Hybridi: Tarkka talousisku (fiktio)

Olin juuri puhumassa vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa taloussodasta, joksi valtalehtemme meihin kohdistuvia vastapakotteita kutsuvat. Poikkeuksellisesti aloitan fiktiolla, koska tutkimme juuri tähän liittyviä asioita enkä halua roiskia faktoja. Toivottavasti teksti aiheuttaa ajatuksia. Edellinen hybridijuttu kertoi kyberistä, se löytyy tästä.

Ehkä on syytä alleviivata, että kaikki henkilöt ovat fiktiivisiä ja kyseessä on tarina. Tarinan logiikka kuitenkin pätee. Filin muuten tarkoittaa huuhkajaa, karjalaksi hyytiää.

——————

K oli juuri lähdössä ostamaan anopilleen viikonlopuksi hapanimellettyjä suolakurkkuja ja kermajuustoa tikkuja varten, kun Filin soitti. ”Taloudella pitäisi iskeä tsuhnia, nyt heti”, Filin käski, koordinaattorin etuoikeudella. K kysyi vain yhden asian: paljonko oli aikaa vastata. ”Maanantaihin kello kymmeneen, kolme päivää, ja esitykset esitellään tilannekeskuksessa lounaan jälkeen”. Filin tarkensi: ”Älä jätä minua pulaan, nyt on tosi kyseessä”, äänessä oli tiedusteluviraston yhteistä ylpeyttä. Tätä K oli odottanut, nyt piti vain kerätä langat yhteen.

———-

Filinin tehtävänä oli keräillä hybridiin sopivia paljoa kaikista mahdollisista hallinnon aloista suhteessa Isänmaahan. Turvallisuusvirastolla oli jokaisessa hallinnonalassa edustajat, pienimmissäkin, aina kulttuuria myöten, mutta maita ja suuntia oli silti enemmän kuin edustajia. Lisäharmia tuotti se, että jokunen oli erityisen kiinnostuneita Isänmaasta ja ryhtyi jo toimiinkin eikä vain raportoinut mahdollisuuksista, osa taas vähät välitti. Ikuista pyytelyä ja toisaalta hillintää, ei tässä missään sodassa oltu. Paitsi nyt. K oli onneksi tolkun talousosaaja.

Johdon päätöksiä oli mahdotonta hallinnossa ennakoida. Kun tehtävä annettiin, siihen ei aina oltu valmistauduttu. Ei nytkään, ennakkovaroitusta ei tullut, toki perusteita oli kerätty. Imperiumi oli määrittänyt joukon kauppapakotteita vastineeksi puhtaista puolustustoimista itse aloittamaansa hyökkäykseen, ja Eurostoliitto peesasi sitä perskärpäsen lailla. Länsi käytti vahvinta asettaan, rahaa, jolla se jo muutoinkin alisti maita valtaansa, oli alistanut jo ainakin kolme sataa vuotta, kaupparengeikseen. Tätä lisäsivät kaikki lännen infosodan houkutukset, jotka läpäisivät sitkeimmätkin puolustukset aina Pohjois-Koreaa myöten. No, oli Filinkin hankkinut teinileviksensä heti kun uskalsi, ilman niitä ei saanut kuin tosipioneereilta.

Isänmaa oli ainoa todellinen länsimaa, joka oli Emämaan rajanaapuri, ellei jaksanut ajella yhtä pikkutietä kylmän meren rantaa pitkin. Bulttimaat olivat tavallaan osa länttä, mutta aivan eri tavalla Filinin kollegoiden pihdeissä, toisaalta ne myös vastustivat kiivaasti eivätkä juurikaan hyödyttäneet Emämaata. Filin oli aikoinaan valittu tehtäväänsä juuri siksi, että hänellä oli herkkyyden tajua, Bulttimaissa riitti häikäilemättömyys ja kyky käyttää likaisiakin keinoja hyväksi. Niissä pääväline oli edelleen omat maanmiehet, jotka vähä vähältä laiskistuivat osaksi lännen yksilöhypeä, oman napansa tuijottajiksi.

