Flow on tehnyt vaikutuksen herkkään festarikävijään
Kai vielä saa sanoa pari sanaa omasta Flow-kokemuksestaan?
Menin festareille perjantaina aika onnellisessa mielentilassa: tuorein romaanini Venetsialaiset oli juuri edellisenä päivänä tullut painosta.
Ja yhä, muutamia päiviä jälkeenpäin, mieleeni tulvii välähdyksiä keikoista, tanssivista ihmisistä, nuorista miehistä jotka katsovat Patti Smithiä silmät loistaen, naisista joiden poskiin on liimattu glitteriä ja tytöstä joka kävelee paljain jaloin asfaltilla.
Muistan, että Olavi Uusivirta lauloi keikkansa loppupuolella Toton African ja Tanssi vaikka et osaa, ja kaikki tanssivat.
Muistan, että Fleet Foxesin musiikki oli sellaista, että olisi tehnyt mieli lentää heti Amerikkaan ja vuokrata auto, ja etsiä Spotifysta kaikki bändin biisit ja ajaa kovaa pitkin moottoritietä.
Muistan, että Pyhimys valloitti yleisön vaivattomasti ja hänen turkoosissa paidassaan oli jäätelöpuikkoja. Voisin haluta samanlaisen paidan kuin hänellä; juhannuksena ostin Venetsiasta vaaleanvihräen puseron, joka on täynnä macaroneja.
Muistan, että Patti Smithistä tuli mieleen sana cool, ja Lauryn Hillistä sana wau.
Muistan, että Lykke Li esitti jo keikkansa alkupuolella biisin nimeltä Deep End, jota olen kesällä paljon kuunnellut ja jossa lauletaan uima-altaista. Hänellä oli yllään tyylikäs nahka-asu ja paita, joka paljasti hänen vatsansa. Toivoin, että itsekin voisin joskus pitää napapaitaa, mutta valitettavasti minun mahani ei sovellu sellaiseen.
Muistan, että Charlotte Gainsbourgin karisma täytti koko teltan, hän lauloi sekä englanniksi että ranskaksi ja hänen silmänsä näyttivät jotenkin surullisilta vaikka hän hymyili.
Muistan, että Alma lauloi Karman ja minä lauloin mukana, ja minun mieheni kuvasi minusta hidastetun videon jolla tanssin festarihattu päässäni hymy korvissa.
***
Teini-ikäisenä ja parikymppisenä en ollut kovin kiinnostunut festareista. Pikemminkin pelkäsin niitä. Olin saanut lapsena trauman diskosta, jossa musiikki oli pauhannut liian kovaa ja korvat olivat soineet liian pitkään kuin hälytystilassa.
Lopulta käväisin pari kertaa (korvatulppien kera) suosituilla nuorisofestareilla, mutta tunsin oloni aina jollakin tavalla ulkopuoliseksi. Muilla näytti olevan aina hauskempaa kuin minulla. Entä jos vilustun kosteassa teltassa? Saankohan edes nukuttua yöllä?
Ensimmäinen festari, jossa tunsin oloni jokseenkin kotoisaksi, oli Flow elokuussa 2013. Ensinnäkin, Alicia Keys esiintyi siellä. Tunnelma oli maaginen ja kamera täyttyi sinisistä valokuvista. Eikä tarvinnut yöpyä teltassa, koska asun Helsingissä. Sai mennä suihkuun ihan vaan kotona, luojan kiitos.`
Ihanan turvallinen konsepti (aisti)(yli)herkälle festarikävijälle!
Vuodesta 2013 lähtien olen käynyt Flow’ssa joka vuosi, vähintään yhtenä päivänä. Pidän siitä, että Flow’n alue Suvilahdessa on iso ja sieltä löytyy erikokoisia lavoja. Jos jokin bändi soittaa minun makuuni liian kovaa, voin aina vetäytyä kauemmaksi tai puikahtaa jopa sisätiloihin.
Sunnuntai-iltana istuin ystäväni kanssa Flow’n alueella olevassa baarissa teekuppi kädessäni. Ulkona satoi ja ilma oli kolea, elokuinen ilta oli saanut viileän käänteen. Istahdimme tuoleille, koska jalkamme olivat väsyneet. Ystäväni siemaisi teetä ja sanoi nauraen, että hän tunsi itsensä mummoksi, ja minä sanoin että me tarvitsisimme shaalit jaloille ja harteille.
Flowssa saa vapaasti olla aivan oma itsensä, myös yli 30-vuotiaana.
Flow on myös visuaalisesti upea paikka. Tällä kertaa aluetta koristivat muun muassa iloiset keltaiset ilmapallot. Iso punainen planeetta loisti kauas kuin jonkinlainen majakka.
Tänä vuonna olin akkreditoituneena festareille median edustajana. Perjantaina ja sunnuntaina mukanani olivat seuralaiset, jotka eivät olleet koskaan aiemmin käyneet Flow’ssa. Kumpikin vaikutti viihtyneen festarialueella.
”Kyllä mä varmaan meen ens vuonnakin”, sanoi toinen heistä paria päivää myöhemmin.
Hymyilin itsekseni. Juuri noin minullekin kävi elokuussa 2013.