Kirja kämmenellä

Tiistaina minä ja tuleva kirjani kävimme yhdessä ulkoilemassa. Meillä oli oikein hauskaa yhdessä, otin siitä valokuvia ja pidin sitä kämmenelläni. Se ei puhunut mitään, enkä minäkään avannut keskustelua. Meidän ei enää tarvitse puhua, sillä tunnemme toisemme jo läpikotaisin.

Matkallamme oli selvä päämäärä: minun piti viedä käsikirjoitus muistitikulla kustannustoimittajalle, joka huolehtisi sen eteenpäin taittoa varten.

Talvinen kävelyretki.

Mistä tietää, että kirja on melkein valmis?

Siitä, kun suurin kysymys käsikirjoituksessa kiteytyy siihen, valitseeko johonkin kohtaan pilkun vai puolipisteen.

Tai siitä, että miettii kuusitoista minuuttia, tarvitseeko jokin kohta novellissa vielä kappalejaon.

Tai siitä, kun lähettää kustannustoimittajalle tällaista sähköpostia:

“Novellin lopussa korvasin yksinäisen lusikan kahdella hiljaisella mukilla, jotta sen jälkeisen lauseen pronomini “se” viittaisi selvemmin vauvaan.”

Tällä hetkellä vain tuo yksi ihminen maailmassa (minun lisäkseni) voi täysin ymmärtää tuon lauseen merkityksen.

On ilahduttavaa huomata, että käsikirjoitus kehittyy vähitellen paremmaksi uusien versioiden myötä. Ja niitä onkin riittänyt. Koneeltani löytyy muun muassa tämännimisiä tiedostoja:

Ennen kuin kaikki muuttuu korjauksia
Ennen kuin kaikki muuttuu rakennekokeilua
Ennen kuin kaikki muuttuu Rakennekokeilua uus
Ennen kuin kaikki muuttuu jämät
Ennen kuin kaikki muuttuu luettavaksi
Ennen kuin kaikki muuttuu TUOREIN VERSIO
Ennen kuin kaikki muuttuu UUSIMMAT KORJAUKSET
Ennen  kuin kaikki muuttuu KAIKKEIN UUSIN LUETTAVAKSI
Ennen kuin kaikki muuttuu TAITTOVALMIS

Ja tämän lisäksi koneeni sisältää vielä erinäisiä versioita kirjan vanhalla työnimellä. Sitä en ehkä kehtaa paljastaa.

Vietyäni kirjan taittoon tapasin Fazerin kahvilassa ystäväni ja hänen ystävänsä, joiden seurassa sain syödä lohikeittoa ja puhua käsikirjoituksen viimeisistä etapeista. Ystäväni tarjosi minulle jälkiruuaksi bebe-leivoksen ja kupillisen teetä, mikä vielä entisestään siivitti minut juhlatunnelmaan. Sen jälkeen hyppelehdin Hakaniemeen kirjoittamaan lehtijuttua ja maistelemaan omenamehua.

Lisäksi palkitsin itseni (jo päivää ennen taittoon menoa) tällaisella T-paidalla:

Löytö Lindexistä.

Seuraavaksi saan nähtäväkseni kirjan taittomallin, minkä jälkeen on luvassa vedosten lukemista. Se onkin tarkkaa puuhaa. Silloin on vielä mahdollista esimerkiksi miettiä parempaa adjektiivia tai vaihtaa ajatusviiva pilkuksi, jos on tarvetta.

Ja sitten kun hetki koittaa ja kaikki on valmista, alkavat painokoneet laulaa.

Ja silloin laulan minäkin! (Voisin jo ruvea miettimään sopivia biisejä).

Onnellista päivää kaikille!