Puhelinvastaaja ja pahemmat
Sosiaalisessa mediassa on
ikävystyttävää se, ettei täällä voi ilmaista epäonnistumista, masennusta eikä
itseinhoa. Ei siis melkein mitään.
ikävystyttävää se, ettei täällä voi ilmaista epäonnistumista, masennusta eikä
itseinhoa. Ei siis melkein mitään.
Antti
Nylén kirjoittaa näin Twitterissä, missäpä muualla. Hän on oikeassa. Sosiaalinen
media luo ahkeran optimismin kuplaa, jollaisesta menneen vuosisadan
propagandakoneistot olisivat olleet ylpeitä. Teemme sen itse, surut poissa ja
kukat rinnassa.
Nylén kirjoittaa näin Twitterissä, missäpä muualla. Hän on oikeassa. Sosiaalinen
media luo ahkeran optimismin kuplaa, jollaisesta menneen vuosisadan
propagandakoneistot olisivat olleet ylpeitä. Teemme sen itse, surut poissa ja
kukat rinnassa.
How do you say ”I’m lonely” to an
answering machine?
answering machine?
Paul Westerberg laulaa näin
The Replacementsin kappaleessa ”Answering Machine” (1984). Hänkin on oikeassa, tivatessaan. Kolmenkymmenen
vuoden takaisesta teknologiasta juontuvalle angstille olisi yhtä helppo
hymähdellä kuin Panu-tyttö-mainoksille, mutta oikeasti meillä ei ole varaa ylimalkaisuuteen.
Olemme syvemmällä etäisyyksien ja simulaation suossa kuin Westerbergin
raivonpurkauksen minä, joka kuvaa puhelinvastaajan kahden ihmisen välille
nousseeksi ylittämättömäksi esteeksi. Autenttisena pidetyn elämän ja
teknologian törmäyskurssia tutkiessaan The Replacements rynnii vanhaan kunnon
Benjamin-Heidegger-jatkumoon, joka täyttyy koneellistuneen maailman tavoista vajota olemisen unohdukseen. Sekin tiedetään, että tauti etenee
kiihtyvää vauhtia.
The Replacementsin kappaleessa ”Answering Machine” (1984). Hänkin on oikeassa, tivatessaan. Kolmenkymmenen
vuoden takaisesta teknologiasta juontuvalle angstille olisi yhtä helppo
hymähdellä kuin Panu-tyttö-mainoksille, mutta oikeasti meillä ei ole varaa ylimalkaisuuteen.
Olemme syvemmällä etäisyyksien ja simulaation suossa kuin Westerbergin
raivonpurkauksen minä, joka kuvaa puhelinvastaajan kahden ihmisen välille
nousseeksi ylittämättömäksi esteeksi. Autenttisena pidetyn elämän ja
teknologian törmäyskurssia tutkiessaan The Replacements rynnii vanhaan kunnon
Benjamin-Heidegger-jatkumoon, joka täyttyy koneellistuneen maailman tavoista vajota olemisen unohdukseen. Sekin tiedetään, että tauti etenee
kiihtyvää vauhtia.
Olen
liian kyyninen innostuakseni Westerbergin humaanista piilotekstistä. En usko,
että ilman kirottua puhelinvastaajaakaan hänen laulunsa kertoja ja kaivattu rakas
kohtaisivat onnen kukkuloilla. Tylsämielisestä oikean elämän ylistyksestä huolimatta ”Answering Machine” kuvaa
hienosti tilannetta, jossa rakkauden kaltaisten jättitunteiden myllyttämä
ihminen huitoo kaksinkertaista tyhjää. Sydän on räjähtämäisillään, ikävä
kalvaa, mutta langan päässä odottaa pelkkä vastaajapalvelun tallenneääni.
