Koripallon taktiikasta

Varoitus: Artikkeleissa ei ole tarkoituksena militarisoida kohteita vaan luoda taktiikan sanaston ja ajattelun kautta uudenlaisia näkökulmia. Tämän artikkelin tiedot ovat joulukuulta 2014 ja osin jo vanhentuneita – itse asia ei kuitenkaan muutu.

Uuden vuoden aatonaattona 2014 istuimme Henrik Dettmanin kanssa keskustelemassa Susijengin pelitavasta. Emme siis puhuneet johtamisesta tai ihmisten valmentamisesta, joiden guru Henrik mielestäni myös on, vaan koripallosta pelinä ja Suomen maajoukkueen tavasta pelata sitä. Ajallisesti teksti kuuluu ensimmäisten joukkoon ja aloitan sillä blogissani urheilun taktiikoiden pohdinnan.

Luin kirjan ”Dettman ja johtamisen taito” (Saska Saarikoski 2015, suosittelen lämpimästi) heti sen ilmestyttyä, mutten referoi tässä siihen. Kirjan luku ”Pelin johtaminen” on minulle pääosin taktiikkaa, jota valmentaja harjoittaa pelin aikana, luvun marginaalissa on kaksikymmentä tekemääni T-merkintää.

Jos termit tai lähestymistapa tuntuvat haastavilta, palaa ensimmäiseen artikkeliin.

Miksi koripallo ja susijengi?

Koripallo on taktisimpia pallopelejä. Pelin nopeudesta huolimatta pallokontrolli mahdollistaa pelinhallinnan esimerkiksi jääkiekkoa tai jalkapalloa paremmin. Toisaalta uusi 24 sekunnin sääntö pakottaa tekemään ratkaisuja. Ajan hallinta on myös sotilastaktiikan keskeisiä elementtejä, päätökset tehdään aikaa vastaan. Jos haluaa todella syventyä aiheeseen, voi aloittaa tästä.

Koripallo on maailman yleisimpiä pallopelejä. Suomessa on 16000 koripallon lisenssipelaajaa, vähän, ja maajoukkuetason pelaajia on erittäin vähän. Tästä huolimatta Susijengi kuuluu maailman maajoukkueista parhaimpiin.

Oma pelitapa, usko siihen ja yhteiseen tekemiseen on Susijengin menestyksen takana. Pelitilanteissa pyritään suhteelliseen etuun. Tämä vertautuu sotimisessa taktiikkaan ja edelleen liikesodankäynnin periaatteisiin.

Vaikka kaikki on koripallokentällä näkyvillä, pelitapa ja pelin kuljetus on taitoa ja jopa taidetta, aina osin ennakoimatonta ilman totaalista kontrollia. Tämä vertautuu sodan usvaan, kaikkea ei voi pelissäkään suunnitella ja ennustaa. Tästä huolimatta molemmissa on pyrkimystä kontrolliin, yllätysten minimointiin.

Kiintoisia käsitteitä

Resurssilähtöisyys, ”joukkue tehdään niistä, joita on käytettävissä”. Vertautuu esimerkiksi muotoilun materiaalikeskeisyyteen. Sotimisessa varsinkin sotavarustus on tällaista, paljolti ennalta annettua ja hitaasti muuttuvaa.

Epäortodoksisuus. Tapa pelata toisin kuin muut. Vertaa epäsymmetrisyys. Nousi esiin edellisessä artikkelissa elokuvankin menestystekijänä.

Energian luominen, suuntaaminen ja ylläpitäminen vs. aloite sotilaskäsitteenä. Energian ja pelin tempon suhde. ”Oman pelin pelaaminen” vs. aloite: kun pelaa omaa peliä, palaa vahvuuksillaan ja vie näin peliä haluamaansa suuntaan. Oma peli on keskeisimpiä käsitteitä joukkueurheilussa.

