Kehosi ei ole sinun – asiaa abortista, syyllistämisestä ja itsemääräämisoikeudesta

Timo Soini ja aborttiaihe eivät taaskaan tarjonneet yllätyksiä – tällä kertaa ulkoministerimme hekumoi blogissaan Argentiinan päätöksellä olla laillistamatta aborttia. “Eläköön elämä! Vahvempi kuin kuolema”, Soini kirjoitti ja heitteli pusuhymiöt perään.

Pari kuukautta sitten päätettyjen Irlannin aborttilain lievennysten yhteydessä kävin Facebookissa keskustelun abortin oikeutuksesta erään syvästi uskovaisen tuttavani seinällä. Hän on monen uskonveljensä ja -sisarensa kanssa vahvasti sitä mieltä, että lapsi on aina jumalan lahja ja että alkanutta elämää pitää suojella kaikin keinoin. Ainoat hyväksyttävät perusteet abortille ovat synnyttävän välitön hengenvaara tai se, jos raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta.

Perusteluna abortin vastustamiselle oli tietysti samat ylevät sanat elämän puolustamisesta kuin Soinillakin. Aborttien tekemisen sijaan pitäisi tukea ja kannustaa avioliittoon ja tietysti myös pysyä solmitussa liitossa. Seksiä pitäisi harrastaa vain aviossa, mutta jos joku nyt nuoruuden typeryydessään suhmuroi esiaviollisesti, myös raskaaksi tulleen teinin kanssa tulisi vain iloita syntyvästä lapsesta ja rohkaista tätä synnyttämään lapsi vähintäänkin adoptoitavaksi.

“Kuka puhuisi ihmisille ainutlaatuisen, uniikin uuden ihmiselämän suojelemisesta, oikeudesta syntyä, oikeudesta olla olemassa? Kuka uskaltaisi puolustaa seksin kuulumista avioliittoon, jossa on mahdollista kantaa vastuu uuden elämän joskus yllättävästäkin ajoituksesta?”, tuttavani kirjoitti.

Ajatus on tietysti kaunis. Myös tuen tarjoaminen epävarmassa elämäntilanteessa olevalle tai nuorelle synnyttävälle on tietenkin todella hieno asia. Silti kaikkeen tähän sisältyy kuvottavaa syyllistämistä.

“Yllättävä ajoitus” on aika lievä ilmaus sille, millaisissa tilanteissa ihmiset usein päätyvät keskeyttämään raskauden. Syynä voi olla esimerkiksi epävakaa parisuhde, mielenterveysongelmat, päihderiippuvuus, nuori ikä, huono taloudellinen tilanne tai ihan vaan se, ettei yksinkertaisesti yhtään halua lasta. Myös jälkimmäisenä mainittu on mielestäni varsin hyvä peruste olla hankkimatta lapsia. Tässä kohtaa on helppo sanoa, että pitäisi sitten kantaa vastuu ja käyttää ehkäisyä, ettei tule raskaaksi. Vahinkoja sattuu myös vastuullisesti hoidetussa seksissä. Ja jos lapsi tuntuu rangaistukselta tällaisesta vahingosta, ei sitä varmaan kannata väkisin synnyttää.

Mikään perhemuoto – avioliittokaan – ei myöskään takaa edellytyksiä kasvattaa lasta. Avioon astuminen ei tee ihmisestä automaattisesti hyvää vanhempaa tai saa haluamaan lasta. En näe mitään mieltä synnyttää lasta tilanteeseen, jossa tämä ei ole rakastettu ja haluttu. Huonoissa oloissa eläviä lapsia on jo muutenkin liikaa, kuten näin ohi mennen sanoen myös ylipäätään meitä ihmisiä.

Keskustelun edetessä eräs kuusi kertaa synnyttänyt nainen tiesi kertoa, että abortin vaikutukset loppuelämään ovat paljon rankemmat kuin synnyttämisen. “En ole vielä tavannut naista, joka olisi katunut lasta, mutta tiedän naisia, jotka katuvat aborttia loppuelämänsä”, hän kirjoitti minulle. Neuvoisi kuulemma omaa tytärtäänkin samalla tavalla.

Lapsen katuminen on kuitenkin niin suuri tabu, että moni ei uskalla puhua siitä. Viimeaikoina aiheesta on kuitenkin kirjoitettu, ja se tuntuu lukemieni juttujen perusteella olevan ihan yleistäkin. Aiheesta löytyy googlaamalla lukuisia keskusteluketjuja.

En väitä, etteikö moni myös katuisi aborttia. Varmasti katuu, ja se on tietysti todella surullista. On myös paljon ihmisiä, jotka eivät kadu raskauden keskeyttämistä tai ylipäätään mieti asiaa sen kummemmin. Kuulun itse heihin.

Sen sijaan väitän, että varmalla katumuksella pelottelu ja syyllistäminen ovat itse asiassa isoja tekijöitä siinä, miksi abortti traumatisoi tekijänsä.

Olkoonkin siis, että abortti voi aiheuttaa trauman ja katumusta. Tuskin helpommalla pääsee kantamalla lapsen sisällään ja synnyttämällä sen pois annettavaksi. En tietysti tiedä, kun en ole synnyttänyt, mutta voisin kuvitella, että se olisi ollut itselleni henkisesti rankempi vaihtoehto. Varsinkin, jos olisin joutunut tekemään sen painostettuna.

Entä sitten isän oikeudet? Jos lapsen siittänyt haluaa pitää lapsen, mutta sen kehossaan kantava ei?

Olen sitä mieltä, että myös toisen osapuolen mielipide täytyy kuunnella ja ottaa huomioon. Koska raskaus tapahtuu (ainakin pääsääntöisesti) naisen kehossa, täytyy viimeisen päätösvallan kuitenkin olla naisella. Kun ei joudu itse kantamaan kasvavaa lasta sisällään ja synnyttämään sitä, on tämän vaatiminen toiselta hurjaa.

Kuitenkin, jos olisin itse tällaisessa tilanteessa, jossa raskauden alulle saattanut mies todella haluaisi sen lapsen ja lupaisi huolehtia siitä yksin, luultavasti suostuisin synnyttämään. En ole tällaisista ratkaisuista koskaan kuullut, mutta toki hienoa, jos toinen on halukas kantamaan vastuun.

Sitten vielä näistä aborttilaeista.

Kukaan ei hankkiudu tahallaan raskaaksi vain tehdäkseen huvikseen abortin. Seksuaalikasvatusta olisi kyllä syytä kehittää ja lisätä, ja ehkäisy tuoda varsinkin nuorille mahdollisimman helposti saataville. Raskaudenkeskeytyksen kieltäminen lailla on kuitenkin julmaa kiusaa muutenkin vaikeassa tilanteessa olevalle, ja se muuttuu helposti myös vaaralliseksi, kun abortteja tehdään laittomasti kotikonstein. Kieltävät lait eivät tässä tapauksessa suojele elämää vaan vaarantavat sen.

Vaikka abortti on Suomessa sallittu, sitä ei suositella terveydenhuollossa ensisijaisena vaihtoehtona. Vaikka raskaudenkeskeytyksen täällä saakin jokainen haluava, tapahtuu myös ammattilaisten suunnalta syyllistämistä ja pelottelua. Itselläni on tästä kokemusta, ja olen kuullut vastaavaa myös ystäviltäni.

Abortti on vaikea ja äärimmäinen ratkaisu, mutta ei se lapseksi joskus mahdollisesti kehittyvä alkio tiedä, että jää syntymättä. Tärkeämpää on vaalia sitä elämää, joka on jo maailmassa.