MinäKertoja
MinäKertoja

Avainsana: Tie luovuuteen

Treffeillä Tainan kanssa

Tapasin viime viikolla lounaalla kaverini, jonka kanssa puhumme paljon tarinoista ja kirjoittamisesta. Kerroin hänelle, että olin loppukeväästä saanut näytelmäni valmiiksi ja yritin jälleen kirjoittaa proosaa. Työ tuntui edistyvän vähän nahkeasti, ehkä siksi että olin antanut jo…

  • 0

Ovet avautuvat laulamalla

Olen huomannut kuinka maailmankaikkeus asettuu hyvien suunnitelmien puolelle, erityisesti se suosii rohkeita ja suuria suunnitelmia. -Julia Cameron:  Tie luovuuteen Jokin aika sitten sain yllättävän ehdotuksen: minua pyydettiin laulamaan nobelistin kirjajulkkareissa. Tämä oli erikoinen sattuma, sillä…

  • 0

Uuden äänen voima

And I don’t care if I sing off key I find myself in my melodies I sing for love, I sing for me I shout it out like a bird set free -Sia: Bird Set…

  • 1

Taiteilijan omakuva kaamosajalta

Huomasin kauhukseni, että olen marraskuun aikana kirjoittanut vain yhden blogipostauksen. Sori siitä. Joskus käy niin, että tapahtuu liian paljon. On kasa asioita, joita tekisi mieli kertoa, mutta ei tiedä mistä aloittaisi. On myös asioita, joista…

  • 4