Rakkautta ennen hermoromahdusta

Eräs suomalainen pariskunta viettää kesälomaa Wienissä. En valitettavasti tiedä heidän nimiään, mutta he ovat arviolta 34-vuotiaita. Lämpötila ulkona on yhtä korkea kuin heidän ikänsä, aurinko on päättänyt koetella heitä.

Ensimmäistä kertaa tänä kesänä nainen saa pukea ylleen farkkuhameen ilman sukkahousuja.

Nainen on matkustanut Wieniin, koska hän on katsonut Rakkautta ennen aamua -elokuvan ainakin kolmesti ja haluaa nyt nähdä kyseisen elokuvan kuvauspaikkoja – muiden nähtävyyksien lisäksi.

Mies on matkustanut Wieniin, koska nainen halusi sitä.

Toki mieskin on nähnyt kyseisen elokuvan. Koska hän rakastaa naista, hän ei ole voinut siltä välttyä. Richard Linklaterin ohjaustyö, rakkaustrilogian ensimmäinen osa, kertoo kahdesta parikymppisestä nuoresta, amerikkalaisesta Jessestä (Ethan Hawke) ja ranskalaisesta Celinestä (Julie Delpy), jotka kohtaavat eurooppalaisessa junassa ja viettävät yhden päivän ja yön Wienissä. Heillä ei ole rahaa yöpyä hotellissa, joten he käyskentelevat ihastuneina pitkin Wienin katuja ja keskustelevat elämästä.

(Salaa mies toivoisi, että elokuvassa tapahtuisi jotakin enemmän, mutta hän ei tiedä mitä se voisi olla. Kun elokuva tulee eräänä iltana uusintana televisiosta, mies seuraa tarinaa sivusilmällä, ottaa äänettömästi esiin ipadinsa ja pelaa jotakin kiehtovaa peliä.)

Ensimmäisenä päivänä Wienissä pariskunta näkee muun muassa upean Hofburgin linnan. Sieltä he suuntaavat Maria-Theresien-Platzin aukiolle ja ihastelevat 1800-luvun lopulla rakennettuja museoita, Naturhistorisches Museumia ja Kunsthistorisches Musemia, tietämättä että Jesse ja Celine kävelivät tällä samalla aukiolla, samojen patsaiden ja suihkulähteiden ohi.

Tämä selviää vasta myöhemmin hotellissa, kun nainen makaa mahallaan sängyllä ja googlaa tietoa.

Seuraavana päivänä nainen haluaa nähdä tuon aukion uudestaan, Jessen ja Celinen silmin. Hän katselee rakennuksia tarkemmin, pysähtyy Maria-Theresien patsaan kohdalle ja ottaa siitä valokuvan. Tällä samalla aukiolla Jesse ja Celine tosiaan kävelivät. Tämän kaiken he näkivät!

Lomapäivien aikana pariskunta kokee myös paljon sellaista, mitä Jesse ja Celine eivät. He käyvät muun muassa Mozartin entisessä kotitalossa Mozart-Hausissa, ihastelevat jylhänä kohoavaa Karlskircheä ja levähtävät vaaleanpunaisessa Aida-kahvilassa, josta nainen ostaa pinkin vadelmaleivoksen.

Mutta yhä uudestaan nainen muistaa Jessen ja Celinen ja heidän suloiset keskustelunsa.

Toisena lomapäivänä pariskunta etsii kahvilaa nimeltä Café Sperl, joka sijaitsee osoitteessa Gumpendorfer Strasse 11. Nainen on lukenut, että tuossa kahvilassa Jesse ja Celine kävivät sen hauskan leikkimielisen puhelinkeskustelun.

He eivät löydä katua ihan heti. Aurinko porottaa kuumasti, naisen musta hattu kerää kaiken lämmön. Väsyneinä ja janoisina parivaljakko raahautuu Café Sperliin. He istahtavat purppuranpunaisille samettituoleille ja tutkailevat juomalistoja. Mies tilaa oluen, nainen sitruunajuoman ja kermavaahdolla höystetyn jäätelöannoksen.

