Ilmastotaistelu: kestää ja estää

Tänään maanantaina 8. lokakuuta vuonna 2018 ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen pääuutinen. En aio olla asiassa vain ajan tasalla vaan käyttää tilanteen siihen, että aloitan aiheesta kirjoitussarjan.

Kirjoitin esittelyyni, että nykyisin pelkään enemmän ilmastonmuutosta kuin sotaa. Se on totta. Tilanne, johon me olemme nykytilassa ja lupauksistamme huolimatta menossa, on synkkä. Annoin sille nimen ilmastotaistelu. Siihen sisältyy myös erilaisia sotia, ehkä jopa Suomessa.

Pääsin viime keväänä ensimmäiselle ilmastonmuutoksen maanpuolustuksen erikoiskurssille. Otin mukaan joukon kirjoja, päällimmäisenä suomenkielisen ”Kasvun rajat” 2.painoksen, jonka ostin teininä omilla rahoillani kirjakaupasta 13-vuotiaana keskikoululaisena. Ennen kurssia kirjoja ilmastonmuutoksesta oli hyllyssäni nelisenkymmentä, nyt niitä on yli tusina lisää. Lehtijuttuja asiasta tulee lisää lähes joka päivä leikearkistoni täytteeksi. Tästä tulee pitkä juttusarja.

Katson tekoja, en sanoja

Katson asiaa turvallisuuden näkökulmasta. Kun olen tutkinut ikäni sotimista, tutkin tekoja, en sanoja, ovatpa ne sitten toiveita, vaatimuksia, lupauksia tai sitoumuksia. Tänään on kerrottu, että luonto alkaa todella kärsiä kun lämpötilan nousu ylittää 1,5 astetta. Matkaa siihen on noin 0,7 astetta eli olemme jo ylittäneet puolivälin. Nykyisillä päästövähennyssitoumuksilla, siis sanoilla, ollaan menossa noin kolmeen asteeseen. Osa on sanansakin ehtinyt jo perumaan.

Arvioni mukaan olemme tekojen puitteissa menossa kohti maailmaa, joka lämpenee 3,7 astetta seuraavan reilun viidenkymmenen vuoden aikana. Tuon ajan pituuden ymmärrän, olen sellaisen itse jo elänyt.

Siitä tulee hurja matka, aivan toisenlainen kuin oma matkani läpi 1960-70 luvun kasvujen ja 1980-luvun ”hyvinvointivaltion kultahetken”. Kylmä sotakin päättyi jo nykymatkani puolivälissä.

Tiedän, ettei pidä syyllistyä fatalismiin ja että pitäisi ainakin julkisesti uskoa siihen, että 1,5 astetta on edelleen mahdollinen. Luoda toivoa. Kuten tänään on IPCC:n uusimmasta raportista ilmennyt, me olemme teoissa kaukana tuolta toivon tieltä.

Mutta sotilas voi luoda toivoa siitä, että taistelusta voidaan selvitä, edes torjuntavoittajina. Kirjoitan siitä toivosta.

Turvallisuustoimijana mietin, mitä on edessä, jos paha tapahtuu. En sano pahin, koska itse asiassa me kiihdytämme edelleen päästöjämme ja palvomme edelleen kasvua, jolla kykenemme teoriassa ylittämään jopa viisikin astetta. Mutten usko siihen, koska nälkä, sodat ja muut katastrofit suojelevat maapalloa siltä.

Tarkastelen vain Suomea, toki osana maailmaa, mutta täältä tähystellen. Väitän, että Suomi voi selvitä.

Kestää

Kestää tarkoittaa sitä, mihin meidän on valmistauduttava ja josta meidän suomalaisten on selvittävä.

Vaikka kasvihuonekaasut eivät edes olisi syy ilmastonmuutokseen – itse uskon että ovat, vaikken alan tiedeyhteisön väitteitä kykenekään itse tarkastamaan – se ei juuri muuta taistelun luonnetta. Kiistäminen ei siis auta. En voi paeta asian kieltämiseen, kuten sodan kohdalla moni teki sotilasurani aikana.

Estää

Estää syntyy siitä, että vaikkemme teoilla sitoutuisi lämpötilan nousun estämiseen, monet kestämisessä tarvittavat teot ovat samoja kuin estämisessä. Mutta järjestykseni on tämä: kestää, ja samalla osin estää.

Jatkan sarjaa ilmastopakolaisuudella täällä.