Filin oli keräillyt aseitaan huolella. Aina kun orava muuntajassa katkoi Isänmaan sähköjä tai yliväsynyt konkurssikypsä kaivurikuski katkoi valtakunnallisen valokaapelin, Filin pisti paikan ja seuraukset ylös. Kyberissä Isänmaa oli osaava, mutta laiskuus ja liika bisnesinto avasivat sopivia iskuaukkoja, joihin Filin rakennutti portteja. Isänmaan vankka usko yksilöiden ylioikeuksiin auttoi kerta toisensa jälkeen nostamaan Emämaan kansalaisten väärän kohtelun tapetille, koska Isänmaan vaitonaiset virkamiehet eivät ikinä pystyneet puolustautumaan. Kun yksilö on isompi kuin yhteisö, jokainen juttu avaa uuden railon tuhota yhteisö. Mitään isompaa vaikuttajajoukkoa Isänmaahan oli kuitenkin vaikea saada aikaan.

Filinin lemmikki oli Isänmaan suurin sankarihahmo, marsalkka, joka oli vieläpä yhteinen Emämaan kanssa. Hänestä pystyi muutamalla lauseella ja jopa karikatyyrillä tekemään joko sankarin tai emäroiston, ja kaikkea siltä väliltä. Lisäksi tiedossa olivat täsmälleen sekä reaktiot että reagoijat Isänmaassa ja Emämaassa. Olisivatpa kaikki aseet tällaisia, jokaiseen taisteluun sopivia.

Mutta talous, se oli vaikea asia. Emämaan ja Isänmaan kauppa oli vanhaa ja perusteltua, molempia hyödyttävää, ja häiriöt haittasivat kumpaakin. Rahalla oli lisäksi Emämaassakin koko ajan kasvava merkitys. Mikä tahansa ei kävisi, osa taloudesta olisi isompaa kuin nyt käsketty isku kohti Isänmaata.

—————-

K jäi ylitöihin toimistoonsa, paine oli raju. Hän oli kyllä tätä miettinyt, mutta virastossa oli liikaa säädettävää ja aivan liian vähän säätäjiä, eikä kokonaisuutta voinut jakaa muiden kanssa. Isänmaa oli lähes aina ollut, vaikeinakin aikoina, kaupallisesti ystävä, eikä ollut helppoa keksiä sopivaa kohdetta, jossa edut voittaisivat haitat. Talouden pääosastosta tuli reunat, öljyyn, kaasuun, saati ydinvoimaan ei saanut koskea. No, sen K tiesi muutoinkin, ohjeisiin ei ollut muutettu kuin päiväys edellisestä kerrasta.

K kävi läheisessä marketissa ostamassa eväät. Juustoa valikoidessa hän oivalsi. Hän soitti heti opiskelukaverilleen, joka oli Bulttimaista isoimman asianhoitaja ja niin ikään yötöissä. Perusjuoni oli selvillä, nyt piti vielä miettiä sen volyymi.

Isänmaan elintarvikkeet olivat saavuttaneet kuuluisuutta K:n tuloluokassa eli tavallisissa virkamiehissä, joilla oli varaa ostaa varmempaa laatua. Luksus oli erikseen, eikä Emämaan eliitti pitäisi siihen koskemisesta, mutta keskiluokan laadusta olisi mahdollista tinkiä äitimaan edun nimissä. Olisi hyvä, että vinkujatkin osallistuisivat, eikä vain rahvas, siinä saisi samalla mitattua uskollisuuden asteen. K kiirehti virastoonsa lukemaan kauppataseita.

Isänmaa oli keksinyt oivan markkinaraon. Se myi Emämaalle vieläpä vähän muita kalliimmalla erikoisuuksia ja vakaata laatua, keskiluokalle. Historiaa lukeneena K tiesi, että niin oli tapahtunut pian kaksisataa vuotta, syvimpiä viha-aikoja lukuun ottamatta. Tähän asti pahin oli ollut sata vuotta aikaisempi tilanne, joka tosin johtui sotalamasta mutta johti Isänmaan kaupan katketessa katkeraan sisällissotaan saakka. Se ei nyt ollut tavoitteena.

Koko Eurostoliitossa maatalous kesti vain tukien avulla, niin Isänmaassakin. Jos erikoisuuksista olisi tingittävä, koko kapitalistinen arvoketju haavoittuisi. Sen lopussa olisi ihan tavallinen perustuotanto, jokaisen maan viimeinen turva, johon saisi iskettyä isonkin loven kun juuri perustuotannossa vaikeat ajat olivat jatkuneet niin pitkään. Ruoka on kovin ase, rautaa mahtavampi oikeissa käsissä.

K alkoi kerätä listaa.

