Mitä tapahtuu katharsiksen kynnyksellä
Catharsis (from Greek κάθαρσις katharsis meaning “purification” or “cleansing”) is the purification and purgation of emotions—especially pity and fear—through art or any extreme change in emotion that results in renewal and restoration.
Lähde: Wikipedia
Kirjoittamani näytelmän kantaesitys on jo huomenna perjantaina Vaasan kaupunginteatterissa. Ensi-ilta saapui lopulta yllättävän äkkiä, aivan kuin syksy itsekin.
Reagoin lähestyvään juhlahetkeen monin tavoin.
Tunnen oloni jossain määrin rauhattomaksi. Saan kirjoitettua lähinnä Saman katon alla -aiheisia Facebook-päivityksiä. Täytän koko seinäni näytelmään liittyvällä materiaalilla. Olen iloinen, että tuleva esitys on päässyt jo ennakkoon hienosti esiin pohjalaisissa lehdissä, samoin kuin muun muassa Maaseudun Tulevaisuudessa, jossa oli oivallinen otsikko: Vegaaniminiä järisyttää lihakarjatilallista perhettä Vaasan kaupunginteatterissa. Printtiversiossa otsikkona oli yhtä lailla osuva “Luvassa tunteiden vuoristorata”.
Tiedossa on todellakin tunteita laidasta laitaan: iloa, surua, riemua, pelkoa – ja mielestäni myös katharttinen puhdistuminen.
Viime viikolla teatterilla järjestettiin Saman katon alla -lehdistötilaisuus, jossa esitettiin näytelmästä pitkähkö dramaattinen otos. Se antoi hyvin esimakua tulevasta väläyttäen näytelmän maailmaa ja perhesuhteita.
Välillä toki julkaisen Facebookissa muutakin sisältöä, jotta seinälläni näkyisi vähän vaihtelua. Juuri eilen tein esimerkiksi testin, jossa selvitin, mikä Muumi-hahmo olen.
Olen Niiskuneiti. Minä sanon sen kaikille.
Näen levottomia unia. Herään kolmelta yöllä siihen, että minulla on hirveä jano. Nukahdan uudelleen. Olen yhtäkkiä bileissä, joissa tapaan hyvin nuoria, minulle vieraita Teatterikorkeakoulun opiskelijoita. Yksi heistä huomauttaa, että minulla on jännä pukeutumistyyli: “Sul voi olla esimerkiksi todella tyylikäs laukku, ja sitten yhtäkkii jotkut tosi oudot leggingssit ja sadetakki.”
Seuraavassa hetkessä tapahtuu vesivahinko. Katosta ropisee vettä, ihmiset kirkuvat. He lähtevät taksilla johonkin.
He eivät odota minua.
Hereillä ollessani joudun konfliktitilanteeseen kahtena peräkkäisenä päivänä Helsingissä. Tällaista ei tapahdu usein, sillä minä nimenomaan vältän konflikteja – kaikkialla muualla paitsi tarinoissa.
Nyt päätin kävellä niitä kohti.
Isosiskoni on monesti lohduttanut, että sitten kun täyttää 40, ei enää yksinkertaisesti pysty pitämään suutaan kiinni. Elämä helpottuu valtavasti, kun saa sanottua asiansa. Olen ajatellut melkein epätoivoisena, että minun kohdallani siihen tuntuu olevan miltei liian kauan aikaa.
Nyt kuitenkin tuntuu, että ehkä jonkinlaista muutosta on jo havaittavissa.
“It has begun”, siskoni vahvisti eilen puhelimessa.
Iltaisin harhailen Helsingin vaatekaupoissa. Kokeilen paria juhlamekkoa, kumartelen sovituskopeissa. Minulle kelpaa vain kaikki mikä kimaltaa. Löydän Monkista T-paidan, jossa lukee “A never ending story”. Se ei kimalla, mutta ostan sen silti.
Juoksen viikon sisällä kolme kertaa väärään junaan. Pulssini on koholla, sadetakki hiostaa. Herätän huomiota Batman-housuissani. Epäilen, että deodoranttini on pettänyt.
Haluan seurata ainoastaan kolmea tv-sarjaa: Vain elämää, Ensitreffit alttarilla ja Exiä rannalla. Viimeksi mainittua katsoin hiljattain jopa uusintana (kaksi kertaa). Minua kiinnostaa, miten Luca reagoi, jos Ninnu ihastuukin Mattiin.
Yhtäkkiä sillä on väliä. Kaikella on väliä.
Soitan hotelliin, joka sijaitsee lähellä Vaasan kaupunginteatteria. Pyydän mahdollisimman hiljaista huonetta. Yllättäen se järjestyy helposti. Kaikki järjestyy!
Pakkaan matkalaukun Pohjanmaan reissua varten. Otan mukaani vähintään kolme eri juhlavaatekertaa, lenkkarit ja juoksuhousut, pari romaania sekä päiväkirjan. Nenäsumutteen. Särkylääkkeitä. Ja tietysti myös pienen savukvartsikiven, joka auttaa saavuttamaan sisäisen tasapainon.
Näin olen lukenut.
Kirjoitan tämän blogipostauksen, liian pitkän tauon jälkeen. Totean, että minun pitäisi päivittää blogia useammin. Minun täytyy kirjoittaa enemmän kaikkea. Minun täytyy lukea enemmän. Täytyy kirjoittaa ja lukea, kirjoittaa ja lukea.
Käyn juoksulenkillä, joka kestää kymmenen minuuttia. Tiskaan puolitoista tuntia, kuuntelen Iisan ihanaa biisiä Tuu tänne. Siivoan kylpyhuoneen. Hankaan kaakeleita sinisellä harjalla, valutan viemäriin kaiken lian. Pyyhin peilin puhtaaksi, puhdistan vessanpöntön kumihanskat kädessä.
Huokaisen syvään. Käyn suihkussa, pesen hiukset perusteellisesti. Puen ylleni vaatteet, joissa on helppo olla. Viikkaan laukkuun sen ainoan paljettimekon, johon luotan.
Tuntuu siltä kuin jonkinlainen katharsis olisi jo nyt huuhtonut minut kauttaaltaan.
Olen valmis lähtemään juna-asemalle.