Westerberg iskee luurin ”korvaan” – joskus niinkin saattoi tehdä – ja nyhtää
pettymyksestään runoa:
liian kyyninen innostuakseni Westerbergin humaanista piilotekstistä. En usko,
että ilman kirottua puhelinvastaajaakaan hänen laulunsa kertoja ja kaivattu rakas
kohtaisivat onnen kukkuloilla. Tylsämielisestä oikean elämän ylistyksestä huolimatta ”Answering Machine” kuvaa
hienosti tilannetta, jossa rakkauden kaltaisten jättitunteiden myllyttämä
ihminen huitoo kaksinkertaista tyhjää. Sydän on räjähtämäisillään, ikävä
kalvaa, mutta langan päässä odottaa pelkkä vastaajapalvelun tallenneääni.
Westerberg iskee luurin ”korvaan” – joskus niinkin saattoi tehdä – ja nyhtää
pettymyksestään runoa:
Try
to free a slave of ignorance
to free a slave of ignorance
Try
and teach a whore about romance
and teach a whore about romance
Paul
Westerbergin on työnsä puolesta opetettava huorille rakastamista, eikä hän
epäkeskona punkkarina kavahda voimakkaita sanavalintoja. Sykähdyttävintä ja
paradoksaalisesti myös ajattominta ”Answering Machinessa” on silti sen konkreettisuus,
pienuus, jopa tietty pikkumaisuus. Westerbergin on ymmärrettävä, ettei puhelinvastaajaa
voi pitää varsinaisena inhimillisen kanssakäymisen uhkakuvana. Silti koneen
kanssa asioiminen voi aiheuttaa vaikeasti artikuloitavaa turhaumaa. The
Replacementsin Let It Be -albumin
cd-julkaisun kansitekstissä kriitikko Gina Arnold käyttää ”Answering Machinen”
teknologiapettymyksestä adjektiivia ”primeval”, ikivanha. Tunnistan ilmiön ja
raivostuksen, kun laitteet x tai y eivät toimi. Tai mikä pahinta: kun ne toimivat.
Westerbergin on työnsä puolesta opetettava huorille rakastamista, eikä hän
epäkeskona punkkarina kavahda voimakkaita sanavalintoja. Sykähdyttävintä ja
paradoksaalisesti myös ajattominta ”Answering Machinessa” on silti sen konkreettisuus,
pienuus, jopa tietty pikkumaisuus. Westerbergin on ymmärrettävä, ettei puhelinvastaajaa
voi pitää varsinaisena inhimillisen kanssakäymisen uhkakuvana. Silti koneen
kanssa asioiminen voi aiheuttaa vaikeasti artikuloitavaa turhaumaa. The
Replacementsin Let It Be -albumin
cd-julkaisun kansitekstissä kriitikko Gina Arnold käyttää ”Answering Machinen”
teknologiapettymyksestä adjektiivia ”primeval”, ikivanha. Tunnistan ilmiön ja
raivostuksen, kun laitteet x tai y eivät toimi. Tai mikä pahinta: kun ne toimivat.
Facebook,
Twitter ja kumppanit ovat koneita, tiloja ja mediaa, eikä niitä käytetä kuinka
hyvänsä. Usein tilapäivitystä muotoillessa iskeekin voimattomuus. Mielessä
välähtää mahdollisuus kirjoittaa jotain epäsoveliasta, koska taskulämpöisen
onnen ohella kaikki inhimilliset tuntemukset mahtuvat epäsoveliaisuuden
kategoriaan näillä itsebrändäyksen taistelutantereilla. En kirjoita, en
uskalla, koska se ei käy päinsä. Tiedostan voivani kirkua toisaalla. Vastaavan
ja varsin ilmeisen hätäuloskäynnin olemassaolosta on selvillä myös The
Replacementsin Paul Westerberg, mutta konekriittisen ”Answering Machinen” voima
ei näin vähästä lussahda.
