Vielä siitä köyhyydestä
Yllättävän moni provosoitui blogikirjoituksestani, jossa kerroin tasapainoilustani köyhyysrajan tuntumassa. Otsikko Köyhä pressikortilla oli toki kärjistetty, kuten kirjoitukseni loppuosassa annoin ymmärtääkin – tekstissäni en puhunut absoluuttisesta köyhyydestä vaan sellaisesta tulotasosta, jolla minkäänlaiseen ylimääräiseen (eikä oikein välttämättömäänkään) kulutukseen ole varaa. Silti moni oli kokenut tarpeelliseksi ”oikaista” kirjoitustani. Liberan Heikki Pursiainen intoutui jopa kommentoimaan tekstiäni kokonaisen blogipostauksen verran.
Suuri osa saamistani kommenteista, kuten myös suurin osa Pursiaisen kirjoituksesta, oli alentuvaa setäilyä, jonka jätän omaan arvoonsa. Koska kommentteja tuli kuitenkin paljon ja ne nostivat toistuvasti esille tiettyjä asioita, lienee tarpeen kommentoida saamaani palautetta yleisesti.
Moni kommentoija tuntui jostain syystä olettavan, että haluaisin yhteiskunnan maksavan harrastelustani. Valitettavaa, että pointtini oli mennyt niin monelta ohi – päinvastoinhan yritystoiminnan tarkoitus on elättää harjoittajansa. Se taas tarkoittaa, että työstä pitäisi saada korvaus – työnantajalta tai asiakkailta, ei yhteiskunnalta. Tällä hetkellä freelancereita ollaan kuitenkin ajamassa tilanteeseen, jossa työn tekeminen ei kannata, ellei sitä ole heti kättelyssä varmasti tarpeeksi.
Työttömyysturvalakia muutettiin vuoden alusta siten, että freelancereista päätettiin tehdä lähtökohtaisesti yrittäjiä. Freelancerit voivat kyllä edelleen ottaa vastaan yksittäisiä keikkoja, mutta niistä on kerrottava etukäteen TE-toimistolle (mikä esim. oman alani nopeatempoisuuden takia on hankalaa), ja keikan jälkeen TE-toimisto tekee sitten aina uuden lausunnon yritystoiminnan lopettamisesta. On TE-toimiston harkinnassa, onko freelancerin työ sivu- vai päätoimista, ja onko hän täten oikeutettu työttömyysturvaan vai ei. Ennen työssäoloehtoa ja siten oikeutta työttömyysturvaan on voinut kerryttää kuulumalla työosuuskuntaan, mutta nyt työttömyyturvan muutoksenhakulautakunta on päättänyt, että osuuskunnankaan kautta tehtyä työtä ei enää rinnasteta työsuhteiseen työhön.
Käytännössä tilanne on siis muuttunut sellaiseksi, että säännöllisemmin yksittäisiä, mutta ei sellaisenaan elättäviä, keikkoja tekevä freelancer luultavimmin katsotaan täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja täten tiputetaan sosiaaliturvan ulkopuolelle. Tämä taas johtaa siihen, että työkeikkoja ei uskalleta tukien menettämisen pelossa ottaa vastaan. On helpompaa olla tekemättä mitään kuin yrittää.
Itse olen päättänyt yrittää jo siksikin, että jatkuva selvittely tukien saamiseksi vie hirveästi siltä ajalta, jonka voisi käyttää uusien työmahdollisuuksien ja asiakkuuksien etsimiseen. Freelance-toimittajana kun kyse ei ole pelkästään lahjakkuudesta tai sen puutteesta. Paljon riippuu myös suhdeverkostoista, jollaista harvalla uudella tulokkaalla on valmiina. Iso osa freelancerina toimimista on sinnikäs itsensä markkinointi ja suhteiden luonti (tähän liittyy mm. se ilmaisen skumpan kilistely kissanristiäisissä) – ja se ottaa aikansa. Tätä aikaa ei tarvitsisi kaikin mahdollisin keinoin hankaloittaa entisestään.
Lopuksi haluaisin sanoa, että kommentit, joissa blogikirjoitustani haukuttiin huonoksi journalismiksi, huolestuttavat minua. On surullista, etteivät aikuiset ihmiset ymmärrä eroa henkilökohtaisen blogin ja toimitetun journalismin välillä. Huolestuttavaa on myös se, että minun sanottiin pilaavan mahdollisuuteni media-alan yrittäjänä kirjoittamalla viitatun tyyppisiä blogikirjoituksia. Köyhällä ei ilmeisesti tulisi olla varaa kuin vaieta.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 huhtikuussa 264 000″
http://www.stat.fi/til/tyti/
Peruspäivärahan määrä on 32,68 e/pv.
http://www.kela.fi/peruspaivaraha_maara
Jos näistä vaikka 5% eli 13200 saisi vähän lisää töitä. Sen verran, että jokaiselle tarvitsee maksaa työttömyyskorvausta 1 pv vähemmän kuukaudessa, säästetään 5176512 e/vuodessa.
