14.10.2018

Robottiruohonleikkuri aseena

Tämä on yhdistelmää pohdintaa, spekulaatiota ja fiktiota. Edelliseen fiktioon pääset tästä ja runkojuttuun tästä.

Älytalo taistelutukikohtana

Annoin kahdelle kadetille tehtäväksi pohtia, miten Suomessa sijaitseva digitalo kytketään puolustajan tueksi sodassa. Käytin esimerkkinä tulevaisuuden kotimaista vanhustentaloamme, joka on läpisensoroitu: jos vihollinen erehtyy menemään sinne, tiedämme paitsi sen tarkan paikan myös sen, onko polvillaan vai makaako, keitteleekö jotakin ja onko suoli toiminut.

Kun viime seminaarissa pohdittiin asiaa, esille nousi robottiruohonleikkuri, joita löytää kasvavissa määrin omakoti- ja rivitalojen pihamailta.

Ruohonleikkuri. Oma pihani on sen verran monimutkainen ja tapani hoitaa sitä pusikkoinen, että tovi pitää vielä odottaa ennen kuin harkitsen tilalleni robottia ajuriksi.

Perusversiossa leikattavan ruohikon rajoille asennetaan kaapeli, joka on samalla leikkurille tieto sallitun alueen rajoista. Leikkurilla on oma latausasema, tai sillä on omat aurinkokennot. Omistaja päättää, kuinka usein ruohikko leikataan ja asettaa halutun leikkauskorkeuden. Asetetuin ajoin leikkuri sitten lähtee tehtäväänsä, käy ruohikon läpi, kääntyy esteissä, oppii alueen ja jos joku pläntti jää leikkaamatta, isäntä opettaa sen leikkurille. Tulevaisuudessa leikkuri mittaa ruohon pituuden itse, oppii missä kannattaa leikata useimmin, osaa odottaa nurmikon kuivumisen ja lähteä ennakkoon jos sääennusteessa luvataan seuraavaksi päiväksi sadetta. Sen robottisuus siis kasvaa koko ajan, äly.

Vihollinen ja robottiruohonleikkuri

Lähestyn taloa, se näyttää tyhjältä. Pihalla nököttää iso vihreä koppakuoriainen mataline pyörineen, robottiruohonleikkuri. En koske siihen, siinä on varmasti varashälytin joka voi sodasta huolimatta kertoa jollekulle, että tulin paikalle.

Lähestyn taloa, ruohonleikkuri lähtee liikkeelle, minusta katsoen vasemmalle pitkin pensasaitaa. Se näköjään lähti hommiinsa, sodasta huolimatta. Nurmikko kieltämättä on siisti, saappaiden painaumat näkyvät siinä selvästi.

Pysähdyn keinulle ja vinkkaan taistelijaparilleni, joka lähtee etenemään kohti talon seinustaa. Ruohonleikkuri kääntyy, tulee häntä kohti ja pysähtyy ruusupuskan taakse. Voikohan se huomata liikkeen? Se taitaa välttää osumista ihmisen tielle? Pystyyköhän se kertomaan jollekulle, että täällä on joku?

Leikkuri jatkaa, nyt kohti minua. Kun se kulkee jälkieni poikki, se hyrisee eri lailla, anturit vilkkuvat. Jäinkö kiinni? Voiko se tietää, ettei noita painaumia ollut vielä hetki sitten?

Se tulee yhä kohti. Mitä jos se onkin vartija, johon on leikkuuterän oheen laitettu käsikranaatti, kamikazekoppakuoriainen? Miksi se pysähtyi juuri meidän kahden väliin, minun ja parini? Ammun sen perkeleen kuoliaaksi. Huudan suojaan.

Oma sotilas ja robottiruohonleikkuri

Mitä hemmettiä, herää reserviläinen? Tällaista virhekoodia ei leikkuri ole ennen lähettänyt. Shot dead. Äkkiä ohjekirja, mitä se nyt on tappanut? Onneksi se eilinen siili selvisi, siilintunnistin toimi kuten luvattiin.