Modernin matka
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
Minna Canth oli monipuolinen kirjailija, realismin edustaja ja naisten aseman edistäjä, joka kirjoitti tunnetusti myös näytelmiä. Yliopiston kursseilla tuli aikoinaan luettua Canthin teoksia; muistaisin, että ainakin näytelmät Anna Liisa ja Työmiehen vaimo sekä pienoisromaani Hanna tulivat tutuiksi.
Canthin päivänä sallittaneen, että kirjoitan vielä muutaman sanan Välimatka-näytelmästäni, jonka ensi-ilta oli viime perjantaina Vaasan kaupunginteatterissa.
 |
| Välimatkan käsiohjelma. Tervetuloa lennolle! |
Vaasaan pääsin autokyydillä. Matkan varrella auto kurvasi kukkakupan eteen, minua pyydettiin odottamaan hetken. Hymyilin tyytyväisenä; arvelin, että saisin illalla ruusuja.
Vaasassa hotellin parkkihallin löytäminen oli hankalaa, navigaattori lakkasi juuri sillä hetkellä toimimasta. Onneksi laite virkosi heti, kun korotin sille ääntä.
Olin nähnyt etukäteen painajaista, jossa olin vähällä myöhästyä ensi-illasta. Uni ei onneksi täysin käynyt toteen; minä ja lähipiirini saavuimme teatterisaliin jopa muutamaa minuuttia ennen H-hetkeä.
Istuin katsomossa neljännellä rivillä, sydämeni hakkasi tiheästi kuin linnulla. Odottelin näytelmän alkua, hypistelin käsiohjelmaa. Se oli ilokseni painettu lentolipun muotoon.
Departure: 19.15.
 |
| Tytär (Aija Pahkala) ja äiti (Kaisa Sarkkinen) hotellivirkailija Antonion (Ville Härkönen) hoivissa. Kuva: Mari Kettula/ Vaasan kaupunginteatteri |
Näytelmän alkupuolella elellään fiktiivisessä Synkkylän kylässä Etelä-Pohjanmaalla. Sieltä siirrytään Teneriffalle, jonne äiti (Kaisa Sarkkinen) ja nuorempi tytär (Aija Pahkala) erinäisten vaikeuksien jälkeen lähtevät, äidin 60-vuotissyntymäpäivää viettämään.
Äidin käsilaukussa muhii salaisuus, joka liittyy kadonneen isän (Jorma Tommila) arvoitukseen. Äidin ja tyttären symbioosia häiritsee myös espanjalainen aulavirkailija Antonio (Ville Härkönen), joka koettelee äidin hermoja jo pelkällä olemassaolollaan.
Vaikka osasin kirjoittamani repliikit lähestulkoon ulkoa, seurasin silti uteliaana, mitä seuraavaksi tapahtuu – tai pikemminkin, miten asiat tapahtuvat.
 |
| Tanssikengissä. Etualalla Aija Pahkala, taustalla Ville Härkönen. Kuva: Mari Kettula/ Vaasan kaupunginteatteri |
Näytelmässä liikutaan kahdella eri aikatasolla, nykyajassa ja muistoissa. Aija Pahkala näyttelee sekä tytärtä että nuorta äitiä, Elina Keinonen puolestaan isosisko Elliä ja äidin sisarta Tuulikkia.
Oman näytelmän katsomiskokemusta on vaikeaa kuvailla sanoin – millaista on nähdä elävinä edessään hahmot, jotka tähän asti ovat olleet sanoja paperilla, vahvoja mielikuvia aivolohkoissa. Katselin ihaillen, miten näyttelijät solahtivat kirjoittamiini hahmoihin ja miten hienosti he ajoittivat sekä koomiset että koskettavat repliikit. Ihailin pelkistettyä lavastusta, joka kauniilla yksityiskohdilla kykeni tiivistämään kaiken olennaisen.
Esityksen kuluessa seurasin jännittyneenä läheisteni reaktioita. Onneksi he ymmärsivät kaiken jo puolesta sanasta.
Äkkiä muukin yleisö lämpeni, katsojat tutustuivat henkilöhahmoihin, kuulin heidän nauravan. Silloin saatoin jo hieman rentoutua.
 |
| Tuulikki (Elina Keinonen) ja Jaakko (Jorma Tommila) jakavat saman vapaudenkaipuun. Kuva: Mari Kettula/ Vaasan kaupunginteatteri |
Väliajalla läheiset hyppäsivät kaulaani ja onnittelivat minua vuolaasti. Toisella puoliajalla pulssini olikin jo huomattavasti hidastunut.
Välillä näyttämöllä nähtiin liikuttaviakin hetkiä, sellaisia, jotka saivat silmät kostumaan. Jossain vaiheessa minunkin oli hapuiltava nenäliinaa.
Kun näytelmä loppui ja aplodit täyttivät salin, sain astella näyttelijöiden viereen lavalle ohjaaja Erik Kiviniemen ja lavastaja Kati Lampun kera.
Näytelmän jälkeen kohotimme työryhmän ja läheisteni kesken samppanjalasit. Tarkoituksenani oli pitää ytimekäs ja asiallinen kiitospuhe – mutta jo parin sanan jälkeen tuli itku, minulle melko tuttu yllätysvieras.
 |
| Kävin ihastelemassa kuvia teatterilla. Kuva: Tomi Juuso |
Karonkassa söimme teeman mukaisesti espanjalaista paellaa ja salaatteja, minkä jälkeen juttelimme vielä jonkin aikaa näyttelijöiden kanssa.
Puoliltaöin oli lähdön aika, tiemme erkanivat ainakin hetkeksi. Lähdin teatterilta syli täynnä kukkia. Ulkona oli pimeää, takatalvi teki tuloaan. Vaasan keskusta oli perjantaina yllättävän hiljainen.
Yöllä päädyin vielä läheisteni kanssa tanssimaan. Kuulin hyvän biisin, kysyin dj:ltä kappaleen nimen: Midnight City. Tiesin, että tulisin aina liittämään tuon laulun tähän hetkeen.
 |
| Hetki ennen kotiin lähtöä. Kuva: Tomi Juuso |