Monimuotoisuus on pieniä asioita

Varaus 1: Kun aloitin bloggaamisen, ajatukseni oli kirjoittaa ilmastotaistelusta. Esittelyssäni tunnustin, että pelkään enemmän ilmastonmuutosta kuin sotaa. Aloitinkin jo tässä ja aion jatkossa keskittyä siihen polkuun, joka johtaa suurehkoon lämpötilan nousuun ja sen ikävistä ilmiöistä selviämiseen täällä Suomessa.

Varaus 2: En usko muutoksiin, jossa on muutettava kaikki ja heti, ja aloitettava uuden ihmisen rakentamisesta. Hyväksyn sen ajatuksen, että sekä estäminen että kestäminen vaativat uhreja ja uhrauksia.

Tartuin Juha Kauppisen kirjaan Monimuotoisuus (Siltala 2019) ja siitä vaikuttuneena reflektoin nyt lukemani. Kirja on jo palkittu ja kehuttu, enkä tunne kovin paljoa biologiaa, joten arviointi tämä ei yritä olla. Kirjoitin twiittiin, joka herätti muutama viikko sitten kirjan hankintaan, että ”tämä asia tuskin vanhenee äkkiä ja ehdin vielä”. Käsitykseni vahvistui, että näin myös on. Ikävä kyllä.

Salapoliisiromaani?

Olen lukenut dekkareita koko ikäni. Kirjojen Miss Marple, Philip Marlowe, van der Valk ja Martin Beck ovat suosikkejani. Ihastuin Houseen, jossa dekkari oli viety sairaalaan.

Minulle Kauppinen kirjoitti vähän dekkarimaisia kertomuksia katoamisista. Päähenkilöitä oli vaikea löytää ja syyt sille olivat monimutkaiset. Kuten dekkarissa piti vain jaksaa seurata juonta, biologi jaksoi selittää vaikeatkin asiat auki. Seitsemän erilaista tarinaa oppaana Darwin ja ekosysteemioppi.

Uhrien nahkoihin meillä ei tietenkään ole pääsyä. Mutta heidän uskollisten ystävänsä kertomukset vievät tunnelmaan. Kauppinen on osaava tutkija, hän ratkaisee tapaukset. Pääosin surulliset, mutta toivoaan hän ei menetä. Kirja ei ole dystooppinen, vaan se kertoo, että meillä on aikaa. Vielä.

Pääosissa

Pääosan esittäjät ovat minimalistisia. Paikat ovat varsin suppeita. Harjusinisiiven olen nähnyt Säkylän varuskunnassa, mutten tämän kirjan sankaria. Taimenta olen pyytänyt muutaman kerran, kalaa saamatta mutta reissut edelleen upeina muistaen. Kuukkelin tunsin Lapista mutta ymmärtämättä seurallisen linnun merkitystä. Hoksasin, miksi edelleen runsaslukuinen voi silti olla uhanalainen, kun sen määrän pudotus on jyrkkää. Sateenvarjolajeja. Indikaattoreita muista.

Minua on tähän asti vähän vaivannut luonnonsuojelijoiden tapa nostaa esiin jotakin erikoista ja vaatia sen perusteella isoja asioita: teitä siirrettäväksi ja rakennushankkeita peruttaviksi. Lukiessani ymmärsin, että mukana lähtee useita muita lajeja, vaikka luonto sitten täyttäisikin syntyneen aukon valtalajeilla. Paikalta poistuu monimuotoisuus, joka on syntynyt ajan kanssa, joka on herkkä ja jota ei ole helppo palauttaa edes ajan kanssa. Ihmisten mitassa puhuttaisiin kulttuurista, jonka lipussa olisi pikku sinisiipi.

Kyse ei kuitenkaan ole sekoituksesta vaan monimutkaisten vuorovaikutusten luomasta tasapainosta. Sellaisesta, joka ei päästä ketään liikaa ääneen. Tutuista, ei uusista tulijoista. Kyvystä käyttää kaikki hyväksi, löytää jokainen lokonen. Ponnistaa jääkylmästä vedestä ja rajalla olemisesta. Huh.

Vielä on aikaa

,muttei tuhlattavaksi asti. Suojataan vielä olevat monimuotoiset ekosysteemit. Ei hävitetä joutomaata. Säilytetään kuukkelille ydin ja tarpeeksi latvustoa ympärille. Avataan parkkipaikallinen maata viiden kilometrin välein Salpausselältä ja seurataan kun monimuotoisuus toivottavasti palaa vastavirtaan.

En pitänyt esityksiä mahdottomina. Ne toki maksavat ja kokonaisuudet pitää suunnitella, joku maapala myös pakkolunastaa, mutta silti. Minulle kirja ei ollut fundamentalistinen kuten nuoruudessani ja nyt uudelleen lukemani Linkolat. Ei vaadittu vallankumousta. Kaikkea ei vaadittu muutettavaksi. Käytön avainsana on kohtuus, joka on luonnolle jopa hyödyllistä. Mutta siellä, missä päätetään, ei myöskään sallita kompromisseja, jotka myrkyttävät monimuotoisuuden.

En osannut syyllistyä. Mutta huolestuin.

Iso dilemma

Ilmastonmuutos uhkaa monimuotoisuutta lähes kaikin tavoin. Lämpötilan nousu yhdistettynä ekosysteemien pirstoutumiseen voi johtaa katastrofeihin hyvin monissa paikoissa silloinkin, kun läntti on saatu suojelluksi.

Ilmastonmuutoksen estäminen taas vaatii kivihiilen ja öljyn korvaamista tuotteissa ja polttoaineissa. Puiden kasvu ja käyttö on tässä iso asia meille. Harvinaiset metallit tarvitaan akkuihin ja aurinkokennoihin jopa suojelusoiden alta, koska niitä on maailmassa tarvittavasta vasta pieni osa, vaikka kierrätysprosentti olisi jatkossa sata. Ruokapula on aito uhka jopa jo lähitulevaisuudessa.

Aito luonto on myös aika syrjässä ja siellä herkkää. Se ei ole massojen vaan eliittien käytössä. Afrikan luonnonpuistossa on varaa harvalla vierailla. Oppiarvo antaa myös pääsylipun.

Monimuotoisuuden turvaaminen saattaa kuitenkin olla nykykriiseissä kaikkein tärkeintä. Mutta monimuotoisuuden katoaminen on ilman tällaisia kirjoja meille yhtä näkymätöntä kuin lämpötilan hidas nousu ja poikkeuksien ilmaantuminen pikkuisen useammin.

Jäi paljon pureskeltavaa mieleen. Ensi kerralla kun pysäytän pientareelle tai tallaan taisteluammunta-alueen pölyssä, tiedän mitä etsiä. Ehkäpä opin myös löytämään pikkuisia sateenvarjoja?

Kiitos.