“Sinä olet kuin kukka!”

I can live for two months on a good compliment.

-Mark Twain

Päätin eilen mennä lounaan jälkeen eräälle torille, pitkästä aikaa. Aurinko paistoi hyväntuulisena, appelsiininkirkkaat kojut houkuttelivat minua luokseen. Ylläni oli kukikas hame sekä noin 60 denierin sukkahousut, koska en ollut vielä ymmärtänyt kesän tulleen.

Talutin pyörää kojujen välissä ja katselin ympärilleni. Repussani odotti käsikirjoitus, jota minun pitäisi kohta korjata. Yhtäkkiä joku huikkasi minulle englanniksi:

“Pidätkö lahjoista?”

Pöydän takana seisoi mies, jolla oli iloinen hymy ja mustat hiukset, pidemmät kuin minulla. Ja kiiltävämmät.

“Ai pidänkö lahjoista”, sanoin varovasti hymyillen. Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä. “Kyllä.”

“Minä teen sinulle kukan”, hän sanoi. “Koska sinä olet kaunis kuin kukka!”

Kiitin nauraen. Kun olin aamulla herännyt tukka pystyssä ja harjannut hampaitani, en olisi voinut ikinä kuvitella, että saisin päivän mittaan tällaisen kohteliaisuuden.

Korukauppias otti käsiinsä rautalangan ja alkoi muotoilla kukkaa. Katselin koruja ja kiviä, joita hän oli asetellut pöydälle myytäväksi. Samalla me esittäydyimme ja juttelimme, hän oli kotoisin Etelä-Amerikasta ja matkusteli paljon. Suomessa hän aikoi olla syyskuuhun asti. Sain sen vaikutelman, että suomalaisia ei välttämättä ollut kovin helppo lähestyä – mutta ihmiset olivat muuttuneet avoimemmiksi nyt, kun kesä oli tullut. Kauppias sanoi, että hän oli oikeastaan aika ihastunut suomalaiseen kulttuuriin.

“Haluatko olla ystäväni”, hän kysyi ja ojensi kätensä.

“Joo, voin olla”, vastasin hymyillen.

“Jee, Taina, sinä olet toinen suomalainen ystäväni!”

Nauroimme. Pitelin käsissäni kukkaa, jonka hän oli minulle tehnyt.

Sain lähtiessäni vielä toisenkin lahjan: pienen kristallikvartsikiven, onnenamuletin, jota minun täytyisi kantaa käsilaukussani joka päivä. Se auttoi kuulemma löytämään tasapainon. (Täydellinen lahja kaltaiselleni henkilölle).

“Kaikki eivät tosin tällaisista asioista perusta”, mies totesi kerrottuaan kiven vaikutuksista.

Tunnustin, että nukun joka yö savukvartsikivi tyynyni alla, koska kyseinen kivi kuulemma auttaa pääsemään eroon menneisyyden painolastista.

“Okei”, hän ilahtui. “Sinä siis uskot taikaan!”

Kyllä, niinkin voisi sanoa. Uskon hyvän tekemiseen, taikaan joka syntyy ihmisten välisestä kohtaamisesta.

Siitä, että sanoo toiselle jotakin kaunista.

Siitä, että on avoin ja hymyilee.

Toivon, että voisin itsekin olla vielä enemmän tuon uuden tuttavuuden kaltainen. Unohtaa ujouden, epävarmuuden, sulkeutuneen sydämen – ja kaiken mikä hankaloittaa elämää.

Tuona iltapäivänä kävelin torilta pois hymy huulilla. Olin saanut kaksi materiaalista lahjaa, mutta kolmas niistä oli kaikkein tärkein: toisen ihmisen ystävälliset sanat.

“Mene takaisin katsomaan ruusuja. Silloin ymmärrät, että omasi on aivan erilainen kuin kaikki muut maailmassa.”

-Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi (suom. Irma Packalén)