Elämän valo

“Minäpä kerron teille rakkaudesta. Ei ihmiseen rakastu siksi että hän on miellyttävä tai epämiellyttävä, ei edes ihmisen tuhansien hyvien ominaisuuksien takia. Sitä rakastuu sellaiseen, joka herättää itsessä jotain eloon.”

-Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (2004)

Kirjoitin tuon sitaatin lukupäiväkirjaani 4. maaliskuuta 2007. Olen ajatellut sitä usein vuosien varrella – ja tänään, ystävänpäivänä, muistin sen taas.


“Rakkaus on aistien runoutta.” -Honoré de Balzac

Oman kokemukseni mukaan tuo Fagerholmin kuvailema tunne herää jollakin tavalla sekä rakkaus- että ystävyyssuhteissa. Yhtäkkiä vain huomaa, että toisessa ihmisessä on jotakin sellaista, jota tarvitsen elämääni. Se on jonkinlaista valoa. Energiaa. Ehkä se toinen ihminen saa minut nauramaan. Tai ajattelemaan syvällisiä. Tai tuntemaan itseni ainutlaatuiseksi. Tai hän saa koko maailman näyttämään ainutlaatuiselta.

Tähän ikään mennessä olen oppinut, että rakkaus on elämän peruspilari. Kun ihmissuhteet kukoistavat, tanssin ympäri kaupunkia ja syön turkinpippureita. Ja jos jokin on vialla tällä alueella, saatan maata puoli tuntia sängyllä ja itkeä tyynyyn.

Tyynyyn, jossa lukee “It’s a lovely day”.

Kirjoissani olen käsitellyt paljon rakkautta ja ihmissuhteita, mikä ei ole aina helppoa – sillä rakkauteen kuuluu väistämättä myös ikäviä tunteita, surua ja vihaa ja menettämisen pelkoa.

Teoksessaan Kirjeitä nuorelle runoilijalle Rainer Maria Rilke kirjoittaa:

“Mutta vaikeaa on kaikki, mitä on tehtäväksemme annettu, melkein kaikki vakava on vaikeaa, ja vakavaa on kaikki.”

“Ei ainoakaan ihmisolento voi komennella rakkautta.” -George Sand

Ihmissuhteet ovat ihania, hauskoja, vaikeita ja vakavia. Niissä on usein myös jotakin selittämätöntä. Tuskin aina itse tiedämme, miksi joku vetää meitä puoleensa, miksi viihdymme juuri hänen kanssaan. Ja miksi kaikki on paremmin tuon ihmisen seurassa. Ja miksi koko huone pimenee, jos hän lähtee.

Yhtä mystistä on se, miksi joku tärkeä ihminen saattaa yhtäkkiä vaikuttaa etäiseltä – ja miksi kaikki tuntuu jotenkin muuttuneen, kuin kesän kivulias kylmeneminen syksyksi.

Kaikki virtaa ja muuttuu koko ajan, myös ihmissuhteet. Ne ovat kuin säätiloja: välillä on autuaan aurinkoista, välillä pilvistä, välillä pelkkää ukkosta.

Ja sitten taas niin ihanan lämmintä.

“Rakkaus ei ole lohdutusta, se on valoa.” -Simone Weil

Minulla on ystäviä, jotka olen tuntenut jo päiväkodista ja koulusta asti, ja myös ystäviä, joihin olen tutustunut vasta aikuisiällä. Jokaiselta heistä olen oppinut paljon, ja jokainen heistä on omalla tavallaan herättänyt minussa iloa ja innostusta.

Yksi kauneimmista ystävyyden kuvauksista löytyy mielestäni Anni Sinnemäen laulutekstistä Kirjoituksia, joka kuuluu suosikkikappaleisiini Ultra Bran tuotannossa.

“Mutta ne tytöt olivat kertoneet
surullisiakin juttuja
ja toisaalta illoista rannoilla
jolloin mikään ei voisi olla paremmin.”

Hyvää ystävänpäivän iltaa kaikille!