Twitter ja kumppanit ovat koneita, tiloja ja mediaa, eikä niitä käytetä kuinka
hyvänsä. Usein tilapäivitystä muotoillessa iskeekin voimattomuus. Mielessä
välähtää mahdollisuus kirjoittaa jotain epäsoveliasta, koska taskulämpöisen
onnen ohella kaikki inhimilliset tuntemukset mahtuvat epäsoveliaisuuden
kategoriaan näillä itsebrändäyksen taistelutantereilla. En kirjoita, en
uskalla, koska se ei käy päinsä. Tiedostan voivani kirkua toisaalla. Vastaavan
ja varsin ilmeisen hätäuloskäynnin olemassaolosta on selvillä myös The
Replacementsin Paul Westerberg, mutta konekriittisen ”Answering Machinen” voima
ei näin vähästä lussahda.
Ylipäätään
vihassa on aina jotain triviaalia. Kun suuri tunneaines puristetaan möykyksi ja
ahdetaan yksityiskohtaan:
vihassa on aina jotain triviaalia. Kun suuri tunneaines puristetaan möykyksi ja
ahdetaan yksityiskohtaan:
The
message is very plain
message is very plain
Oh,
I hate your answering machine
I hate your answering machine
Westerberg
voi lauluhahmoineen rakastaa ja möykätä missä vain ja koska tahansa, mutta
joskus pelkkä puhelinvastaaja tuntuu helvetinkoneelta, joka tekee olemisesta
mahdotonta. Antti Nylénin twiitti koskettelee samanlaista tuntemusta. Eikä
mikään muutu tai siirry, jos täällä ei trivialiteetin uhallakin osoiteta epätyytymystä.
voi lauluhahmoineen rakastaa ja möykätä missä vain ja koska tahansa, mutta
joskus pelkkä puhelinvastaaja tuntuu helvetinkoneelta, joka tekee olemisesta
mahdotonta. Antti Nylénin twiitti koskettelee samanlaista tuntemusta. Eikä
mikään muutu tai siirry, jos täällä ei trivialiteetin uhallakin osoiteta epätyytymystä.
”Answering
Machine” on pikkuruinen purkaus, joka käyttää tilansa tehokkaasti. Jopa sen
instrumentaatio välittää vaikutelmaa vajaasta viestinnästä. Puhelinvastaajaefektejä
ja eksyneitä perkussioita lukuun ottamatta kappale rakentuu Westerbegin
revenneen äänen ja sähkökitaran varaan. Kuin basson ja rummut vaientava
tekninen häiriö estäisi ”Answering Machinea” kasvamasta The Replacementsin postpunkin
normimeluun. Syntyy vaikutelma jäisessä rinteessä ylikierroksilla huutavasta
moottorista. Kuskikin raivoaa. Turhauma täydellistyy pikkumaisuuteensa.
Machine” on pikkuruinen purkaus, joka käyttää tilansa tehokkaasti. Jopa sen
instrumentaatio välittää vaikutelmaa vajaasta viestinnästä. Puhelinvastaajaefektejä
ja eksyneitä perkussioita lukuun ottamatta kappale rakentuu Westerbegin
revenneen äänen ja sähkökitaran varaan. Kuin basson ja rummut vaientava
tekninen häiriö estäisi ”Answering Machinea” kasvamasta The Replacementsin postpunkin
normimeluun. Syntyy vaikutelma jäisessä rinteessä ylikierroksilla huutavasta
moottorista. Kuskikin raivoaa. Turhauma täydellistyy pikkumaisuuteensa.
Totta
kai ”Answering Machine” on vertauskuva myös blogikirjoittamisesta.
kai ”Answering Machine” on vertauskuva myös blogikirjoittamisesta.
Kommentit (1)
[…] Puhelinvastaaja ja pahemmat – Plainsongs | Apu – hymähdellä kuin Panu-tyttö-mainoksille, mutta oikeasti meillä ei ole varaa ylimalkaisuuteen. Olemme syvemmällä etäisyyksien ja simulaation suossa kuin Westerbergin raivonpurkauksen minä, joka kuvaa puhelinvastaajan kahden ihmisen välille nousseeksi ylittämättömäksi. […]