Scandinavian Music Groupin musiikki liikuttaa sekä kehoa että sydäntä
Näin minä vihellän matkallani
Näin minä vihellän matkallani
Jos sen oltava niin
Olkoon sitten niin
-Scandiavian Music Group: Näin minä vihellän matkallani (san. Terhi Kokkonen)
Kun ajattelen Scandinavian Music Groupia, minulle tulee mieleen pieni valkoinen opiskelijayksiö Helsingin Vallilassa. Ja levy, jonka kannessa laulaja-sanoittaja Terhi Kokkonen kävelee vaaleansinisissä farkuissa, taaempana muut bändin jäsenet ja auto ja kiiltävä asfaltti.
Muistan myös mustat stereot, joiden sisällä cd kuumeni. Ja sen, että tiskasin. Ja itkin. Itkin ensimmäistä poikaystävää, eroa joka painoi kurkussa, ja näitä sanoja: “Minne katosi päivät/ joina et nähnyt mitään/ ilman että hän olisi nähnyt saman?”
SMG:n ensimmäinen levy oli nimeltään Onnelliset kohtaa (2002). Kuuntelin tuota levyä aina silloin tällöin monen vuoden ajan, erilaisissa tilanteissa ja eri kausina, etenkin näitä kolmea laulua: Minne katosivat päivät, Tällaisena kesäyönä ja Kun puut tekee seittiä.
Nuo laulut ovat minulle tärkeitä, koska vaikeissa elämänvaiheissa ne auttoivat minua itkemään.
“Monta vuotta vanhentuneena
vaikka kulunut ei ole yhtäkään.”
***
Vasta pari vuotta sitten aloin syventyä SMG:n muihinkin albumeihin. Lyhyessä ajassa monesta biisistä tuli minulle tärkeä. Juoksin lenkillä ympäri Töölönlahtea ja kuuntelin etenkin näitä kappaleita: Vieläkö soitan banjoa, Ei paniikkia, Hölmö rakkaus, Näin minä vihellän matkallani ja Talvipuutarhaan.
Viime viikonloppuna kävin katsomassa Scandinavian Music Groupin keikan Helsingin Korjaamolla. Olin onnellinen, että sain kuulla siellä lähes kaikki biisit, jotka halusinkin. Esikoisalbumin helmet ja Talvipuutarhaan tosin puuttuivat joukosta, mutta kestän sen, sillä mukana oli niin paljon ihania kappaleita.
Keikalla kuultiin kattava otos myös bändin uusimman levyn, Baabelin (2015) lauluista. Kuten SMG:n musiikki usein, Baabel rakentuu kappaleista, jotka ovat jollakin tavalla viileitä ja rauhallisia, mutta eivät koskaan kylmiä. Terhi Kokkosen kirkkaat lyriikat yhdistettyinä Joel Melasniemen melodioihin muodostavat kokonaisuuden, jota tekee mieli kutsua kuulaaksi.
Baabelin biiseistä suurimman vaikutuksen minuun tekivät Sido Tiukempaan ja Frank & Claire, joissa kummassakin rakkauteen liittyy jotakin tuskallista, vallankäyttöä tai kielletyn hedelmän makua.
Nämä säkeet ovat peräisin jälkimmäisestä kappaleesta:
“Miksi en rakastaisi kylmää sisintäsi?
Miten väärä paratiisi ei houkuttelisi?”
***
Olen nähnyt SMG:n aiemmin livenä kolmesti: Flow-festivaalilla, Provinssissa ja Tavastialla. Mielestäni Korjaamon keikka oli näistä paras. Korjaamolla oli intiimi ja lämmin tunnelma, mikä auttoi keskittymään kunnolla musiikkiin.
Sisarukset Terhi Kokkonen ja vuonna 2008 bändin viralliseksi jäseneksi liittynyt Pauliina Kokkonen sopivat lavalla hyvin yhteen niin äänensä kuin olemuksensa puolesta. Kummastakin huokuu karismaa, jota katselee melkein silmiä räpäyttämättä.
Välispiikkejä kokoonpano ei juurikaan harrastanut, ellei lasketa muutamaa repliikkiä ja setin loppupuolella tehtyä bändin esittelyä. Ehkä se oli hyvä, sillä jatkuva leppoisa jutustelu olisi saattanut häiritä keikalla vallinnutta maagista tunnelmaa.
Voimakkaana keikkaelämyksenä jäi mieleeni muun muassa Terminaali-levyn (2014) Pieniä teräviä timantteja, jota olen kotioloissa kuunnellut vähemmän. Lisäksi keikalla pääsivät hienosti oikeuksiinsa myös Balladi 1, Ei paniikkia sekä Hölmö rakkaus, jotka kaikki ovat minulle henkilökohtaisesti läheisiä, jokainen eri syistä.
Kun Hölmö rakkaus alkoi soida, nopeampana ja villimpänä kuin levyllä, yleisö hullaantui tanssimaan ja hyppimään entistä korkeammalle. Terhi Kokkosen sanoittamaan kappaleeseen on taidokkaasti vangittu kesän kauneus ja haikeus, poika ja laituri ja lakastuvat nokkoset.
“Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta?”
Kyllä minä muistan.