Nainen pyytää tarjoilijalta kaksi lusikkaa.

Päivän kuluessa nainen alkaa voida huonosti. Albertina-museossa on nähtävillä maailmanhistorian merkkiteoksia, kuten Picasson ja Magritten maalauksia, mutta nainen valittelee särkyä lihaksissaan. Hänestä tuntuu, että hänellä on kuumetta.

“Ootkohan sä saanu auringonpistoksen”, mies pohtii.

He palaavat iltapäivällä takaisin hotelliin. Nainen juo pullollisen vettä, nielaisee särkylääkkeen ja nukahtaa tunniksi. Sen jälkeen hän on taas voimissaan. Illalla he matkustavat Schönbrunnin linnaan kuuntelemaan Mozartin ja Straussin musiikkia. Mozart oli kuulemma soittanut tuossa samassa linnassa 16-vuotiaana.

Seuraavana aamuna nainen lueskelee jälleen tietoa Rakkautta ennen aamua -elokuvan kuvauspaikoista.

“Me voitaisiin tänään mennä esimerkiksi sinne Alberner Strasse -nimiselle kadulle, siellä on se Friedhof der Namenlosen.”

“Mikä se on?”

“Hautausmaa.”

Hiljaisuus.

“Tai sitten me voidaan mennä huvipuistoon! Siellä on se kuuluisa maailmanpyörä, jossa Jesse ja Celine suuteli ekan kerran.”

Mies tutkailee matkaopasta otsa kurtussa. Nainen yrittää arvailla hänen ajatuksiaan.

“Vai mikä sua kiinnostais?”

“Mä en halua hautausmaalle.”

Pariskunta päättää lähteä Praterin huvipuistoon. Ensimmäinen laite, jonka he näkevät, on pilviin kurkotteleva maailmanpyörä, Wiener Riesenrad. He ostavat laitteeseen liput, vaikka hinta saa heidät kohottamaan kulmakarvojaan.

Mies ihailee maailmanpyörästä avautuvaa kaupungin silhuettia. Hän kaivaa taskustaan älypuhelimen ja nauhoittaa lyhyen videon, jossa hän ja nainen kohoavat hitaasti yhä ylemmäs. Hän tutkailee kiinnostuneena maailmanpyörän teknisiä yksityiskohtia.

“Ajattele. Jokaisella ruuvilla ja pultilla on tässä tärkeä merkitys.”

Nainen yrittää ottaa itsestään ja miehestä romanttisen suutelukuvan. Se on vaikeaa, sillä miestä nolottaa hempeillä muiden turistien läsnäollessa. Tässä vaiheessa nainen alkaa murjottaa. Hän leppyy päästessään parin minuutin päästä huvipuiston turistikauppaan; sieltä hän löytää läheisilleen tuliaisiksi wieniläisiä suklaalevyjä, joiden päällyspaperia koristaa keisarinna Sissin muotokuva.

Toiseksi viimeisenä lomapäivänä pariskunta etsii Franziskanerplatz-nimistä aukiota. Siellä sijaitsee kahvila nimeltä Kleines Café, jonka terassilla punatukkainen ennustaja luki Celinen kädestä myöhään illalla. Nainen yrittää kuvailla kohtausta miehelle.

“Muistatko sä sen?”

“En oo ihan varma.”

Tukahduttava kuumuus raastaa molempien hermoja. Pariskunta pujahtaa heinäkuisesta ulkoilmasaunasta viihtyisän Kleines Cafén suojiin. Mies tilaa maitokahvin, nainen sitruunajuoman. Kahvilan terassi näyttää päivänvalossa aivan erilaiselta kuin elokuvassa. Nainen on silti onnellinen, että he löysivät perille. Mieskin näyttää tyytyväiseltä lepuuttaessaan jalkojaan.

