“Enhän minä ole kauhea nainen?”
Nainen ja mies rakastuvat.
Nainen muuttaa miehen asuntoon ja tuo mukanaan kaikki kenkänsä – ja paljon muutakin. Nainen siirtää huonekasvin paikkaa ja vaihtaa tavaroiden järjestystä mieheltä kysymättä.
Nainen riisuu seinältä miehen kehystämän julisteen ja ripustaa tilalle kalliin, abstraktin taideteoksen. Mies ilmoittaa, ettei pidä taulusta lainkaan. Nainen joutuu ottamaan sen pois seinältä.
Hän harjaa myrtyneenä hampaitaan.
Seuraavassa hetkessä huonetta koristaa jälleen naisen valitsema taulu. Mies on taas antanut periksi.
Nämä ovat kohtauksia tanskalaisen Christian Tafdrupin ohjaamasta elokuvasta Kauhea nainen (En frygtelig kvinde, 2017), jonka kävin katsomassa hiljattain.
Elokuva kertoo kolmekymppisestä Rasmuksesta (Anders Juul), joka kohtaa kotibileissä kauniin, hurmaavan Marien (Amanda Collin). Parin välillä kipinöi heti, Marie saapuu Rasmuksen ovelle viinipullon kanssa viettelevä hymy huulillaan. Pian ollaankin jo muuttamassa yhteen.
Vähitellen Mariesta alkaa paljastua epämiellyttäviä piirteitä. Hänellä on tarve kontrolloida kaikkea mahdollista asunnon sisustuksesta Rasmuksen hiustyyliin ja vaatevalintoihin. Silmä tarkkana hän neuvoo Rasmusta jopa siinä, miten lautaset asetellaan tiskikoneeseen. Kotiin Marie hankkii kalenterin, johon molempien täytyy merkitä omat menonsa tietynvärisillä tusseilla.
Ja tietysti kalenteriin kirjataan myös parisuhdetta vahvistava yhteinen “treffipäivä”.
(Joka muuten osoittautuu lopulta aika painajaismaiseksi.)
Vähitellen Rasmuksesta alkaa tuntua, että hän ei osaa tehdä mitään oikein. Jos hän on oma rento itsensä, hän ärsyttää Marieta. Jos hän yrittää miellyttää liikaa, hän onnistuu ärsyttämään sittenkin.
Kauhea nainen on elokuva epätasapainoisesta dynamiikasta eräässä tanskalaisessa parisuhteessa. Voimakastahtoinen nainen jyrää alleen miehen, joka on luonteeltaan myöntyväisempi.
Ja ehkä mies myös pelkää naista. Muistan, että Twitterissä tuli kerran vastaan lause, joka jäi mieleeni: “If she doesn’t scare the hell out of you, she’s not the one.”
Mutta pelottavuudessakin täytyy olla jokin raja. Kohtaus, jossa Marie yrittää nitistää Rasmuksen itsetunnon latelemalla piikikkäitä ilkeyksiä kesken museokierroksen, on yksi elokuvan hyytävimmistä. Rasmuksen kauan patoutunut huuto jää kaikumaan mieleen.
Christian Tafdrupin ja hänen veljensä Mads Tafdrupin käsikirjoittaman elokuvan suurimpana vahvuutena ovat uskottavan tuntuiset, aidot henkilöhahmot. Kummankin päähenkilön ominaisuudet ovat tunnistettavia, vaikka sympatiapisteet ropisevatkin etupäässä Rasmuksen laariin. Elokuvassa esitetyt arjen konfliktit ovat niin samaistuttavia, että välillä ne myös naurattavat. Juuri tähän ohjaaja tuntuu pyrkineenkin. Hänen mukaansa Kauhea nainen on tragedia, jossa on mukana myös huumoria.
“Toivon, että Kauheassa naisessa kuvatut vuorovaikutustilanteet ovat tunnistettavia ja ennen kaikkea hauskoja molempien sukupuolten mielestä – ja uskon, että jokainen voi peilata omia kokemuksiaan monien elokuvassa esitettyjen tilanteiden kautta”, Christian Tafdrup sanoo Nordisk Filmin tiedotteessa.
Elokuvan intensiteetti pysyy yllä alusta loppuun. Jo ensimetreiltä asti katsoja odottaa, milloin kuuma romanssi alkaa viilentyä ja muuttua jäätäväksi, milloin elokuva lunastaa nimensä sisällön ja ihana nainen paljastuukin ‘kauheaksi’.
Nyt-liiteen haastattelussa Christian Tafdrup toteaa, että elokuva on herättänyt katsojissa äärimmäisiä reaktioita: toiset ärsyyntyvät, toiset rakastavat.
Keskustelin elokuvasta taannoin kaverini kanssa, joka kertoi, että Kauhea nainen on saanut feministit älähtämään. Ylen jutusta luinkin, että elokuva on närkästyttänyt joitakuita osaltaan siksi, että siinä naista käsitellään kriittisestä näkökulmasta juuri nyt, kun #metoo-kampanjan herättämä keskustelu on käynyt kuumimmillaan. Samassa artikkelissa todetaan, että elokuva on nähnyt Tanskassa jo yli 200 000 katsojaa, joista monet ovat naisia.