Suhteellinen etu. Pyrkimys ylivoimatilanteisiin. Sotilaallisesti painopiste.

Pelin aikana kapteenius ja valmentajuus vs. sotilaallinen komentajuus ja operaatiopäällikkyys. Kapteeni johtaa peliä kentällä, valmentaja ohjaa. Vastaavasti komentaja johtaa joukkoja taistelussa, operaatiopäällikkö, joka itselleni on taktiikan ruumiillistuma, taas suunnittelee seuraavaa sotaliikettä. Roolit eivät toki kummassakaan ole näin puhtaita varsinkin, kun joukkuetta harjoitutetaan ja rakennetaan.

Resurssilähtöisyys

Kotimainen koripallosarja perustuu harrastukselle, harva on ammattilainen. Vastaavasti maanpuolustus perustuu asevelvollisuudelle, reserville.

Susijengi on rakennettu rajatulle resurssipohjalle. Lähtökohta on, että ”materiaali ei yksilöinä ole yhtä kova kuin vastustajilla”. Materiaali siis tulee ensin ja taktiikka on sille alisteinen toisin kuin isoilla mailla, joissa voidaan valita joukkue ainakin osin taktiikan ehdoilla.

Maanpuolustuksessa maallamme on varaa vain hyvin pieneen määrään huipputekniikkaa ja rajattuun määrään modernia sotatekniikkaa. Tekniikka ja sen takana raha siis määrittävät vastaavalla tavalla resurssipohjan. Erona toki on, että huippupelaajat ovat sellaisia kuin ovat, kun taas rahan voi käyttää melkein millaiseen tekniikkaan tahansa. Toisaalta pelaaja on huipulla noin yhden vuosikymmenen, sotilastekniikka on käytössä noin kolme ja aika sen hankintapäätöksestä käyttöön on noin vuosikymmen.

Henkilöstölle rajan sotimisessa asettaa enemmän osaaminen kuin määrä: ammattilaisuus ei ole vaihtoehto, koska ammattilaisten määrä (eli raha) ei riitä koko maan puolustamiseen. Nykyinen Ruotsi on tästä erinomainen esimerkki. Sodan ajan puolustusvoimiin on nykyisellään sijoitettu noin kolmannes reservistä, määrää voisi siis lisätä paljonkin.

Molemmissa taktiikka joustaa eniten, resurssit vähemmän.

Rikkomisen ylivoimaisuus – epäortodoksisuus, epäsymmetria

”On helpompi rikkoa kuin rakentaa, puolustaa kuin hyökätä”. Susijengin taktiikka perustuu siihen, että se rikkoo vastustajan pelitavan. Tämä ei koske vain puolustusta vaan myös hyökkäyspeliä, jota tehdään tavalla joka ”saa vastustajan pelaajat ja siten joukkueen epävarmaksi”. Tietty haaste on, että vastustajia (maita) on useampia ja koripallossa on olemassa tietty oikea pelitapa, jota varsinkin parhaat maat käyttävät. Peliä ei voi räätälöidä jokaista vastaan erikseen.

Oma peli on suomalainen tapa, sen nimiin vannotaan myös jääkiekossa ja jalkapallossa. Suomi on haastaja, oma peli on tapa haastaa ylivoimainen. Sotimisessa tästä käytetään nimitystä epäsymmetria.

Suomen sotilastaktiikka voidaan pääosin rakentaa ”yhtä joukkuetta vastaan epäsymmetriseksi”. Periaatetta on siis helpompaa soveltaa kuin koripallossa, jossa lisäksi pelatut pelit aina paljastavat kehitetyn taktiikan. Sotilas kaikkien onneksi ”pelaa” harvoin, itse ”pelasin” 33 vuoden pituisella urallani vain harjoituksissa.