Maidosta oli helppo aloittaa. Isänmaa oli siinä toiseksi suurin kaikista Eurostoliiton viejistä, heti kaikkein suurimman jäljessä, eikä sille tästä isompaa haittaa olisi, uudelle kumppanille. Juusto ja erityisesti voi olivat listan kärkeä, määrinä. Isoin Bulttimaa oli heti kolmantena.  Tästä tulisi pelkästään Isänmaassa rahareikää lähes kolmannesmiljardi euroa, kymmenentuhannen tilan vuositulos. Kun tuoretuote vielä pitäisi muuttaa kaukovientiin sopivaksi, se olisi monen vuoden homma, ainakin jos aikoo saada sen kannattavaksi.

Kollega hahmotteli hedelmiä, vihanneksia ja lihatuotteita, jotka iskisivät isoimpaan Bulttimaahan ja sen isoonveljeen. Niissä Isänmaa ei ollut kovin suuri muissa kuin broilereissa. Mutta naudanlihaan syntyisi haaste maidon kautta, pääosa Isänmaan omassa maassa syödystä lihasta kun tuli maitoketjun sivutuotteena. Kokonaisuus voisi olla Isämaassa yhteensä puolen miljardin luokkaa vuosittain. Ei liikaa ystävien kesken, mutta sattuisi.

K uppoutui seuraavaksi puuhun, joita Isänmaan teollisuus imi rajan yli edelleen raakana, vaikka muuta oli aiemmin yritetty. Mutta puunkorjuu ylläpiti leveän rajavyöhykkeen tärkeitä sotateitä ja K tiesi, että armeija tulisi sitä vastustamaan. Sitä paitsi vientipakotteita ei oltu käsketty vielä mukaan ja puunkäsittelytekniikkaa piti tuoda vielä vuosikymmeniä, jos aikoi saada Emämaan edes käyntiin.

K otti hyllystään hiirenkorville selatun Emämaan oman maatalousstrategian. Siihen tuontikielto vaikuttaisi varmasti. Jostakin piti saada iso määrä maitoa tilalle ja tehtaita sen jalostamiseen. Isänmaa oli jo investoinut Emämaahan, nyt piti saada näkymä, jossa nämä investoinnit eivät liikaa vaarantuisi. Miten olisi, jos priorisoisi raaka-ainevirran näihin ja käynnistäisi investointiohjelman raaka-aineeseen? Saisiko rikkaat kiinnostumaan tällaisista investoinneista?

——————–

Filin sai heti maanantaiaamusta K:n ehdotuksen. isketään suoraan tärkeimpään maitoyritykseen, sellaisiin tuotteisiin, joissa kate on hyvä, elintarvikkeisiin, joissa vaikutus on välitön. Tehdään tästä samalla mahdollisuus omalle teollisuudelle, johon ei luotettu ja joka ei erikoisuuksista ymmärtänyt.

Ruoka, mietti Filin, sitä riittää, aina joku täyttää vatsan. Eurostoliitto on edelleen isoin osin maatalousunioni vaikka hiilestä ja teräksestä aloittikin, ja Isänmaa todella myy hyvän hinnan tuotteita niille joilla on varaa maksaa vähän ylimääräistä, miksikäs ei. Kun oma rahvas ei kärsi, kate putoaa romahtamalla Isänmaan viejiltä eikä oma eliitti koe haittaa, sopiihan se. Jos samalla oma omavaraisuus kasvaa, aina parempi, mutta se idea piti myydä kotimaanpuolustusosastolle, se vaati omaa rahaa.

Sunnuntaina oli tullut jo tarkennus: Ei kokonaista hybridioperaatiota, vain talousvaikuttamista ja siihen liitettäviä viestejä. Hyvä niin. Filin oli ehtinyt jo antaa tehtäväksi etsiä kyberistä haavoittuvuuksia elintarvikeketjussa alkaen isoista lintukarjatilatiloista kuljettajiin ja käsittelylaitoksiin sekä pyytänyt sotilaita tarkentamaan iskua suurimpaan broileriteurastamoon, ne sai nyt perua. Eläintautihyökkäyksen valmistelua ei onneksi ollut edes aloitettu, eikä se Filinin mandaattiin kuulunutkaan. Pelkkää vaikuttamista, tavoitteena pysyä tsuhnien kanssa edelleen ystävinä.

Niinpä vastapakotteet päätettiin kohdentaa aloista herkimpään, ruokaan. Siinäkin vielä pääosin yhteen raaka-aineeseen, maitoon, joka oli Isämaan maatalouden selkäranka.

