Digiminä kybermaailmassa
Tuli puheeksi …
Kirjoitan tätä arvovaltaisessa kybertilausuudessa edelleen itsekin ymmälläni siitä, mitä tietoturva, digitalisaatio, kyber, esinenetti ja autonomisuus koneoppimisineen sekä robotteineen merkitsee. Yritin tovi sitten vääntää samaa asiaa rautalangasta yhdelle humanistitaustaisista oppilaistani sillä seurauksella, että sotkeuduin itse rautalankaani.
Se, ettei osaa selittää itselleen tuttua asiaa siitä tietämättömälle harvoin kertoo vastaanottajan kyvyistä. Yleensä se osoittaa, ettei selittäjä ymmärrä asiaansa vielä tarpeeksi. Joten yritän uudelleen. Käytän itsenäni esimerkkinä ja vertauksia apuna. Jatkan sitten tarinalla.
Digiminä
Digitalisointi on asian laittamista nolliksi ja ykkösiksi tietokoneeseen. Tietokone on laite, joka kykenee käsittelemään tällaista tietoa. Sen ydin on prosessori, joka nykyisin on niin mikro, että sen voi pian kylvää viljan mukana peltoonsa kertomaan, pitäisikö kastella vai lannoittaa. Kuvana digi on yleensä lennokas esitys nollia ja ykkösiä. Tieto on digi, samoin kuva, leffa, musa ja lähes kaikki mitattu.
Digiminäni tavallaan syntyi saadessaan ainutlaatuisen suomalaiskansalaisen tunnisteensa pian 55 vuotta sitten. Silloin sitä sanottiin sosiaaliturvatunnukseksi. Vaikka sitä ei saakaan enää käyttää vapaasti eikä sitä pitäisi käyttää minut tunnistavissa tietokannoissa minänä, sen kertomisella yleensä pärjää.
Julkiset kannat tietävät asuinpaikkani, veroni, tuloni, kiinteän omaisuuteni, autoni, yritykseni, sairauteni, kirjastonkäyttöni, julkiset matkani, anomukseni … ja ilman tuota tietoa minulla ei noita asioita olisi, ainakaan laillisesti ja tunnustetusti.
Kaupalliset kannat tietävät lehtitilaukseni historioineen ja ilmaisnumeroineen, puhelimeni laskuineen ja soittoineen, perheeni ruokavalion ja pesuainepreferenssit, sähköpostini, matkani, digikuvani, tykkäämiseni ja ainakin osan paheistani … ja ilman tuota tietoa en saisi palveluita niin edullisesti enkä mainontaa itselleni kohdennettuna.
Näiden tietojen suojaamisesta ja käytöstä yleensä puhutaan, kun puhutaan tietoturvasta.
No, kaikki tuo asia oli ennenkin muiden kuin yksilön hallussa. Mummoni syntyi ennen Suomen itsenäistymistä. Hänellä oli syntyessään jo sukunimi, jonka hänen isänsä otti viimeisten joukossa pakon edessä. Mummoni sai yksilöivän tunnuksensa sairausvakuutuslain myötä syyskuussa 1964. Hänen tietonsa asui paksuissa kirjoissa ja vetolokerikoissa, joita viranomaiset verkottivat keskenään kirjeitse. Mummoni postiljooni tiesi hänen postinsa, kauppias ruokavalionsa, pankinjohtaja rahansa ja naapurinsa loput.
Digitalisaatio teki tietojen käsittelystä, keskittämisestä ja verkottamisesta sekä nykyisin ennustamisesta helpompaa viemällä ne tietokoneisiin. Samalla vääriin käsiin voi joutua iso pala digiminästä. Mummoni todennäköisesti tunsi tietojensa mahdolliset väärinkäyttäjät, me emme heitä enää tunne.
Kybermaailma 1
Kybermaailma 1 on se maailma, jossa tietoisesti asioin. Kun tarvitsen tiliotteen tai todisteen eläkkeellä olostani, asioin tietoverkon kautta. Kyber mahdollistaa toiminnan mistä vain ja koska vain, kunhan liityn ja tunnistaudun oikein. Kyber myös mahdollistaa sen, että koko palvelu ruuhkautetaan niin ettei sinne pääse. Tästä yleensä puhutaan, kun puhutaan verkkohyökkäyksistä.