Jos 1pv vähemmän viikossa, säästetään 22431552 e/vuodessa eli yli 20 miljoonaa.
Hatusta vedetyssä laskelmassa on otettava huomioon myös 300 e suojaosa palkkatyössä oleville.
Aiheellista myös huomioida, kuinka edes lyhytaikaiset työt pitävät yllä osaamista ja mahdollisesti poikivat lisää töitä myöhemmin.
Tossa 300 e suojaosassa ei pitäisi olla merkitystä sillä onko palkansaaja vai yrittäjä, niin siitä olisi paljon enemmän hyötyä.
Tosin vieläkin tärkeämpää olisi se, että muutaman työpäivän takia lasketa yrittäjäksi, just niin kuin itekin kirjoitit.
Tosi olennainen pointti tuo lyhytkestoistenkin töiden osaamista ylläpitävä vaikutus sekä niiden vaikutus tulevaisuudessa työllistymiseen!
Kävin lukemassa tuon Pursiaisen blogimerkinnän uudestaan, enkä keksinyt, mikä siinä on ”alentuvaa setäilyä”. Tarkentaisitko?
Kuten kirjoitin, suurelta osin. Kirjoittaja keskittyy syyttelemään minua – huonosti alan valinnutta – köyhyydestäni sen sijaan, että yrittäisi ymmärtää todellisuutta, joka häntä itseään ei selvästi kosketa. Pursiainen ei yritäkään ymmärtää miksi vähävaraisuus kulkee käsi kädessä luovien alojen kanssa ja että se on niillä laaja ongelma, ei pelkästään minun ongelmani. Ylipäätään tuo ”mitäs läksit”-asenne on alentuva; siihen sisältyy oletus, että jokaisella olisi mahdollisuus valita alansa, vaikka näin ei tietenkään ole. On hassua, että ”itse valitsit olla köyhä”-asenne jotenkin poistaisi sen tosiasian, että tuloni ovat köyhyysrajan alapuolella. Hän myös tekee omituisia johtopäätöksiä siitä, että minulla olisi rikkaat vanhemmat, jotka ovat minulle jatkuva ”ilmaisen rahan lähde” vain siksi, että kerron heidän joutuvan auttamaan minua. Totta tietysti on, että kaikkien vanhemmilla ei sellaiseen ole edes mahdollisuutta, mutta en minä tai Pursiainen tai kukaan voi pitää sitä pysyvänä tilana ja määrittää tulotasoani sen mukaan.
Pursiainen ei myöskään kerro mitä hankitulla korkeakoulutuksella sitten pitäisi tehdä, ellei pyrkiä työllistymään ja elättämään itsensä alalla, jolle se on hankittu. Minä osaan kirjoittaa, kun taas vaikkapa lääkäriksi opiskelemaan en varmasti pääsisi. En myöskään tunne minkäänlaista halua tehdä sellaista työtä, joten olisin huono lääkäri. Jos taas menisin esimerkiksi siivoamaan (mitä olen kyllä myös tehnyt opintojeni ohessa) hankittuani korkeakoulutuksen alalle, jolle sovellun, veisin luultavasti työpaikan jonkun vähemmän kouluttautuneen nenän edestä.
On myös paljon yllättäviä kuluja, joihin tietyn palkkatason saavuttanutkaan ei voi varautua. Esimerkiksi sairastuminen voi tulla todella kalliiksi, ja tilanne tuskin tulee soteuudistusten myötä paranemaan. Kokonaisuudessaan kirjoitus siis henki ymmärtämättömyyttä muiden arjen realiteeteista ja haluttomuudestakaan ymmärtää, sillä ”oma vika”. Pursiaisen maailmassa raha tuntuu määrittävän enemmän kuin omassani. Koska joudun kuitenkin elämään hänenlaistensa hallitsemassa yhteiskunnassa, on minunkin valitettavasti pyrittävä tiettyyn tulotasoon, jotta selviydyn siinä.
Erityisesti kappale ”Seurapiiritapahtumat, kutsuvierasnäytännöt ja näyttelyiden avajaiset ovat kulutusta. Ne ovat kivoja tilaisuuksia, joista saa ilmaista ruokaa ja juomaa. Sellaisiin osallistuminen nostaa ihmisen hyvinvointitasoa, ja siksi ne on otettava myös huomioon ihmisen köyhyyttä arvioitaessa. Tulot eivät suinkaan ole ainoa hyvinvoinnin mittari. On hyvin vaikeaa pitää kuohuviinilaseja monta kertaa viikossa kilistelevää henkilöä köyhänä, vaikka hänen tulonsa olisivat pienet” on malliesimerkki alentuvasta setäilystä. Se ensinnäkin asettaa epäilyksen alaiseksi, puhunko totta, ja väittää ilmaisena saadun kuohuviinilasillisen jotenkin kohentavan tulotasoani. Jokainen konkretiasta jotain ymmärtävä tajuaa, ettei se ole totta. Ilmaiset suolakeksit eivät auta minua maksamaan vuokraani. Tulot eivät ole hyvinvoinnin mittari, mutta varakkuuden mittari ne kyllä tässä tapauksessa ovat.