Viimeisenä päivänä he kiertelevät ostoskaduilla ja kirjakaupoissa. Nainen haluaisi nähdä vielä yhden Jesseen ja Celineen liittyvän paikan, Roxy-nimisen baarin, joka sijaitsee Operngassella. Mies ei pidä tätä koukkausta välttämättömänä.

“Me ollaan nyt tekemässä ihan omaa reissua. Ei niiden.”

Nainen saa silti suostuteltua miehen löytöretkelle. Juuri kun he ovat lähdössä etsimään kyseistä baaria, taivas puhkeaa kyyneliin. Ihmiset juoksevat suojaan kaatosateelta. Miehen leukaperät kiristyvät, heillä ei ole mukana sateenvarjoa.

“Sen kadun pitäis olla tässä ihan lähellä”, nainen sanoo. Hän ei ole kovinkaan lahjakas kartanlukija.

He juoksevat sateessa suojatien yli. Heidän paitansa kastuvat ja heidän housunsa liimaantuvat reisiin. He pysähtyvät hetkeksi katoksen alle. Nainen muistelee Roxyssa kuvattua baarikohtausta. Siinä Jesse (jolla ei ole enää yhtään rahaa) yrittää houkutella baarimikkoa antamaan hänelle ja Celinelle yhden viinipullon. Celine odotti kauempana ja hymyili, Jesse nojasi baaritiskiin.

“Pitäiskö meidän selvittää myös, missä vessassa Jesse on käyny paskalla”, mies kysyy liikennevaloissa. Sade on liiskannut hänen hiuksensa, jotka hän on tarkoin asetellut aamulla geelillä.

Nainen nauraa salaa miehen kommentille. Hän yrittää kuitenkin esittää loukkaantunutta.

He löytävät etsimänsä kadun, mutta eivät oikeaa numeroa. He päätyvät kaakaontuoksuiseen suklaapuotiin, josta he kysyvät neuvoa.

He jatkavat juoksemista lätäköiden yli.

Kun he vihdoin löytävät oikean kadunnumeron, he huomaavat, ettei Roxy-nimistä baaria enää ole, ainakaan sillä kadulla. Tilalla on aivan tavallinen ketjukahvila, josta voi ostaa esimerkiksi kahvia ja sämpylöitä.

“Ei ihme. Se elokuvahan on kuvattu yli 20 vuotta sitten”, mies toteaa.

Nainen ei osaa sanoa, onko mies pettynyt vai ironisen voitonriemuinen. Nainen ehdottaa, että he menisivät hetkeksi kahvilaan pitämään sadetta.

“Mitä sä haluaisit”, nainen kysyy tiskillä. Hän toivoo, että voisi lepyttää miehen tarjoamalla hänelle kahvin.

“En mitään.”

Nainen jättää miehen hetkeksi yksinään pöytään. Hän suuntaa naistenhuoneeseen, lisää huulipunaa ja korjaa hattunsa asentoa. Hän pesee kätensä lämpimällä vedellä. Kun hän tulee takaisin, mies hymyilee jo iloisena. Mies ei ole koskaan vihainen pitkiä aikoja.

“Anteeksi, että mä otin vähän lämpöä tuossa. Ärsytti vaan ku kastuttiin”, mies sanoo.

“Ei se mitään.”

He suukottavat toistaan, nenät sateesta märkinä. Hetken kuluttua mies kysyy:

“Saiko se Jesse sen viinipullon?”

“Sai. Se lupas lähettää rahat myöhemmin. Onneksi baarimikko sattui olemaan ystävällinen.”

Noin tuntia myöhemmin pariskunta hakee hotellista matkalaukut ja suuntaa lentokentälle. Nainen ajattelee, että se on varmaankin sama kenttä, josta Jesse lähti takaisin Amerikkaan, saateltuaan Celinen junalle, yhtä aikaa täynnä haikeutta ja sydämessä sykkivää elämäniloa.

Ehkä Jesse jopa käytti samoja liukuportaita!