Kun tarvitsen tietoa, yhä useammin googletan sen. Googlessa minua auttaa tekoäly, autonominen ja oppiva algoritmi. Se luokittelee jatkuvasti muuttuvan kybertietojen maailman. Se myös analysoi, mitä haen ja helpottaa seuraavia hakuja. Facebookista saan (pienen) osan tiedoistani siitä, mitä tuntemilleni ihmisille kuuluu. Samalla se analysoi tykkäämiseni ja kohdentaa minulle kaupallisia tiedotteita, joista uskoo minun olevan kiinnostunut. Twitteristä seurailen päivän puhuntaa, nostoja. LinkedIn on bisnesnaamakirjani.
Jokainen käyttämistäni palveluista paitsi tunnistaa minut myös oppii koko ajan tuntemaan minut paremmin, profiloi ja löytää myös sellaista, jonka haluan piilottaa tai jota en ehkä ole edes itse tunnistanut. Palveluiden oppiva äly kun tuntee melkein kaikki muutkin länsi-ihmiset, enkä ole niin erikoinen kuin luulen tai haluaisin. Kun minusta tiedetään sopivasti, valitaan ryhmä ja sen piirteet. Tekoälylle on turha sanoa, ettei yksilöä saa syyllistää ryhmän takia: se uskoo tilastoja, se ei usko yksilöllisyyteen.
Kybermaailma 2
Kun minulta kysytään, että mikä esinenetti eli englanniksi Internet-of-Things (IoT) on, olen jo pitkään kaivanut taskustani jonkun kulkutunnisteistani, digiavaimeni. Kerran mennessäni aikaisin pakkasaamuna hoitamaan johtajuuttani suojatussa sotilaskohteessa sijaitsevalle virkapaikalleni lukko ei loksahtunutkaan kun heilautin sille digitunnistettani. Mietin syytä: tunniste rikki, sen lukeminen ei onnistunut, lukija rikki, yhteys kulunhallintaserverille poikki, serveri rikki, tietokanta rikki tai seis, lupaani juuri tähän oveen ei löydy, lupani on kokonaan peruttu, minut on poistettu tästä kannasta, yhteys lukonhallintaan ei toimi, lukonhallinta ei toimi, yhteys lukkoon ei toimi, lukko ei toimi. Onneksi huomasin, että lukkoon oli alkuyön rankkasateessa roiskunut vähän vettä jäätyen aamuksi eikä kieli vain liikkunut. Se korjautui reippaalla tönäisyllä. Olin edelleen digielossa, samoin kaikki muutkin ketjussa.
Tämäkin lukko olisi jäänyt kuvatussa tilanteessa aukeamatta, koska syy ei ollutkaan digissä.
Olen vältellyt kotini ja itseni digitalisoimista. Yksi telkkarini on netissä etäpäivityksin varustettuna, se toi internetin digimaailman olohuoneen arvopaikalle pelkkien työntölähetysten lomaan. Pian on kuitenkin aika, jolloin ei paitsi kannata myös voi ostaa tekniikkaa, jonka mukana ei tulisi tekniikan tekijää varmistumaan sen käytettävyydestä.
Jos ostan paremman ilmastoinnin, se optimoi paljon nykyistä paremmin mutta myös sisältää tiedon siitä, onko ketään kotona ja kuinka lämpimästi asun. Ilmastonmuutosveroissa pian keksittäneen, että tuo on verotuskohde sen lisäksi, että lämpöenergiaa jo verotetaan määrän ja laadun mukaan. Laitteisto myös tietää kun lämmitän takkani, uunini tai kiukaani, joista tulee mustahiiliveron perusta. No, en pelkää näitä, ja maksan veroni toistaiseksi aika mielelläni, mutta halusin sanoa, ettei julkinen valtakaan ole tyhmä tietojen käyttäjä. Tosin tuo sana ”tyhmä” on huono, koska tietokoneen äly ei ole viisautta, mutta tyhmyydessä ei sanana vastaavaa eroa tehdä. Älytön tarkoittaa jotakin aivan muuta.
Sähköni on jo älykästä ja jos ostan aurinkopaneelit katolleni kerron samalla joka hetki, mitä kuluu ja paljonko tuotan. Äly mahdollistaa ison mitan hallinnan ja pian liitettynä älypesukoneeseeni se voi viivästyttää tovin linkousta ja tarjota sen halvemmalla, kun paikallinen sähköpiikki on ohi. Ja sammuttaa myös lattialämmitykseni samaksi toviksi kun laatat ovat vielä lämpiminä, minun edukseni. Tavallaan asiakas on tällöin taloni, en minä, siis taloni kasvava äly suhteessa palvelun tarjoajan vastaavaan älyyn.
