Miten ekstrovertti kirjailija pärjää kymmenen päivää yksin mökillä?

Terveisiä reissusta!

Olen juuri saapunut erääseen kaupunkiin, jossa viivyn näillä näkymin kymmenisen päivää. Venäläiskirjailija Gogolia mukaillen totean: on ehkä parempi olla sanomatta, mihin kaupunkiin.

Aion majoittua yksinäni erääseen ihanaan ja viihtyisään hirsimökkiin (on ehkä parempi olla sanomatta, missä mökki sijaitsee), jossa tarkoituksenani on etupäässä kirjoittaa romaania, valmistella helmi-maaliskuussa pitämääni tietokirjoittamisen kurssia sekä tutustua itseeni ja omiin ajatuksiini. Kuka minä oikein olen?

Kukaan ei tiedä.

Tämä matka jännittää minua vähintään yhtä paljon kuin matka Roomaan tai Venetsiaan.

Tässä reissussa jännitän eniten yksin olemista. Viime vuosina en ole viettänyt kovinkaan paljon aikaa itsekseni. Viimeksi olen ollut pidemmän jakson yksin vuonna 2013, kun matkustin seitsemäksi päiväksi Edinburghiin residenssiin.

Kieltämättä seitsemän päivää ei ole kovin pitkä aika.

Useimmiten olen aina jonkun seurassa: mieheni, ystävien tai sukulaisten. Nautin ihmisten läsnäolosta, olen pikemminkin ekstrovertti kuin introvertti ja luonteeltani melko sosiaalinen. Toki työni on yksinäistä, ja juuri siksi menenkin usein kirjoittamaan johonkin kahvilaan, joka on täynnä ihmisiä.

Mökillä joudun todella kohtaamaan itseni ja oman sielunmaisemani.

Toivottavasti se osoittautuu jollakin tavalla kauniiksi, vähän samalla tavalla kuin metsä, joka on aina kaunis, vaikka maa ei olisikaan vielä lumen peitossa.

Mökki on talviasuttava ja siellä on kaikki mukavuudet – eli en siis ole lähdössä erämaahan. Minun ei tarvitse edes sytyttää takkaa, mikä on suuri helpotus.

Ruokaa minun täytyy toki tehdä, mikäli aion selvitä hengissä itselleni asettamasta ihmiskokeesta. Yleensä syön lounasta Helsingin keskustassa tai haen illalla lähiravintolasta thaimaalaista take away -ruokaa – joten sikäli olosuhteet ovat mökkimiljöössä aivan toisenlaiset.

Ystäväni ovat jo ehdotelleet minulle, mitä voisin syödä mökillä. Ehkä hekin ovat hiukan huolissaan siitä, miten minulle käy keittiöhommissa.

“Sä taidat olla vähän samanlainen kuin Carrie, että sä pidät uunissa kenkiä”, sanoi lapsuudenystäväni viitaten Sinkkuelämää-sarjan newyorklaiseen päähenkilöön.

“Kyllä.”

Tässä lista läheisteni ehdottamista ruuista, joita minun kannattaisi ottaa mökille mukaan:

-kuivamuonaa (aion tänään googlettaa, mitä kaikkea se pitää sisällään)

-eineksiä ja valmisruokia (esim. pakastealtaissa myytävät riisi-kanahommelit)

-perunoita

-jotakin naposteltavaa

Itse lisäisin listaan myös nämä:

-pinaattilätyt

-pinaattikeitto

-tomaatti-vuohenjuustokeitto

-kalapuikot

-mozzarellatikut

-banaanit

Suurin osa näistä kyllä varmasti sisältyy kohtaan “eineksiä ja valmisruokia”, (paitsi banaanit, jotka ovat hedelmiä).

Syömisen lisäksi minua jännittää oman mielikuvitukseni voima. Saatan kuvitella kaikennäköistä pestessäni hampaita yksin kylpyhuoneessa. Entä jos peiliin piirtyvätkin yhtäkkiä Bobin tai Lelandin (Twin Peaks) kasvot?

Tai entä jos herään keskellä yötä sellaiseen oloon kuin joku olisi kiskaissut peitosta tai koputtanut ikkunaan. (Juuri tämän vuoksi en paljasta sijaintini tarkkoja koordinaatteja).

En tiedä, mitä tulee tapahtumaan, mikäli mielikuvitukseni lähtee laukalle. Voi olla, että minua joudutaan etsimään helikoptereitten avulla.

Tai ehkä vain keitän kupillisen kamomillateetä ja yritän rauhoittua.

Eniten odotan ulkoilua luonnossa. Kävelyretkiä, oksien rahinaa, metsän tuoksua. Hiljaisuuden huminaa. Rentoutumista mökin lämpimässä syleilyssä. Tilaa, jota kaksikerroksisessa mökissä on paljon enemmän kuin tämänhetkisessä kodissamme Helsingissä.

Odotan myös hetkeä, jolloin saan löhötä sohvalla, lukea romaania ja katsoa Netflixistä The Crownia siskoni kutomat villasukat jalassa. Odotan saunomista, lämpöisten voileipien tekemistä, omaan käsikirjoitukseen uppoutumista; flow-tilaa, joka kietoutuu ympärille kuin lämmin viltti, kun vain istuu tarpeeksi kauan paikallaan ja naputtaa tekstiä. Odotan tarinaa, joka saa siivet metsän siimeksessä ja lähtee lentoon.

Ja jos olen oikein realistinen, uskon, että välillä käyn kyllä myös ihmisten ilmoilla, vaihdan ajatuksia jonkun kanssa, piipahdan keskustassa tai puhun jokusen (pitkän) puhelun. Se on psyykeni kannalta hyvin tärkeää.

Jos jollakulla on vinkkejä mökillä olemiseen (tai muita ajatuksia tästä aiheesta), kommentoikaa ihmeessä!

Ja toivottakaa minulle onnellista oleskelua.