Muistatko vielä sen vapun?

Brinn hjärtat brinn

du vet du kan förandra allting

Det blåser genom staden i natt

Hör du sanningen den lät som ett skratt.

-Kent: Kärleken väntar (san. Joakim Berg)

 

Tänään tapahtuu seuraavaa:

Painan jälleen päähäni ylioppilaslakin, valkean hatun johon ovat painautuneet menneiden vuosien tahrat, ohimenevien juhlien humina, komeron lohduton hiljaisuus.

Joskus tuolla lakilla on ollut hauskaa, toisinaan ei.

Yhtä vappua se ei unohda koskaan.

Se oli mukana Pohjalaisten osakuntien vappubileissä, kunniapaikalla, minun päässäni. Ylläni oli vaaleanpunainen paita ja kaulassa serpentiinejä, jalassa valkoiset opiskelijahaalarit jotka oli sidottu vyötärölle.

Haalareissa olisi pitänyt olla paljon merkkejä, mutta minun omissani oli vain muutamia koska en jaksanut ommella. En ole koskaan pitänyt ompelemisesta.

Olin liikkeellä ystävien kanssa. Me kohtasimme samanikäiset pojat, he olivat kotoisin Salosta, me tanssimme salissa joka oli kuin ala-asteen disko. Kent lauloi että Kärleken väntar, ja minä halusin uskoa siihen.

Valvoimme porukalla koko yön. Rakkaustarinoita ei syntynyt, vain naurua ja avaruuteen kadonneita keskusteluja. Jatkoilla kimppakämpässä kuuntelimme melankolista musiikkia ja paistoimme lättyjä. Tai siis ystäväni paistoivat. En ole koskaan pitänyt ruuanlaitosta.

Seuraavana päivänä kapusimme Ullanlinnanmäelle ja söimme eväitä kostealla nurmella. Joku ikuisti kameraan väsyneet kasvot, nuoruuden uneliaat hetket.

Muistelin taannoin tuota vappua ystäväni kanssa. Se oli elämäni ensimmäinen yö, jonka valvoin kokonaan vain siksi, että en malttanut mennä nukkumaan. Tai ehkä toinen.

Ja kun vihdoin pääsin kotiin ja suljin silmät, olin onnellinen. Maha täynnä marmeladia, sydän täynnä muistoja.

Myöhemmin tuli uusia vappuja. Tuli vappu, jolloin kävelin yksin kotiin Mantan lakituksesta.

Tuli vappu, jolloin mietin lähtisinkö sittenkin Pohjanmaalle.

Tuli vappu, jolloin söin aamiaista Café Tin tin tangossa neljältä iltapäivällä, vastapäätä ihmistä joka rikkoi minun kananmunani koska hän osasi sen paremmin kuin minä.

Tuli vappu, jolloin minua tanssitettiin We Love Helsinki -bileissä niin, että selkäni oli kuin sateen jäljiltä. Muistan vieläkin, mikä biisi silloin soi: Scandinavian Music Groupin Hölmö rakkaus, joka on soinut muutamissa muissakin elämäni hetkissä:

 Muistatko miltä tuntuu

juopua kesäyönä

hölmöstä rakkaudesta

kastella jalat heinikossa

tanssittaa tyttöä laiturilla

siellä missä kaislat kumartaa

(san. Terhi Kokkonen)

 

Joitakin iltoja ei vain koskaan unohda. Ehkä tästäkin tulee sellainen.

 

Hauskaa vappua kaikille!