Puuha ja kirja

Koronapandemian ikävimpiä seurauksia ovat tuho ja kuolema, talousromahdus, pelon tunkeutuminen kaikkialle, perheväkivalta, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden korostuminen ja kärjistyvät mielenterveysongelmat. Tervetulleita vaikutuksia voi etsiä nk. perusasioihin palaamisesta, vihreiden ja perussuomalaisten äkillisestä irrelevanssista sekä epämiellyttävien ihmiskontaktien katoamisesta.

Suurin osa koronavaikutuksista tippuu kamalan ja siedettävän välille. Harmaan mössön laadullinen hahmottaminen käy työstä. Huomenna on sunnuntai, kuin ei aina olisi.

Korona on myös vahvistin. Se, mikä oli irvokasta helmikuussa, saattaa nyt olla avoimemmin irvokasta. Kirjallisella ”kentällä” efektin huomaa selvästi. En halua tietää, mikä Sofi Oksasen #koronakeittiö on. Uusimman tarjouksen ainakin pystyy ohittamaan: ”Rosa Liksom höpöttelee kanssani IG-livessä lauantaina klo 21.00.” Käpylän kirjasto on puolestaan lanseerannut jatkokertomusprojektin, jonka Helsingin Sanomat uutisoi isosti. Ihmiset kaipaavat piristystä. Jostain syystä he eivät voi kirjoittaa tykönään. Ja vaikka delfiinit eivät uineet Venetsiaan, runous valtasi Teksti-tv:n. Uutiskynnys ylittyi, kun on jännää. Idean isä Juho Nieminen kannustaa ihmisiä lähettämään runojaan, joissa ”tärkeintä on ajankohtaisuus, osuminen tähän sukupolvikokemukseen.”

Ilmeisesti tätä tarvitaan: kevytosallistumista ilman ajallista etäisyyttä. Säkeisiin puettua laajennusta Suomi auttaa -konseptille.

Koronaeristys pakottaa kirjailijan istumaan huoneessa ja kirjoittamaan. Yle otsikoi: ”Korona eristi myös kirjailijat lukijoistaan[.]” Seuraa mittava artikkeli virtuaalisista kirjailijavierailuista ja vaikutelma, että ammatti on uhattuna, kun hedelmälliset kohtaamiset puuttuvat. Jos toimeentulo horjuu, voi viimeistään nyt, totuuden keväänä 2020, kysyä, pitääkö kirjailijan työn perustua esiintymiseen.

Kirjavinkkivideohaastepuuhastelu on korviketoimintaa. Pelkkä kirjoittaminen ahdistaa kirjailijaa, ansaitusti. Kun maailma palaa, kevään 2021 romaanin kuuluukin tuntua pieneltä. Siksi sitä pitää kirjoittaa ja välttää sukupolvikokemukseen osumista. Olisin elänyt koronakriisin mieluummin viime vuosituhannella, jolloin kahden eturivin kirjailijan karanteenihöpöttely olisi jäänyt heidän välisekseen lankapuhelinkeskusteluksi.

Olisin voinut käyttää vittuuntuneen tuntini paremmin. Puolustaudun julkisen vetoamisen tarpeella.

Kirjailija: tuki läppärisi kamera, sulje puhelin ja vedä kirjoitussessiosi päätteeksi kännit, jos siten voi ehkäistä yhteisöllisen kivan etsintää. Media: lopeta puuhastelun uutisointi, keskity arvioimaan kevään kirjoja ja mahduttamaan lehteen myös koronaan liittymättömiä kolumneja ja esseitä.

Kirjailija, vielä: puoli vuotta sitten aloiteltua proosakäsikirjoitusta ei välttämättä kannata muuttaa korona-avautumiseksi. Jyrki Lehtolan ennustaman ”kustannustoimittajien joukkoitsemurhan” estäminen on vastuullamme.