillään.

Aviomies ja neljä lasta etsivät kadonnutta epätoivoisesti. Jokainen perheenjäsen
ajattelee äitiä nyt enemmän kuin ikinä aiemmin.

”Saammekohan koskaan enää viettää äidin kanssa edes yhtä päivää?”, kirjoittaa aikuinen tytär isosiskolleen.

Teos rakentuu neljästä osasta ja epilogista, jotka valottavat äidin hahmoa eri
näkökulmista. Ensimmäinen osa kuvaa Ji-honia, lahjakasta kirjailijatytärtä,
joka ei ole nähnyt äitiään kahteen vuodenaikaan ja löytää hänet sairaana kotoa. Toisessa osassa kurkistetaan äidin suosikkipojan, Hyong-cholin, kasvuun
leijonaemon suojeluksessa, kolmannessa näytetään sureva aviomies tyhjässä
talossa. Neljännessä osassa ääneen pääsee äiti itse.

Jokainen tarina ja muisto piirtävät kiehtovasti äidin muotokuvaa. Äiti raataa
riisipelloilla, valmistautuu sadonkorjuujuhlaan, myy ainoan kultasormuksensa
saadakseen tyttärensä kouluun. Äiti joutuu itse ostamaan neilikan rintaansa,
kun kukaan lapsista ei muista häntä vanhempainpäivänä.

Useaan otteeseen romaani nostaa palan kurkkuun. Se on tarina äidistä, jonka rakkaus
huomataan vasta sitten, kun hän on enää pelkkä muisto tai huhu kaupungilla,
raihnainen mummo sinisissä sandaaleissa. Toisaalta kyseessä on myös kertomus
naisesta, jolla on salaisuuksia; ihmisestä, joka on ollut muutakin kuin äiti.

Romaanin kieli soljuu kevyesti ja herkästi sortumatta liialliseen pateettisuuteen.
Kirjailija taitaa tarkat yksityiskohdat ja vie lukijan aistivoimaiselle
matkalle bambujen ja päärynäpuiden maailmaan, pikkukylän pelloille ja
suurkaupungin hälyyn.

Kirjassa ajoittain käytetty toisen persoonamuodon kerronta tuntuu paikoin melko jäykältä,vaikka lukiessa siihen nopeasti tottuu. Jotkin juonenlangat jäävät lepattamaan
hieman irrallisina, kuten teoksen loppupuolella esitelty muisto äidin ystävystymisestä
perheellisen miehen kanssa. Kokonaisuus pysyy kuitenkin kasassa vahvan
tunnelatauksen ansiosta.

Jo yli 20 kielelle käännetty Pidä huolta äidistä on ensimmäinen eteläkorealainen suomennettu romaani. Universaalin teemansa ansiosta se voi puhutella ketä tahansa, jolla on tai on joskus ollut äiti. Viimeistään haikea epilogi saa kyyneleet silmiin.

”Jos saisin edes muutaman tunnin, sanoisin hänelle näin. Että rakastan kaikkea, mitä
äiti teki, että rakastan äitiä joka pystyi tekemään sen kaiken ja että rakastan
äidin elämää jota kukaan ei muista. Että kunnioitan häntä.”