Improvisoitu lauantai
(–) jokainen päivä tarvitsee päämäärän, ja mieluiten useamman päämäärän, mutta myös improvisaatiokykyä. Ei saa takertua yhteen ajatukseen, vaan pitää olla valmis muuttamaan sitä tarpeen tullen, liikkua maailman mukana, sillä kaikki liikkuu, ei pysähdy, siinä koko lumous.
-Joel Haahtela: Traumbach
Aloitin tämän lauantain lukemalla Joel Haahtelan viehättävää pienoisromaania Traumbach (2012), joka tempaisi minut heti mukaansa. Joitakin kirjoja lukiessa tekee mieli merkitä lyijykynällä marginaaliin kauneimmat ja viisaimmat lauseet. Tämä on juuri sellainen kirja.
Romaani kertoo nuorukaisesta nimeltä Jochen, joka saapuu salaperäiseen saksalaiseen kaupunkiin mielessään yksi tavoite: täytyy löytää mies nimeltä Traumbach ja haastatella häntä. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan, kaupunki yllättää ja kuljettaa nuorukaisen luokse kiehtovia ajatuksia ja tuttavuuksia.
Käy niin kuin tuossa alun sitaatissa kuvataan: vaikka päämäärä olisi selkeä, välillä on vaihdettava suuntaa ja heittäydyttävä hetkien vietäväksi.
Tämä sama spontaaniuden kaava toistuu usein omassa elämässäni.
Esimerkiksi tänään minulla oli herätessäni yksi päämäärä (joka näyttäytyi mielessäni oranssina):
Avaa rohkeasti tiedosto ja jatka tarinasi kirjoittamista.
Tämä ei ole helppo tehtävä, mutta yritän suoriutua siitä. Yritän hyväksyä tekstini keskeneräisyyden ja sen, että en vielä täysin tunne tarinan henkilöitä. Olen huomannut, että tekeillään oleva käsikirjoitus on kuin uusi ystävä. Sitä olisi hyvä tavata suhteellisen säännöllisesti, jotta tutustumisen olisi luontevaa eikä vieraantumista pääsisi tapahtumaan.
Toinen päämäärä oli mielessäni sinertävä, ehkä siksi, että näin eilen nurmikolla samanvärisiä kukkia:
Käy lenkillä.
En ole vielä päättänyt, missä järjestyksessä toteutan nuo kaksi aikomusta. Ehkä sillä ei ole väliä, kumpikin aktiviteetti aiheuttaa joka tapauksessa hikikarpaloita otsalle.
Kolmas päämäärä kangasteli silmissäni punaisena:
Laula.
Minun pitäisi harjoitella ensi viikon laulutuntia varten kahta haikeansuloista kappaletta: Scandinavian Music Groupin Talvipuutarhaan ja Laura Närhen Mä annan sut pois.
Suunnitelmistani huolimatta olen ehtinyt jo tänään myös improvisoida. Traumbachia lukiessani puhelimeeni ilmestyi tekstari, jossa ystävä ehdotti leffahetkeä Kinopalatsissa klo 16.35. Menen katsomaan Petra Forsténin käsikirjoittamaa ja Jussi Hiltusen ohjaamaa lyhytelokuvaa Perintö (2014), joka on nähtävissä Kinopalatsissa vielä tänään ja ensi viikolla. Se kertoo kahdesta veljesparista, joiden kohtalot kytkeytyvät toisiinsa yllättävällä tavalla sekä perinnöstä, jonka isät jättävät pojilleen. Näin elokuvan ensimmäisen kerran noin vuosi sitten Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla, mutta nyt on hauska päästä näkemään se Kinopalatsin ykkössalissa.
Seuraavassa hetkessä kännykkääni kilahti messenger-viesti, jossa ehdotettiin illallista Troikassa, venäläisessä ravintolassa jossa on kauniit pitsiverhot ja samettituolit.
Suostuin mielihyvin tähänkin.
Lopulta päätin vielä improvisoida sen verran, että kirjoitin pikaisesti tämän blogipostauksen.
Spontaania lauantaita kaikille!