Kansalaiset uudessa sodassa – mitä Pohjolassa tapahtuu?

Elokuun alun SuurAPU kysyi, miksi Ruotsi valmistaa kansalaisiaan kriisiin mutta Suomi ei? Jutun sytykkeenä oli Ruotsissa joka kotiin jaettava Om krisen eller kriget kommer -lehtinen.

Krimin valtaaminen vuonna 2014 oli hetki, jonka jälkeen laajasti tunnustettiin se tosiasia, että sota oli uhkana palannut myös Pohjolaan. Sota palasi vieläpä aika uudessa muodossa, joka sai pian nimityksekseen hybridisota ja piiloutuessaan arkeemme hybridivaikuttaminen. Jotta pääsen kertomaan, mistä minun nähdäkseni asiassa on sodankäynnillisesti kysymys, lukijan on ensin otettava muutama käsite haltuun.

Hybridisodankäynti on lännen keksintö

Matka Yhdysvaltalaisesta vaikutusperustaisesta sodankäynnistä Naton ja sitten Euroopan unionin kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan on varsin suoraviivainen. Kun länsi ensin rikkoo ja sitten rakentaa kohti rauhaa, käytössä on systeemiteoreettinen malli yhteiskuntien turvallisuusrakenteesta. Krimin valtaamisen jälkeen vuonna 2014 Natokenraali puuskahtikin, että ”This is an evil version of the comprehensive approach” tarkoittaen, että Venäjä käytti samaa välineistöä iskiessään meitä länsimaita vastaan. Ennenkin sotaan on valjastettu kaikki keinot, mutta nyt alivoimainen käytti niitä uudella tavalla erillään taistelusta välttäen suoraa aseellista yhteenottoa. ”Comprehensive approach” on erityisesti Euroopan unionin kriisinhallinnan toteuttamisesta käytetty termi, ja vastaava ajatus sen ”negatiivisesta versiosta Venäjän käytössä” löytyy esimerkiksi Belgian puolustusstrategiasta sivulta 28.

Länsikäsitteen hybridi rinnalle on tarjottu Venäjältä niin sanottua Gerasimovin doktriinia, jossa on käsitelty uutta sodan kuvaa. Jos lukija on kiinnostunut käsitteiden vertailusta, suosittelen alkuun kollegoideni Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa tekemää raporttia.

Koska en nyt aio ryhtyä väittelyyn käsitteestä, totean vain, että hybridissä kaikkia puolustajan haavoittuvuuksia voidaan käyttää hyväksi iskemällä niihin rahalla, propagandalla, kyberin biteillä, aseistamalla kansanliikkeitä, terroriteoilla, diplomatialla ja koostamalla näistä yhtenäinen operaatio. Jos sotilastoimet ovat asiassa keskiössä, itse en kutsu tätä hybridiksi vaan pelkästään aseelliseksi sodaksi. Se ei ole maailmasta poistunut mihinkään.

Hybridisotaa kuvailin itse Maanpuolustuskurssien uudessa oppikirjassa ”Turvallinen Suomi” luvussa kaksi näin. Alla on Naton rakenteesta kääntämäni ja täydentämäni kuva kirjasta ja se on tarkoituksella sekava – niin on hybridioperaatiokin muiden kuin sen toteuttajan mielestä, koska sekavuus on tärkeä osa yllätystä ja aloitteen pitämistä.

Hybridivaikuttaminen – arkeako?

Kun nykyistä valmiuslakia Suomessa valmisteltiin, syynä oli jo 1990-luvulla tehty havainto siitä, että kaappauksenomaisenkin sodan ja sen torjumiseksi tarvittavan sotatilalain eteen oli kerääntynyt sekalainen joukko vähäisempiä uhkia, joihin yhteiskunnan normaaliajan toimivaltuudet eivät kuitenkaan riittäneet. Tuolloin annoimme ilmiölle nimityksen ”harmaa vaihe”. Analysoin juuri kirjasarjaan Tulevaisuuden sota vuosituhannen vaihteen sodankuvia ja kun oikein etsin, löysin kyllä niistä nykyisen hybridinkin. Palaan tähän sopivassa tekstissä laajemmin.

