Myös tapauskonnollisuuteen kasvattaminen voi olla ahdistavaa

Joulu lähestyy ja tuo tullessaan keskustelun peruskoulujen joulujuhlien uskonnollisuudesta. Vaikka pakolliset koulut ovatkin omista ajoistani kehittyneet monimuotoisempaan suuntaan, pitää moni edelleen henkilökohtaisena loukkauksena toivetta siitä, ettei lapsia pakotettaisi harjoittamaan yhden tietyn uskontokunnan riittejä. Ja nimenomaan siis toivetta siitä, että uskontoja ei ylipäätään harjoitettaisi vaan ainoastaan opetettaisiin kouluissa – tässä kun on suuri ero.

Mitä pahaa sitten on muutamassa virressä ja tutussa evankeliumissa? Kunhan nyt perinteen vuoksi, ja näin on aina aiemminkin tehty? Suomessa on uskonvapaus! Miksei maan valtauskonto saisi näkyä valtion kouluissa?! Luterilaiset menothan ovat hyväksi havaittuja ja neutraaleja juhlatoimituksia!

Paitsi että eivät ole. Siis vapaasti valittuja tai neutraaleja.

Vaikka iso osa suomalaisista kuuluu edelleen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, ei monikaan lapsi kuulu siihen omasta valinnastaan.

Vaikka iso osa suomalaisista kuuluu edelleen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, ei monikaan lapsi kuulu siihen omasta valinnastaan. Luterilaiset kun tavataan kastaa eli vihkiä uskoon vanhempiensa päätöksellä jo siinä kohtaa, kun lapsi on vasta muutaman viikon ikäinen, tiedoton vauva. On hassua puhua yksilönvapaudesta tällaisessa kontekstissa, jossa yksilöllä ei ole asian kanssa mitään tekemistä – varsinkaan, kun alaikäinen ei edes saa erota kirkosta ilman (usein liittymispäätöksen tehneiden) huoltajiensa suostumusta.

Jouluevankeliumin esittäminen totena on ihan yhtä neutraalia kuin minkä tahansa muunkin uskontokunnan pyhien tekstien/uskomusten. Silti veikkaan, että moni näiden luterilaisten riittien puolustaja vastustaisi jyrkästi lapsensa pakko-osallistumista islamilaiseen uskonharjoitustilaisuuteen. Se on kuitenkin ihan sama asia. Ja ennen kun alat vänkäämään: on se, se on ihan sama asia. Molemmat vaatimukset liitettynä pakolliseen perusopetukseen ovat ihan yhtä pyllystä.

Veikkaan, että moni näiden luterilaisten riittien puolustaja vastustaisi jyrkästi lapsensa pakko-osallistumista islamilaiseen uskonharjoitustilaisuuteen.

Ahdistavimmat koulumuistoni liittyvät kaikki joko kiusaamiseen tai uskonnollisiin tilanteisiin. Vaikka esimerkiksi uskonnollisista aamunavauksista on käsittääkseni luovuttu, pidetään kristinuskoa kuitenkin edelleen perustilana ja siihen keskitytään selkeästi muita uskontoja enemmän. En tiedä, voiko kirkkoon kuuluva lapsi edelleenkään valita elämänkatsomustietoa ilman vanhempiensa hyväksyntää, mutta minun kouluaikanani sellaista vaihtoehtoa ei edes ollut tai sitä ei ainakaan millään tavalla tuotu esiin.

Aloin itse epäillä valmiina annettua luomiskertomusta ja muita Raamatun oppeja noin kymmenenvuotiaana, mikä kääntyi negatiivisesti minua vastaan koko nuoruuteni. Odotin yläasteen uskonnontunteja mielenkiinnolla, sillä opetussuunnitelmassa luvattiin käydä läpi maailman yleisimmät uskonnot. Objektiivisen tarkastelun sijaan se kuitenkin tarkoitti noin opetuskertaa per uskonto, eikä kristinuskoon suhtauduttu silloinkaan samanlaisella etäisyydellä kuin muihin uskontoihin. Mahdollisuutta valita prometheus-leiri rippileirin sijaan ei mainittu kertaakaan, mistä olen edelleen hieman katkera. Rippukoulu oli nimittäin yksi varhaisen elämäni kammottavimpia kokemuksia, mutta kerron siitä toiste.

On epärehellistä antaa lapselle yksi uskonto oletusarvona ja esittää muut uskonnot poikkeamina tätä totuutta vasten.

Kasvatukseni ei ollut mitenkään erityisen uskonnollista, mutta uskonnollisten elementtien kuulumista arkeen ei ole perheessäni kyseenalaistettu. Ei minullekaan tullut lapsena tai nuorena mieleenkään vaatia muutosta niihin asioihin, joita vastaan kapinoin, eikä vanhemmilleni varmastikaan ole tullut mieleenkään etsiä minulle sopivampia vaihtoehtoja. En usko heidän halunneen altistaa lastaan vastentahtoiselle manipulaatiolle, mutta tällaiset asiat eivät vain yksinkertaisesti edes tulleet useimmille mieleen siihen aikaan. Tai ehkä minun ajateltiin vielä tulevan järkiini.

Silti pakolliset virret ja kirkkokäynnit ahdistivat hirveästi, eikä niille näin jälkikatsannossa löydy yhtään hyvää perustetta. Koen jääneeni yksin ahdistukseni kanssa, jota ei joko otettu vakavasti tai jota toisinaan pidettiin jopa häiriökäytöksenä. Koskaan, kun kysyin “miksi”, kukaan ei osannut vastata.

Nähdäkseni on epärehellistä antaa lapselle yksi uskonto oletusarvona ja esittää muut uskonnot poikkeamina tätä totuutta vasten. Se sotii täysin vastaan uskonnonvapauden ajatusta, joka lakiimmekin on kirjattu.

Ja ei, en halua kieltää uskontoja, vaan ainoastaan niiden harjoittamisen pakollisessa peruskoulutuksessa. Kannatan vilpittömästi uskonvapautta niin pitkälle, kun se koskee vain uskovaa henkilöä itseään. Siinä kohtaa, jos uskonnon varjolla vahingoitetaan – myös henkisesti pakottamalla – muita ihmisiä, se muuttuu vääräksi.

En halua kieltää uskontoja, vaan ainoastaan niiden harjoittamisen pakollisessa peruskoulutuksessa.

Toivottavasti siis virrenveisuun ja evankeliumin esittämisen puolustajat osaavat katsoa sen verran peiliin, että lakkaavat perustelemasta vaatimuksiaan uskonvapaudella. Tai että he sitten vastavuoroisesti ajaisivat vaikkapa kaikille oppilaille yhteistä paastoa Ramadamin aikaan. Koska kyllä, se on ihan sama asia: yhtä perusteltua on pakottaa toisen uskontokunnan edustajia tai uskonnottomia osallistumaan oman uskonnon riitteihin, oli kyseessä mikä uskonto tahansa.