Avun mahdollistaminen ei tarkoita pedofilian hyväksymistä
Yle julkaisi noin viikko sitten asiallisen jutun pedofiliasta. Artikkelissa kerrottiin Sexpon ja Kriminaalihuollon tukisäätiön yhteisestä hankkeesta, joka pyrkii madaltamaan kynnystä avun hakemiseen sellaisille ihmisille, joilla on seksuaalista kiinnostusta lapsia kohtaan. ”SeriE-hankkeen tavoitteena ei ole puolustella pedofiliaa vaan ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa”, juttu painotti, mutta kuten tavallista, luetunymmärtäminen oli monella hakusessa.
Olen tämän uutisen jälkeen törmännyt valehtelematta satoihin kommentteihin siitä, kuinka Seta (???) ja muut feministisuvakit yrittävät normalisoida pedofilian ja kuinka tämä on suoraa seurausta tasa-arvoisesta avioliittolaista.
Toivottavasti kyseessä on suurimmaksi osaksi tarkoitushakuinen trollaus eikä todellinen huoli, mutta sanottakoon se nyt varmuuden vuoksi: kukaan yhtäläisiä ihmisoikeuksia kannattava ei halua, että lapsia käytetään seksuaalisesti hyväksi. Kukaan ei ole ajamassa yhteiskuntaamme sellaiseen tilanteeseen, jossa lapsiin kohdistuva ahdistelu ja seksuaaliset teot olisivat hyväksyttäviä eikä kukaan näissä tukea tarjoavissa järjestöissä kannata lapsiinsekaantumista tai halua mahdollistaa sellaista. Ei ole olemassa Setan salajuonta. Täysin päinvastoin.
Kukaan ei ole ajamassa yhteiskuntaamme sellaiseen tilanteeseen, jossa lapsiin kohdistuva ahdistelu ja seksuaaliset teot olisivat hyväksyttäviä eikä kukaan näissä tukea tarjoavissa järjestöissä kannata lapsiinsekaantumista tai halua mahdollistaa sellaista. Täysin päinvastoin.
Suurin osa pedofiileistä ei koskaan toteuta fantasioitaan, ja heidän tukemisekseen perustetun hankkeen tarkoitus on nimenomaan pitää tilanne sellaisena ja ennaltaehkäistä tekoihin siirtymistä. On eri asia ajatella kuin kajota lapseen, vaikka ymmärrettävästi sellaisesta haaveilukin tuntuu useimmista meistä vastenmieliseltä ajatukselta – ja hyvä niin. Sillä, että suljemme ihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle pelkkien ajatusten takia, ei kuitenkaan yksinkertaisesti voiteta mitään.
Jos ihmisellä onkin yleistä oikeustajua vastaan sotivia tuntemuksia, on erittäin tärkeää, että tilanteeseen voi hakea apua. Tähän asti se on ollut hankalaa, sillä ammattilaisiltakaan on ollut riskaabelia yrittää saada tukea. Koska pedofilistisista taipumuksista ei yleensä pääse kokonaan eroon, on äärimmäisen tärkeää tukea näitä ihmisiä rikoksettomassa elämässä.
Sillä, että pedofilian sanotaan olevan seksuaalinen suuntaus siinä missä muutkin, ei siis tarkoiteta että se olisi ok. Asian kieltäminen – ja tarkoitan nyt silmien sulkemista enkä sitä, että pedofilian tulisi olla sallittua – ei kuitenkaan ratkaise mitään.
Jos ymmärrän oikein, sanoma on, että ajatusrikoksista ei pidä tuomita. Teot ja ajatukset ovat eri asia. Kunpa tätä näkemystä noudattetaisiin kaikilla elämänaloilla ja kaikissa tilanteissa.
Ajatus on omassa päässä. Ajatuksen kirjoittaminen facebookiin tai huuteleminen kadunkulmassa ei ole ajatus vaan teko, ja siihen tulee päteä sama rangaistusköytäntö kuin muihinkin tekoihin.
Minulle on tämä raja vähän epäselvä. Osaatko Janni kertoa, mitä pitäisi ajatella jos joku lausuu ääneen ajatuksensa, että haluaisinpa naida 9-vuotiasta tyttöä. Onko tämä rangaistavaa vai ei? Entä jos hän sanoo, että 9-vuotiaita tyttöjä on naitava. Onko tämä rangaistavaa?
Mikäpä siinä. Kyseisen ajatuksen kirjoittaminen facebookiin tai huuteleminen kadunkulmassa ei ole ajatus vaan teko, jolla häiriköidään lapsia, jolloin se on rangaistavaa. Sen sijaan esimerkiksi omalle lääkärille tai psykologille kahden kesken sanottuna: en näe mitään järkeä rangaista tästä. Henkilö voidaan silloin ohjata sopivan avun piiriin ja näin mahdollisesti ennaltaehkäistä rikos.
Voit verrata tätä johonkin toiseen rikokseen, vaikkapa murhaan, jolloin ajatusketju on sangen looginen ja oikeudenmukainen:
Onko murhan ajattelu rikos? Ei ole.
Onko murhauhkauksen kirjoittaminen facebookiin rikos? Kyllä on.
Onko rikos kertoa omalle lääkärilleen, että pelkää tekevänsä murhan, jos ei saa apua? Ei ole, eikä pitäisikään olla, tällähän rikos voidaan mahdollisesti ehkäistä.
Selkisikö nyt?
Janni 18.10.: Ei se vaan selkiä, kun en tajua missä raja menee. Ymmärrän, että pahan ajattelu on sallittua, mutta pahan ehdottaminen julkisesti ei ole sallittua. Onko raportoiminen siitä, että ajattelin pahaa sallittua? Entä jos ajattelen että ajattelen pahaa. Voinko sitten ehdottaa ajattelun kohdetta, pahan ajattelua, julkisesti.