Poliittislaillisesti hybridivaikuttaminen on määritelty siten, että kun meihin kohdistuu selvästi vahingollista, valtion suvereniteettiä eli itsenäisyyttä uhkaavaa, systemaattista tai ainakin valtion mandatoimaa kansainvälisen lain vastaista toimintaa, kyse on hybridivaikuttamisesta. Määrittelyssä on hyvä välttää tarkkojen keinojen kuvailua, koska oleellista on säilyttää oma toimintavapaus. Hyvänä esimerkkinä on niin sanottu Salisburyn hermomyrkkyisku, jossa länsimaat tuomitsivat Venäjän hyökkääjänä ilman oikeuskäsittelyjä, siis politiikan keinoin, ryhtyen myös vastatoimiin. Yksittäistapausta ei voi kutsua hybridisodaksi eikä se täytä edes monen eri komponentin yhdistelyä eli operaatiota, mutta hybridivaikuttamisen ja -vastavaikuttamisen määritelmä kyllä täyttyy.

Myönnän, että lakiperusta on itsellenikin haastavaa, joten oikaisen: Salisburyssa normaalisti sallitun vastakkainasettelun sekä siihen liittyvän kiusaamisen raja ylitettiin ja tuloksena oli hybridivastaisku käyttäen lännen yleisintä ja erittäin voimakasta hybridiasetta, rahaa. Teko ja sen vastine sidottiin yhteen.

Hybridin taistelukenttänä ovat kansalaiset

Edellisessä kuvassa oikealla on käsite yhteiskuntarauha. Itse opetan, että se on paitsi väline myös tavallaan maali: joka aidossa demokratiassa hallitsee kansalaisten mieliä, hallitsee myös äänestystuloksia ja siten päättäjiä. Aseellisessa sodassa kansalaiset ja jopa parlamentti siirretään sivuun – demokratiathan eivät käy sotia – mutta hybridissä taistelua käydään vaikuttamalla ja jopa hybridisodankin aikana siten, että normaalit päätöksenteon tavat ovat voimassa. Siksi väitän, että Pohjolassa valmistellaan nyt kansalaisia nimenomaan hybridikriiseihin. Tavallaan puolustaja eli me lujittamme tärkeintä taistelumaastoa.

Informaatiovaikuttaminen, jonka rinnalla on käytössä jopa sana informaatiosodankäynti ja sen vain pahaa tarkoittavaksi muuntunut ase eli propaganda trolleineen, nousee välillä lähes hybridin synonyymiksi. Kyber on terminä jo lähtökohtaisesti paha, vaikka oma strategiamme lähtee sen mahdollisuuksista. Venäjän Suomelle asettamia vastapakotteita on meillä Suomessa jo neljä vuotta kutsuttu taloussodaksi. Tässä me länsimaat olemme jo niin rutinoituneita hyökkääjiä, ettemme jaksa uusista talousiskuistamme itse kiinnostua pikku-uutista enempää. Näissä kolmessa on sama perusta: niiden osalta Suomessa tai lännessä laajemminkaan ei ole rajoja, joita kukaan vartioisi. Lisäksi ne kaikki iskevät suoraan kansalaisiin, esimerkiksi oman lapsuuteni ajan jäykkä media ei enää muodosta ulkomuuria vaan lähinnä yrittää pysyä vastuullisten uutisten tarjoajana taistelussa mukana ja ylipäätään taloudellisesti elossa.

Resilienssi on vastaus hybridiin (?)

Kun luen pohtivia turvallisuusuutisia, etsin aina sanaa resilienssi. Yleensä se löytyykin vastauksena siihen, mitä meidän pitäisi tehdä selviytyäksemme paremmin. Kasvattaa resilienssiämme.