Mielestäni elokuva ei demonisoi naisia yleisesti, vaan se näyttää, miltä nainen saattaa vaikuttaa miehen silmissä erilaisine vaatimuksineen, parisuhteen toisena osapuolena. Yhtä hyvin roolit voisivat olla toisinpäin. Varmasti tässä maailmassa on olemassa myös suuri joukko miehiä, jotka voisivat inspiroida “Kauhea mies” -nimisen elokuvan.
Se olisi ehkä puhtaasti tragedia.
Minussa Kauhea nainen herätti paljon kysymyksiä siitä, millainen käytös parisuhteessa on hyväksyttävää ja milloin hirveyden rajat ylitetään. Tunsin omantunnonpistoksen kohtauksessa, jossa Marie järjestelee asuntoa ja kysyy, milloin viimeksi Rasmus on kuunnellut cd-levyjään. Tarvitaanko niitä enää?
Minä olen kerran kysynyt mieheltäni saman kysymyksen. Mutta eikö tämä ole vielä aika pientä?
Astuttuani ulos elokuvateatterista minua harmitti, että en ollut nähnyt leffaa puolisoni seurassa. Häneltä olisin voinut kuin ohimennen kysyä: “Enhän minä ole sinun mielestäsi kauhea nainen?”
Ja hän olisi vastannut: “Et tietenkään, rakas!”
*
KUVAT: Cinema Mondo
Minulla on kauhea miesystävä. Suhteemme menee 90 % hänen mieltymyksiensä ja aikataulun mukaisesti. Hänkin pelkää naisia. Olemme seurustelleet parisen vuotta ja vähän enemmän pystyn vaikuttamaan asioihin päivä kerrallaan. Jeg er selv en frygtelig kvinde. Eli olen jo keski-ikäinen ja suurimman osan elämästäni olen ollut yksin. Olen sisimmiltäni päällepäsmäri. Ensimmäisellä miesystävälläni ei ollut omaa asuntoa, muutti lapsuudenkodista minun luo joten ei ollut ärsyttäviä sisustusjuttuja. Yhdessä rakensimme kotia nuoruudessamme. Nyt minulla on täysi kontrollifriikki, ja mietin harva se päivä voittaako tämä yksinäisyyden. Yksinäisyys on todella pelottava asia, jolla on myös negatiivisia terveysvaikutuksia. Kun on ollut sen kuilun edessä, täyttänyt 45 v. työttömänä, yksin niin ei paljon naurattanut. Silloin todellakin katsoi kuolemaa silmiin, ja tiesi että tilastojen varjossa päiväsi ovat todellakin luetut. Jos kauhea mies halaa keskimäärin kerran viikossa se alentaa verenpainetta ym. Romantiikka ja intohimo ovat tässä suhteessa kaukana mutta toista ei taida tulla. Hänellä toki aivan sama tilanne, ollut minua kauemmin yksin. Mutta ei näytä olevan kiinnostunut tekemään siitä, mitä elämä tarjoaa mitään sen parempaa. Me sinnittelemme yhdessä eläkepäivät tähtäimessä. Muuhun ei ole tässä varaa. Mut leffan tyypit tietty nuoria, mutta ehkä heitäkin vaivaa yksinäisyyden ja kuoleman pelko. Kuulemma sillä ensimmäisellä miesystävälläni, lähes 10 v kestänyt liitto, on nykyään minua monta kertaa kamalampi nainen. Joten ei se edes vaihtamalla aina parane. Minut on aina jätetty kun yritän saada ääneni kuuluviin, joten nyt en sitä hevin tee. Olen myös ajatellut, että jos muuttaisin miesystävääni vähemmän lihaa, juustoa ja vehnäjauhoja syöväksi joogajaksi, joka pukeutuisi pastellivärisiin kauluspaitoihin, kasvattaisi kivan parran, opettaisin hänet tyydyttämään tarpeitani, miettimään alkoholin käyttöään, hengailisi vähemmän vanhempiensa kanssa, menisi ajoissa töihin niin että voisimme illastaa ennen klo 21, ei antaisi onnettomien lapsuudenystävien maata 3 päivää putkeen sohvallaan eikä suunnittelisi purjehduksia toisen juntin kanssa, viettäisi viikonloppuja minun mökilläni, sanoisin hänen kavereilleen kuule get a life – niin olisiko hän enää se mies josta tykkäsin!? Carrie kysyy: miksi me ihmiset seurustelemme kun olemme niin incompatible. Siitähän tässä on kyse, ja hyväksymisestä.
Kiitos kommentista!
Toivottavasti tilanteenne helpottuu ja saat asioihin selvyyttä. Ymmärrän hyvin, että aina ei ole helppoa avata keskustelua hankalista aiheista. Usein sanotaan kuitenkin, että pariskuntien olisi hyvä puhua avoimesti toisilleen ja että keskustelu auttaa.
Toivotan aurinkoisia kevätpäiviä ja kaikkea hyvää!
PS: Carriella on aina mahtavia pohdintoja – hieno sarja!