Isänmaassa vastahyökkäys yllätti: paras kate muuttui bulkiksi, markkina toiseksi. Jo muutoinkin ahdingossa ollut perustuotanto sakkasi, moni luopui tai yksinkertaisti tuotteitaan. Konkurssien maininki sai vastapakotteista lisävoimaa.

——————

Filin luki iskun vastaanottoa Isänmaassa. Moni iloitsi maanviljelijöiden ahdingosta. Tällä sai heti lisävaikutusta. Trolleille lähetettiin käsky: syventäkää riitaa Isänmaan maaseudun ja varsinkin pääkaupungin välillä; vedotkaa erityisesti niihin, joilla on vaikeinta; käykää nollasummapeliä, jossa toisen tuki on toiselta pois. Mitä useampi maajussi saataisiin teuraaksi eläimiensä kanssa, sitä heikompi Isänmaa jatkossa olisi. Kun ilmastonmuutoksen ruokapula iskisi, mikään kone tai investointi ei korvaisi osaajia.

Isänmaan kaksi isoa poliitikkoa oli tiivistänyt tilanteen hyvin. Toinen totesi, että talouspakotteiden hyödyistä on vain vähän näyttöä. Tämä tiedettiin, molemmin puolin. Molemmat osoittivat kuitenkin Isänmaan pakkoraon: ”Kun on Eurostoliiton jäsen, joutuu vedetyksi mukaan tällaiseen mutta ei se itkemällä ja potkimalla parane.” Isänmaa ei uskalla jäädä ulkopuolelle, mutta tekee sen vasten tahtoaan ja kansalaistensa etua. Tässä oli poliittinen kärki, peltilautasella tarjoiltuna.

Isänmaassa syntyi pieni paniikki. Tehtaita suljettiin, maitoa kuivattiin jauheeksi entisten erikoistuotteiden sijaan. Maatilojen konkurssit lisääntyivät, mutta suurin vaikutus oli tämä: miksi yrittää, kun sään lisäksi kaikki muukin ailahtelee, maatalouden investoinnit pysähtyivät.

Filin sai ansiomerkin. Yllätykseksi Kotimaanpuolustusosasto osti K:n idean maitotilojen perustamisesta ja vajeen kattamisesta. Isänmaa pyöritti osaamisellaan tehtaitaan Emämaassa, oli se kuitenkin parempi kuin luopua rahoista kokonaan. Kun molemmat hyötyvät, porkkanat voittavat kaikki kepit. Talous oli turvallisuutta isompaa, paitsi kylmin asein käytävässä sodassa.

Filin lähetti K:n vaimolle rasian parasta Sveitsiläistä suklaata ja kehotti olemaan K:lle sopivasti kiitollinen, parhaalle oivaltajalle kauppaministeriössä. Anoppikin sai lopulta suolakurkkunsa, ekstrasmetanalla ja parhaalla hunajalla silattuna.

—————————-

Virtanen kirosi. Koko tuotantolinja oli vaarassa, kate oli muutoinkin pieni ja osuuskunnasta tuli pelkkiä huonoja uutisia. Investoinnit oli pakko jäädyttää, joka toisaalta tarkoitti, että seuraava huono kausi toisi pankinjohtajan jo liiankin tutuksi. Pientä suojaa antoi se, ettei pankki tulisi ikinä saamaan omiaan takaisin maatilan koneista ja rakenteista, koska ostajia ei olisi.

Kuuden vuoden päästä iskivät ensin kevättulvat ja sitten hellejakso. Samaan aikaan maailman sää sekosi, ja ruuasta tuli oikeasti pulaa. Virtasta se ei enää hetkauttanut, hän oli myynyt tilansa ja peltonsa metsitykseen jo pari vuotta aiemmin. Ilmastonmuutoksen torjunta vaati lisää metsäpinta-alaa, nälkä ei kuulunut sen ydinongelmiin.

——————————

Filin katseli K:n lähettämiä Emämaan maatalouden tuotantolukuja. Eivät ne kokonaisuutena häävejä olleet, mutta nousussa silti. Maitoa ei enää tarvittu ja oman maan juusto kelpasi keskiluokallekin. Suunta oli nyt tärkeämpi kuin määrä, siitä pörssit pitivät. Toivosta. Ehkä piankin Emämaa olisi oikeasti maailman ruoka-aitta, valtavine peltoineen, samalla kun ruuasta oli tulossa keskeisimpiä hybridin välineitä. Viljassa näin jo oli. Porkkanasta olisi pian kaiverrettu porkkana-ase.