Sotatieteen popularisoinnista

Lukiessani hesarista Susanna Hastin taideprojektista kadettien parissa, koin että nyt on tämän tekstin aika.

Teksti on kirjoitettu Oriveden opiston kirjoittajakurssilla vuonna 2001. Lupasin, että kirjoitan blogissani niin totta kuin uskallan. Se tarkoittaa suoraan sanomista.

—————————————-

Tieteellistä tekstiä maallikko ei lue. Ammattilaista termit suojaavat ymmärtämiseltä.

Sota ei ole muuttunut. Kuoleminen ja silpoutuminen ovat sodan mitta – ei tappaminen, koska se on tosipaikassa helppoa. Ja nykyään tappamisen voi hoitaa siististi: tykillä, ohjuksella, lentokoneella, kaukaa ja komeasti, teknisesti. Kuolema on korutonta, ruumis rikki. Enemmistö selviää sodasta kaikesta huolimatta hengissä.

Ammattisotilas on itselleen vastuussa siitä, että osaa ammattinsa, että hänen päätöksensä perusteella omien miesten kuolema on optimoitu. Tarkoitus ei ole pitää joukkoa hengissä, vaan sotia tehokkaasti. Hyökätä ja tietää, että pian on sata miestä kuolleena, huonosti hyökättynä enemmän. Sotilasjohtajan vastuu makaa sankarihautausmaalla, voitetaan tai hävitään.

Sulute: miinoitteista, murrosteista ja hävitteistä muodostuva alueellinen kokonaisuus. Popularisoituna sulute on sata miinaa rampauttamaan, etsittäväksi kotimaan pellolta, järkäleet tiellä, tuhottu silta; tarkoituksellista tuhoa, panssariromua, verta, palanutta nurmea.

Informaatiosodankäynti on jo nyt, tuhottu pankkitili, sammunut lamppu, kadotettu tekninen sivistys. Kirurginen pommi, tappaa kohteessa, ympäristö jää tekemään johtopäätökset.

” Lyö __n alueella olevan vihollisen” on käskyn syvä olemus, määrittäen komppaniaan kolmekymmentä rampaa tai ruumista, kotona yhtä monta leskeä ja hoitajaa. Prikaatissa täyttyy pienen kaupungin sankarihaudat. Lyödä tarkoittaa, että vihollinen on taistelukyvytön vuorokausia.

” Pitää __n.” Kuolee saappaat jalassa siinä, missä on. Portinhoikka ja Ihantala kestivät näin, tuhat miestä kulutettuna per päivä. “Nähtyäni ensimmäisen tulivalmistelun tiesin, että kuolisin pian. Päätin tehdä jokaisen loppuelämäni asian niin hyvin kuin osaan” kuvasi Benedict Zilliacus. Enhroth sanoi, että puolustustaistelu on tuhoamista, ei olla menossa minnekään. Kun ryhmän kokoisen joukkueen saa vielä vastahyökkäämään, voittaa. Urheus on synonyymi tappionkestokyvylle.

Johtajalle tämä pitäisi ainakin joskus selittää. Että kaikkien on tultava hulluiksi, jotta voitetaan. Että isänmaalliset laulut ja idioottimainen uho ovat välineitä, jotka oikein käytettynä ratkaisevat taistelun. Miehet kuolevat viha huulilla, ryömivät osin halvaantuneinakin kohti vihollista kranaatti hampaissa. Sitä ei mikään vihollinen kestä; ei varsinkaan ylivoimainen, joka ei tiedä miksi taistelee, eikä ole valmis itse kuolemaan.

Somaliassa helikopterilentäjän ruumis, häväistynä, asepuvussa, lopetti sodan. Hinta oli liian kova. Miehen veli kuoli ehkä yliannostukseen sodankävijän pääkaupungin porttikäytävään kenenkään huomaamatta. Robotti ei pian tunne tuskaa, sen kuolema ei huoleta presidenttiä seuraavissa vaaleissa.

Valehdella, oikein vai väärin?

Oikein, kun sen tekee kansalle, jotta se kestäisi. Massa-armeijalle, sama asia, jotta se uskoisi mahdollisuuksiinsa. Viisautta kohdistettuna vastustajaan.

Väärin, kun vale kohdistetaan ammattilaisiin. Jos annetaan väärä kuva, itse järjestelmä perustuu valheelle. Koska sotamme käydään lihalla ja tahdolla rautaa ja tekniikkaa vastaan, se pitää uskaltaa myös sanoa.

Käsittämätöntä, kun vale kohdistuu itseen. Armeijassa ammattilainen sanoo KUN sota tulee, ei jos se tulee. Jos jonkun ammattilaisen pitää elää itsepetoksessa ja kieltäytyä uskomasta tosiasioita, voiko sellaiseen henkilöön luottaa, jos sota oikeasti tuleekin?

Haluaako joku, että sotatiedettä popularisoidaan?

————————————-

Oman sotilastaipaleeni kuvasin juttusarjassa aloittaessani blogin. Kuvasin, kuinka minut valmistettiin ja minä valmistin. En kadu, olen tästä ylpeä. Sota on.

Jatkan pohdintaa tarinalla tietokoneen vallankumouksesta sotimisessa vuodelta 2004.