Suhteellinen etu

Susijengi hakee vastustajaa kovemmalla liikkeellä suhteellista etua, paikallista ylivoimaa. Kun “itsellä on viisi pelaajaa pallossa ja toisella yksi siitä irti, taitotasot tasoittuvat määrällä“. Tämä vertautuu taktiikan käsitteisiin painopiste (etu, pyrkimys riistoon) ja voimien taloudellinen käyttö (muualla, missä uhka on pieni). Pelitavalla on paljon samankaltaisuutta liikesodankäynnin asetelmallisuuden kanssa.

Sotimisessa on perinteisesti haettu vastaavaa reservin käytöllä. Olisiko niin, että parveilussa olisi kuitenkin yhtäläisyyttä susijengin kanssa enemmän? Kysymys on, miten luoda jokaisen pelaajan tai sotajoukon osan itseoivalletulla liikkeellä suhteellisen edun tilanteita?

Pelitavan luominen ja sen harjoittelu

Susijengin ”pelitavan perustana on kulloinenkin joukkue, erityisesti sen avainpelaajat”, sekä ”pyrkimys hallittuun epäortodoksisuuteen”. Pelitapaa on ”uskallettava muuttaa, jotta yllätysmomentti säilyy, mutta hallitusti jotta se ehditään sisäistää ja oppia”. Usko yhteiseen syntyy harjoittelemalla omaa pelitapaa. Koska myös pelaajamateriaali on rajoitettu, taktiikkaa ei voi muuttaa kovin nopeasti.

Joku pitää kokonaisuuden koossa, ”Susijengissä se on valmentaja, joka kantaa myös kokonaisvastuun”. Tämä tarkoittaa, että resursseiltaan alivoimaisen valmentajalla on oltava aikaa kasvattaa ja rakentaa. Mutta miten tunnistaa, tuleeko tulosta koskaan?

”Jos pelaaja tai joukkue oppii kerran luovuttamaan, sen oppii heti syvästi.” Sodassa joukon tulikaste on erityisen tärkeä itseluottamuksen kannalta. Kuinka pitkä tulikaste on urheilujoukkueella?

Valitun pelitavan salaaminen on koripallossakin tavoite, vaikka tapa paljastuu pelattuja pelejä analysoimalla. Sotimisessa taistelutavan salaaminen on elinehto.

Mittaaminen, tieteellisyyden rooli

Joukkueurheilussa yhä enemmän mitataan ja analysoidaan tilastollisesti. Tiedetään kunkin pelaajan vahvuudet sekä parhaat paikat ja tilanteet, joita pyritään luomaan.

Sotiminen teknistyessään alistuu yhä enemmän mittaamiselle ja lasketulle optimoinnille, jopa ohjelmoinnille.
Molemmissa on kuitenkin edelleen taktiikan taidolle tilaa. Supistuuko tämä vai muuttuuko taktiikka luonteeltaan? Supistuuko ”hyvien” taktiikoiden määrä vai kasvaako se?

Kapteeni vs. valmentaja

”Valmentaja ei saa mennä kentälle, ja kaiken lopulta ratkaisevat pelaajat kentällä”. Mutta eipä sotilastaktikkokaan ole kentällä – komentaja toki, harkiten. ”Arvokkain pelaaja pelaa aina voitosta, joukkueelleen. Johtaa esimerkillä”.

”Urheilussa kapteeni on ennen muuta johtaja. Jokunen on säätäjä, järjestelijä, siis taktikko”. Kun miettii perinteistä sotilasjakoa, tilanne on sama: komppaniaa ennen muuta johdetaan, pataljoonaakin vielä, vasta ylempänä taktiikasta tulee komentajan keskeistä osaamista. Millainen johtaja (komentaja) on valmentaja?

Strategia vs. taktiikka

”Kokonaisuus muodostaa strategian. Taktiikka on tapa pelata, pelitapa”.

Urheilutaktiikat jatkuvat jalkapallolla ja shakilla. Seuraava teksti käsittelee Suomen taktiikkaa.