Sibeliuksen Kuusi säestää itsenäisyyspäivää
Kun olin 17-vuotias, pääsin kuukauden mittaiselle stipendiaattimatkalle Saksaan. Sain nähdä Kölnin tuomiokirkon, Berliinin muurin, Münchenin ystävälliset terassit. Silmäni aukenivat maailmalle, olin ensimmäistä kertaa noin kauan pois kotoa.
Nürnbergissä asuin kaksi viikkoa isäntäperheen luona. Heidän kodissaan oli piano, jonka ääressä usein istuin ja soitin. Valitsin melkein aina Sibeliuksen Kuusen, jota olin paljon soittotunneilla harjoitellut.
Isäntäperhe ihastui sävellykseen heti.
”Die Tanne”, he pyysivät kun istuin pianon ääreen.
Ja minä soitin heille kuusen havinan ja metsien myrskyt, järven kohinan ja tuulen tyrskyt. Yhtäkkiä suomalaiset sävelet täyttivät saksalaisen olohuoneen.
Kun paikallisella koululla järjestettiin kansainvälinen ilta, kaikki esittivät jotakin omaan maahansa liittyvää. Minä soitin Kuusen, vieraalla pianolla, hartaassa hiljaisuudessa. Jännitin niin paljon, että yhdessä kohdassa, siinä kiihkeimmässä, sormet sekosivat.
Mutta se ei tahtia haitannut, pääsin lopulta kunnialla kappaleen loppuun.
Jälkeenpäin siskoni teki minulle 18-vuotislahjaksi valokuva-albumin, jossa hän kutsui tuota Saksan-reissua ”itsenäistymismatkaksi”. Tuo matka oli yksi elämäni hauskimmista, enkä ehtinyt kovin paljon ikävöidä kotiin.
Mutta sinä päivänä, kun kävimme Münchenissä maailmannäyttelyssä ja näin Suomen paviljongin, minulle tuli koti-ikävä.
En enää muista paviljongista muuta kuin koivut, jotka reunustivat kapeaa käytävää, niiden tuoksun. Ne toivat mieleen kotikadun, avaran sinisen taivaan, tutut puut jotka olivat minua vartioineet.
Sillä hetkellä aloin odottaa, että pääsisin pian kotiin Suomeen.
Sibeliuksen Puusarjaan kuuluu myös Koivu, mutta sitä en ole vielä opetellut soittamaan. Kuusen osaan kuitenkin yhä, kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Tänään, sopivalla hetkellä, soitan sen taas.
Sibeliuksen sävelten siivittämänä toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!