27.10.2014

Karvainen mikrofoni ja muita messuyllätyksiä

Minun täytyy tunnustaa, että menin eilen taksilla kirjamessuille. Ja torstaina. En tiedä, mitä esim. Knut Hamsun tai Aleksis Kivi olisi tästä sanonut. Heidän mielestään en varmaankaan täyttäisi kärsivän taiteilijan tunnusmerkkejä. Vaikka minähän kärsin! Omalla tavallani.

Taksit ovat minun paheeni. Mutta ennen kaikkea ne ovat pelastukseni. Mikäli takseja ei olisi, olisin varmaan joskus myöhästynyt jopa televisiosta.

Torstaina minun piti ehtiä kello yhdentoista Granta-keskusteluun. Ja taas minulle tuli kiire, vaikka olin laittanut herätyskellon yhdeksältä soimaan. Ja asetellut vaatteet valmiiksi tuolille. Ja päättänyt etukäteen, mitkä korut poimisin lippaasta.

Helsingin kirjamessuilla vieraili tänä vuonna yli 78 400 kävijää.

Taksikuski vaikutti lupsakalta mieheltä. Hän kysyi, mitä aioin kirjamessuilla tehdä. Vastasin kysymykseen, ja keskustelimme hetken kirjoittamisesta.

Kun hän kaartoi messukeskuksen pihaan, hän huudahti:

“Pois alta, artisti saapuu!”

Onneksi auton ikkuna ei ollut auki.

Kun pääsin Kullervo-saliin noin viittä minuuttia vaille yksitoista, kaikki muut keskustelijat olivat jo paikalla. Ennen tilaisuuden alkua ehdin vaihtaa muutaman sanan Juhani Karilan, Tuomas Kyrön ja Aleksi Pöyryn kanssa.

Istuin paneelissa Tuomas Kyrön vieressä. Se oli riskialtis plaseeraus, sillä minua naurattaa aina Kyrön läheisyydessä. Kaikki, mitä hän sanoo, naurattaa minua, ja kaikki mikä häntä huvittaa, huvittaa minuakin.

Keskustelun alussa puhuimme Grantaan kirjoittamistamme teksteistä. Minulta on julkaistu teoksessa novelli nimeltä Kilpikonnan äiti.

“Miksi juuri kilpikonna”, keskustelun vetäjä Aleksi Pöyry kysyi minulta aivan oikeutetusti. Tuo viaton kysymys avasi kokonaisen portin lapsuuteeni kissa- ja koira-allergikkona. Mutta kaikki mikä oli joskus surettanut minua, nauratti minua nyt, koska Tuomas Kyrö istui vierelläni.

Kilpikonnien lisäksi puhuimme myös muun muassa kotimaisen kirjallisuuden realistisesta perinteestä, Seitsemästä veljeksestä, nykykirjallisuuden tilasta, huumorista, kerrontaratkaisuista, todesta ja todellisuudesta.

Torstain ostos: romaani “ihmisestä, joka yrittää ymmärtää”.

Granta-keskustelun jälkeen harhailin hetken messualueella. Yhtäkkiä näin nenäni edessä karvaisen mikrofonin.

“Mikä on tuonut sinut kirjamessuille tänään”, toimittaja kysyi iloisella äänellä.

Aloimme keskustella messutunnelmistani ja kirjoistani, ja lopulta toimittaja pyysi minua osallistumaan kirjailijoiden jatkokertomukseen, joka kuultaisiin radiossa (Yle Helsinki). Minä sain kunnian lopettaa tarinan.

Olo oli hieman sama kuin silloin, kun on kirjoitettava vieraskirjaan joissakin rippijuhlissa. Ammattini vuoksi oletus lienee, että paperille ilmaantuu jotakin erityistä, kekseliästä ja omaperäistä. Mitä tahansa ei kirjailija voi raapustaa.

Onneksi sain hetken miettiä. Vihdoin lauseet leimahtivat esiin – eivät ehkä täydellisinä mutta kuitenkin olemassa olevina. Koska aikaa oli niin vähän, päätin kirjoittaa avoimen lopun. Siitä tulikin erittäin avoin.

Lopuksi sain lukea lauseeni radioon. Tarina on luettavissa täältä.

Jatkokertomus oli minusta hauska ja toimiva idea – ja antoi minullekin mukavan messuelämyksen.

Lauantain messuostos: vinkkejä itsensä työllistäjille.

Jatkoin haahuilemista. Toivoin, että tapaisin tuttuja ja voisin liittyä johonkin hauskaan laumaan. Jossain vaiheessa joku nuorukainen katsoi minua hymyillen, kuin olisi tunnistanut minut. Sekunnin murto-osan tunsin valtavaa helpotusta siitä, että olin ehkä tavannut jonkun tutun. Moikkasin häntä hieman hämilläni, hän asteli luokseni.

“Mikäs liittymä sulla on käytössä”, hän kysyi ja alkoi mainostaa minulle edullista puhepakettia.

Torstaina kävin kuuntelemassa Harri Haanpään haastattelemaa Rosa Liksomia, joka kertoi yleisölle lyhytproosateoksestaan Väliaikainen. Haastattelun keskellä Liksom pisti yhtäkkiä lauluksi, ja keskustelun päätteeksi hän kutsui kuulijansa myös yhteislauluun. Lauloimme pätkän legendaarisesta Väliaikainen-kappaleesta:

“Tämä elomme riemu ja rikkaus
sekä rinnassa riehuva rakkaus
ja pettymys tuo, totta tosiaan,
väliaikaista kaikki on vaan.”

Olin tästä laulutuokiosta hyvin innoissani, sillä välillä kuuntelen kyseistä kappaletta Spotifysta.

HS-esikoiskirjapaneeli. Screenillä Tommi Kinnunen ja Putouksestakin tuttu Antti Holma.

Sunnuntaina näin messuilla muutamia kavereita ja kävin kuuntelemassa muun muassa HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaita Aleksis Kivi -lavalla. Sitä seuratessa muistui taas mieleen syksy 2007, ja oma esiintyminen samaisessa paneelissa. En koskaan unohda kysymystä, joka meille kirjailijan aluille esitettiin juhlallisella äänellä:

“Miten aika rakentuu teoksessasi?”

Siinä olikin pienelle esikoiskirjailijalle miettimistä. Mutta jotakin kuitenkin sain mikrofoniin sanottua – ja samalla linjalla jatketaan yhä.

Avainsanat: Aleksi Pöyry, Antti Holma, Granta, Harri Haanpää, Helsingin kirjamessut, HS:n esikoiskirjapaneeli, Juhani Karila, Putous, Rosa Liksom, Tommi Kinnunen, Tuomas Kyrö, Väliaikainen

Kommentoi »

Vastaa Peruuta vastaus