Jos nämä tiedot joutuvat vääriin käsiin, kyberminäni paljastuu digiminäni tavoin. Koska nukun, nukunko, olenko matkoilla, paleleeko, paljonko pyykkään … ja jos pääsee näitä ohjaamaan, voi päättää ison osan näistä asioista. Jos aamulla suihkun lattia on kylmä, säästänkö vai tekeekö joku minulle kiusaa?
Kybermaailma 3
Perinteisessä katuvalaistuksessa kaikkien lamppujen polttimot vaihdetaan, kun riittävä määrä niistä on sammunut. Kylpyammekäyrästä lasketaan, mikä määrä sammuneita riittää. Sen, koska valoja poltetaan, päättää kunnanvaltuusto. Jos johdotus on vedetty fiksusti, voi hämärissä sytyttää vain joka toisen valon ja säästää.
Nyt valot on enimmäkseen vaihdettu ledeiksi. Ne voi jopa himmentää, jolloin äly mahdollistaa voimakkuuden säätämisen luonnonvalon mukaan. Kunnanvaltuusto voi edelleen päättää mistä asentaminen aloitetaan ja kuinka hämärissä milläkin kadulla valaistus käynnistyy. Huomaa verbi, valoja ei käynnistetä, ne käynnistyvät, kun ympäristölle asetetut ehdot täyttyvät.
Kun valoihin liittää kameran ja lisää älyä, ne voivat ottaa huomioon onko valaistavalla alueella ketään. Jos ei, ne voivat olla vähän himmeämpiä. Jos alueella on vanhus, jonka hämäränäkö on todennäköisesti jo huonompi, alueen yksittäinen valo voi olla vähän kirkkaampi. Pikku hiljaa valot alkavat myös oppia ja erilaistua eri alueilla, mutta myös opettaa tosiaan. Eivät ne filosofiaa ala lukea, mutta tulevat paremmaksi valaisemisessa tarkkaillessaan väsymättä meitä.
Valo ei tiedä yksilöivästä digiminästäni. Mutta se luo minusta oman kuvansa ja projisoi sen käytöksellään minulle ja kaikille muille paitsi alueella myös kaikkialla muualla, josta valon big dataa voi lukea. Saman tekee jossakin vaiheessa pururata, jossa juoksen, ja portti jonka avaan radalle mennessäni. Ehkä valot voivat joskus kysyä älylaitteestani neuvoja siitä, millaisista valoista juuri minä pidän, jos sen sallin.
Pala kerrallaan kehittyvän älykaupungin pysäköintijärjestelmä kertoo autolleni, missä on sopiva parkkipaikka ja varaa sen, säästäen yli kymmenyksen yksityisautoliikenteestään; ainakin näin paljon on kaupungeissa parkkipaikkaa etsivää harhailuajoa. Joskus älykaupunki voi yhteistyössä autoni kanssa päästää minut ensin pois siinä, minne olen ihmisenä menossa ja vasta sitten parkkeerata, minua sillä vaivaamatta.
Ajattelemme robottia ihmisenkaltaisena autonomisena yksikkönä. Kuvaamani älyvalaistus ei ole tällainen, mutta se seuraa, analysoi, palvelee, oppii ja minun näkökulmasta liikuttaa valoaan tarpeitteni mukaan. Sen ruumis on hajautettu, mutta se on olemassa. Kun valaistus yhdistyy kaupungin muihin palveluihin, syntyy rihmastomainen rakenne.
Kun minä mietin tätä kolmatta kyberiä, sitä mitä myös pahaa sillä voi tehdä, mielessäni kiertää aina yksi kysymys: mitähän se valo mahtaa minusta miettiä ja mitä autoni kertoo minusta kaupungille? Onko kyberminäni kunnossa, ettei minua deletoida fyysisestä maailmasta näkymättömäksi.
Pimeä kyber?
Koska kyberin pimeää puolta ei sotilaana ole järkevää esittää yksilöön kohdentuvana uhkana ja yhteisöllinen uhka on varsin monimutkainen, loin vertauskuvaksi pikkukaupungin nimeltä Keikka ja hyökkäsin sinne. Kyseessä on fiktio, tällaista ei siis ole missään tapahtunut. Tarinaan pääset tästä.
Mietin myös kadettien kanssa, miten robottiruohonleikkuria voisi käyttää aseena. Siihen pääset tästä.