Kirjamessujen saldo: ilmielävä Arvi Lind ja Tony Halmeen runoutta

Yritin mennä Kirjamessuille tekemään asioita, joita toimittajat kirjamessuilla tekevät. Eihän siitä oikein mitään tullut. Kävin katsomassa kahta haastattelutilaisuutta. Toista, koska siellä oli Arvi Lind, ja toista, koska siellä oli koira. Loppuajan hiplasin kulahtaneita runokirjoja.

Myönnettäköön, ettei messusuunnitelmani ollut alunperinkään kovin kunnianhimoinen tai sivistynyt. Olin tutkinut messuohjelmaa, saanut siitä ähkyn ja lopulta paniikissa merkinnyt kalenteriini vain yhden keskustelun. Se oli järjestetty Mielensäpahoittaja-seinäkalenterin ympärille.

Mielensäpahoittaja-hyväntekeväisyyskalenteri on Tuomas Kyrön ja Mielenterveyden keskusliiton yhteistyö. Kalenterissa julkkikset poseeraavat Mielensäpahoittajan symboliksi noussut karvalakki päässään hupaisissa tilanteissa. Syy sille, miksi päädyin kuuntelemaan juuri tätä keskustelua, on tammikuun kalenteripoika Arvi Lind. Koska Arvi Lind nyt vain on cool. Tilaisuus alkoikin lupaavasti, kun Lind esitteli itsensä Arvi Lindiksi Ylen Elävästä arkistosta. Nauratti.

Herännyt riemuni jäi kuitenkin ontoksi. Lavan asetelmasta tuli väkisinkin mieleen, että joku setäkerhoko tässä nyt mieltään pahoittaa. Lindin lisäksi kun keskusteluun osallistuivat Tuomas Kyrö, muusikko Mikko Kuustonen ja Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka. Haastattelijana toimi Jaakko Pietiläinen. Onneksi kuulemma itse kanterissa on naisiakin.

Tilaisuus oli melkoisen ympäripyöreää jorinaa sinänsä todella tärkeän aiheen ympärillä. Mielen tärähtämistä käsittelevä keskustelu on aina tervetullutta, mutta puolen tunnin haastatteluaika yksinkertaisesti monelle puhujalle liian lyhyt. Sen verran voin ehkä kuitenkin syyttää myös itseäni, että valitsin kalenteritilaisuuden kirjakeskustelun sijaan…

Seuraavaksi yritin paikata  ja päädyin Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirjan puolituntiselle. Olen sataprosenttisesti sitä mieltä, että kyseisen kirjan kirjoittaminen on hieno teko ja aiheesta tehty tutkimus tärkeää. Aion varmasti lukea teoksen. Tilaisuus sen ympärillä oli kuitenkin niin puiseva, etten muista siitä enää mitään. Onneksi yksi sen esiintyjistä oli Mimi-koira, joka oli sentään hellunen.

Tässä kohtaa kyllästyin ja annoin itselleni luvan antautua sen ainoan asian pariin, joka minua näillä messuilla oikeasti kiinnosti: tarjouskirjat ja Antikvaariset kirjamessut.

Totuus on, että vaikka rakastan kirjallisuutta, olen auttamatta jämähtänyt siinä menneeseen. Pääasiassa aikaan, jota en ole itse edes elänyt. Luen todella vähän tämän päivän kirjailijoita, varsinkaan suomalaisia. 2010-luvulla julkaistu kotimainen runous on ollut kokemusteni mukaan poikkeuksetta pettymys. On tosin todettava, että kokeilen sitä nykyään aika vähän. Sen sijaan metsästän silmät kiiluen 60-80 -luvuilla ilmestyneitä runoteoksia.

Teinkin antikvariaattiosastolta pari upeaa löytöä, joista voin tosin mainita vain Teemu Hirvilammin WSOY:n aikaisen Joukkohaudassa et ole yksin. Muut hankinnat menevät joululahjoiksi, ja on häviävän pieni mahdollisuus, että joku läheisistäni lukee tätä blogia.

Tärkein ja törkein messulöytöni on kuitenkin äskeisestä paatoksestani huolimatta vuodelta 2003: Tony Halmeen runokirja Kovan päivän ilta (4,50 €)! Voi perhana, mikä onni minua kohtasi! Sen jälkeen ei mikään olisi enää kuitenkaan tuntunut miltään, joten poistuin messualueelta. Ensi vuonna yritän taas uudestaan olla sivistyneempi, kärsivällisempi ja enemmän kärryillä.

 

Tässä vielä maistiaisena Halmeen runo Kuilu
(jonka sisältöä olen nolosti aiemmin luullut Nietzschen höpinöiksi):

Jos katsot
liian kauan
kuiluun

kuilu alkaa
katsoa
sinua

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Helsingin Kirjamessut 22.-25.10. Messukeskuksessa