Jos uskaltaa laittaa sanan resilienssi internetin hakukoneeseensa, hämmästyy osumien määrästä. Termistä käydään varsinkin tieteessä kovaa väittelyä. Aloittaa voi vaikka Tampereen yliopiston KOREHA-tutkimushankkeesta, jossa yksilö on keskiössä.

Pääsin vuonna 2013 SITRAn Uusi turvallisuus -foorumilaiseksi huimaan joukkoon ajattelijoita ja tekijöitä pohtimaan, miten turvallisuutta pitäisi kehittää. Kirjoitimme kaikki oppimaamme blogeiksi. Nimesin yhden blogini ”Joustokestävä, mahdollistava ja tuottava turvallisuus”. Blogin löydät tästä.

En halunnut siinä käyttää sanaa resilienssi, joten nimesin sen joustokestoksi silläkin uhalla, että yhdelle foorumilaiselle se toi mieleen sukkahousumainoksen. Vaikka keksimäni uudissana ei olekaan noussut lentoon, pidän sitä silti parempana kuin resilienssin synonyymina käytettyjä toipumiskykyä tai kestokykyä. Niissä kun on passiivinen kaiku. Jatkan resilienssin tarkastelua tässä.

Minulla on repussani squashpallo, jonka kaivan esiin aina kun joku pyytää minua määrittelemään resilienssin. Squashpallo on erittäin mukautuvainen. Seinään osuessaan pallo levähtää lätyksi ja pakaraan läsähtäessään se jättää donitsimaisen mustelman, mutta lentäessään ja levossa kädessä se on pallo. Yhtä oleellista kuin on squashpallon kyky toipua iskuista ja törmäyksistä ennalleen, on sen kyky ottaa jokaisesta lyönnistä energiaa, lämmetä, ja sitten pompata yhä kovemmin. Resilienssi on paitsi kykyä toipua myös nousta kanveesista oppien ja vahvistuen. Siksi olen kääntänyt vaikean termin joustokestoksi.

Äärimmillään resilienssi on puolustajan superominaisuus. Superpahis Doomsday synnytettiin sarjakuvamaailmaan altistamalla hänet kaikelle pahalle. Seurauksena häntä ei koskaan voinut tuhota samoin kuin aiemmin. Lopputuloksena tosin syntyi olio, joka ei ”syönyt, juonut, hengittänyt tai nukkunut” (lähteenäni on englanninkielinen wikipedia, jota pidän tässä asiassa luotettavana) eli se luopui heikkouksistaan. Tähän ei ole syytä pyrkiä siksikään, että lopputulos vihaa kaikkea, mutta ideaa kannattaa miettiä.

Vastoinkäymisiin voi ja pitää valmistautua niin fyysisesti kuin henkisesti, mutta niistä pitää myös oppia. Itse asiassa elämässä on paljolti kyse tästä: se mikä ei murra, vahvistaa. Resilienssi koskee niin yksittäisiä ihmisiä kuin organisaatiota, jopa koko maata.

Alaotsikossa on kysymysmerkki siksi, että resilienssiä myös arvostellaan eri syistä. Perinteisin on tasapuolisuus: niin yksilöiden kuin kuntien tai valtioiden lähtötilanne on erilainen, jo valmiiksi vahvempi usein toipuu paremmin. Tosin vahva myös kaatuu korkeammalta, josta itse olen huolissani, kun turvallisuutta yhä enemmän ulkoistetaan viranomaisille samaan aikaan kun resursseja leikataan: pitkäkin hyvä jakso ei takaa pahan poistuneen. Kansan henkinen kestokyky on ollut erityistarkastelussa ja kehityskohteena myös uudessa turvallisuusstrategiassamme. Tästäkin lisää jatkossa.

Seuraavassa blogissa käsittelen Liettuan jo kolme vuotta sitten koteihin lähettämää ohjetta kansalaisilleen, se kun jäi aikanaan varjoon. Seuraavaan artikkeliin pääset tästä.