Dublin on joulunrakastajan kaupunki

My heart is quite calm now. I will go back.

-James Joyce: Portrait of the Artist as a Young Man

Vietin taannoin Dublinissa kolme yötä. Matka tehtiin jo marraskuussa, mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa siitä. Ilmeisesti nyt, juuri joulupäivänä, on oikea hetki.

(Kirjailijoillahan ei tunnetusti ole lomaa. Mutta Dublinin muisteleminen on mieluisaa työtä.)

Dublin oli sanalla sanoen ihana. Kaupunki oli valmistautunut jouluun hyvissä ajoin. Kadut loistivat tuhansista valoista, näyteikkunat pursusivat punaisia koristeita, jonkin baarin terassilla istui paikalleen jähmettynyt joulupukki.

Tämä kaikki teki minuun, joulunystävään, suuren vaikutuksen.

Käyn nyt läpi viisi kohdetta, joissa kävimme viiden hengen porukalla ja joihin matkailijan kannattaa Dublinissa tutustua. Toki muitakin hienoja paikkoja löytyi, kuten Trinity College, jylhänkaunis St. Patrick’s Cathedral sekä Dublin Castle, upea linna. Keskityn nyt kuitenkin seuraaviin elämyksiin:

The Ginger Man -pubi

Tämä mainio pubi sijaitsee osoittessa 39-40 Fenian Street, lähellä Merrion Squaren puistoa. Erityisesti jouluihmisen kannattaa pistäytyä tässä baarissa, sillä se on koristeltu kauttaaltaan kimaltavilla joulukoristeilla. Baarin ulkopuolella vartioi runsas kuusi, ja portsari toivottaa ovella hyvää joulua. Kysymysmerkiksi jää, onko pubissa jouluinen teema ympäri vuoden. Ruoka on herkullista, henkilökunta ystävällistä. En tiedä, löytyykö Dublinista ylipäätään yhtäkään epäystävällistä asiakaspalvelijaa. Epäilen.

National Wax Museum

Täytyy tunnustaa, että vahamuseo ei ollut ykkösenä nähtävyyksien toivelistallani. Yllätyinkin, kuinka hyvin viihdyin tuossa paikassa. Heti ensimmäisessä huoneessa tapasin sellaiset legendat kuin James Joycen, Oscar Wilden ja Samuel Beckettin. Ja pari muuta kirjailijaa, jotka tuijottivat tyhjyyteen. Ikuisesti. Vaikka huoneeseen oli tuotu jopa kotoisa joulukuusi, noissa jähmettyneissä kirjailijoissa oli myös jotakin aavemaista. Kun kosketin James Joycen kovaa olkapäätä, kirkaisin.

Vahamuseossa tapasin myös muun muassa Batmanin, Teräsmiehen, Michael Jacksonin, Tina Turnerin, James Bondin ja David Bowien. He kaikki näyttivät häkellyttävän tutuilta, itsensä näköisiltä. Madonnaa en aluksi huomannut lainkaan, mikä oli hyvin traagista, sillä hän on lapsuuteni ja nuoruuteni merkittävin idoli. Vahamuseossa seisoskeleva Madonna näytti kovin vieraalta; hänellä oli oudonkarheat ruskeat hiukset, melkein maantienväriset.

“Sillä on ollu kaikki muut hiustyylit paitsi tuo”, siskoni sanoi.

Hän oli oikeassa.

Merrion Square Park

Tämä kaunis irlantilainen puisto oli marraskuussa täynnä oransseja lehtipuita, jotka tuoksuivat syksyltä. Hetken tuntui kuin olisi astunut salaiseen puutarhaan, vehreään keitaaseen jossa oli helppo hengittää. Puisto on mieluisa paikka myös lapsille, sillä sinne on rakennettu kiipeilytelineitä ja keinuja.

Puistossa voi ihailla kuuluisaa Danny Osbornen veistämää Oscar Wilden (1854-1900) patsasta, joka Berlitzin matkaoppaan mukaan sijaitsee puiston koillisnurkassa. Dublinissa syntynyt ja kasvanut Wilde loikoilee kivellä smokki yllään, kivinen ruusu kädessään. Melkein odottaa, että hän lausuisi kohta jotakin kuolematonta, kuten: “I can resist everything except temptation.”

Temple Bar

Urbaani Temple Barin alue tuntui tiivistävän Dublinin tunnelman. Eloisat pubit reunustivat katuja, ihmiset tanssivat baarissa, joku mies soitti kitaraa ja lauloi. Kun kurkistin pubin ikkunasta sisään, joku ystävällinen irlantilainen vilkutti minulle ja hymyili. Silloin tajusin kirkkaasti, etten ollut Suomessa.

Temple Barissa oli kaikenlaista kiinnostavaa kuten vintage-kauppoja, vaaleanpunaiseksi maalattuja taloja, seinämaalauksin ja graffitein koristeltuja rakennuksia. Musiikkikauppa täynnä soittimia ympäri maailmaa, ukuleleja, kitaroita, marakasseja. Kirjatori, josta olin vähällä ostaa ihailemani Edna O’Brienin kirjoittaman James Joyce -elämäkerran.

Mutta en ostanut. Miksi?

Jos Temple Baria pitäisi verrata johonkin Helsingin kaupunginosaan, tulee ensimmäisenä mieleen Kallio. Mutta Kalliosta ei tule mieleen Temple Bar. Tämä on karu totuus, vaikka Kallio onkin lähellä sydäntäni.

Dublin Writers Museum

Kirjailijamuseo oli yhden pitkän turistipäivän viimeinen kohde. Suosittelen menemään tähän museoon päivän alkupuolella, sillä lasivitriineihin asetellut kirjeet ja vanhat romaanit vaativat keskittymistä.

Vai mitä ne olivatkaan?

Irlantilaiseen kirjallisuuteen tarkoin perehtynyt museo on kuitenkin käymisen arvoinen, etenkin jos haluaa nähdä James Joycen pianon. Tuntui kummalliselta ajatella, että Joyce on joskus istunut tuon nimenomaisen soittimen äärellä ja musisoinut, pitänyt ehkä hetken taukoa kirjoittamisesta, antautunut sävelien valtaan.

Museon yhteydessä on myös viehättävä pieni kirjakauppa täynnä irlantilaisten kirjailijoiden teoksia ja muuta oheismaateriaalia. Mietin pitkään, minkä kirjan ostaisin muistoksi. Lopulta löysin Oscar Wilden kootut näytelmät, Best Plays, jonka valitsin paitsi Wilden kirjallisen taituruuden, myös kultareunaisten sivujen vuoksi.

Lisäksi pitelin kädessäni irlantilaislähtöisen Samuel Beckettin (1906-1989) klassikkonäytelmää Waiting for Godot.

“Mä oon kyllä lukenut tämän joskus… suomeksi, muistaakseni”, sanoin seuralaisilleni.

“Taina, mennäänkö jo”, sanoi yksi heistä.

“Toisaalta tää on kyllä niin klassikko.”

“Niin”, sanoi toinen.

“Mun jalat on NIIN väsyny”, kuului selkäni takaa.

“Onhan tää tietty hyvä olla hyllyssä, eikö?”

“Todellakin.”

“Mutta tulooko mun sitten luettua tätä enää uudestaan?”

Lopulta siskoni sanoi taikasanat:

“No jos sä jostain tämän näytelmän ostat, niin sitten kyllä Dublinin kirjailijamuseosta!”

Kävelin kassalle.

 

Hyvää joulupäivää kaikille!