Köyhä pressikortilla
Olen elänyt köyhyysrajan tuntumassa siitä saakka, kun 15-vuotiaana muutin kotoa. Toisen asteen ja opistotason lisäksi olen opiskellut kahdessa korkeakoulussa, ja opintolainaa on niin suuri summa, etten uskalla avata sen välilehteä verkkopankissa. Vaikka olen opiskelujeni ohessa tehnyt parhaimmillaan kolmea työtä, olen koko ajan joutunut turvautumaan myös vanhempieni (onnekseni suosiolliseen) apuun, niin noloa kuin se onkin myöntää.
Iltakävelyllä pidän mukana muovipussia panttitölkkejä silmälläpitäen, mutta muuten köyhyys ei välttämättä näy minusta ulospäin. Uskallan väittää, että maassamme on paljon muitakin niin sanottua kaksoiselämää viettäviä, köyhyyden määritelmän kanssa tasapainottelevia – ei absoluuttisen köyhiä, mutta parempituloisiin nähden huonommassa asemassa eläviä. Väitän, ettei monikaan tuttavapiiristäni tienaa kuussa säännöllisesti yli 1 200 euroa käteen, saati että päästäisiin Laura Rädyn möläyttämiin 2 100 tai 2 600:een euroon kuukaudessa.
Kun vieras ihminen kysyy minulta mitä teen, vastaus kuulostaa päällisin puolin melko hyvältä; kirjoittelen freelancerina aikakauslehtijuttuja, pidän blogia ja pyöritän second hand -liikettä uudessa kaupunkikulttuurikeskittymässä. Sehän tarkoittaa sitä, että saan työskennellä uniikissa ympäristössä ja erittäin vapaasti, tunnen paljon niin sanotusti tärkeitä ihmisiä, käyn taidenäyttelyiden avajaisissa juomassa ilmaista viiniä ja maksan harvoin tapahtumiin sisään. Se onkin yksi todellisuus elämästäni, mikä kuitenkin on melko irrallaan sen muista osa-alueista.
Toisessa elämässäni minä, kohta kolmekymppinen yksityisyrittäjä, pyydän äidiltäni rahaa junalippuihin, jotta pääsen juttukeikalle. Kirjoitan tätä tekstiä Hurstilta saadut sukat jalassa ja syön samalla lounaaksi eilen roskiksesta löydettyjä banaaneja ja niin ikään ruokajonosta haettua kauraleipää. Ruokajätettä tuotetaan yhteiskunnassamme valtavasti, joten dyykkaaminen on itselleni myös muuta kuin käytännön sanelema pakko. Kontrasti on kuitenkin melkoinen, kun kotimatkalla elokuvan kutsuvierasnäytöksestä haen iltapalan lähikaupan roskiksesta tai lähden Imagen juttuhaastattelusta suoraan ruokajonoon. Lähes kaikki vaatteeni ovat kirpputorilta, mutta etsimään hioutuneen silmän ansiosta se kääntyy tyylivalinnaksi.
Voi toki kysyä, onko sitten pakko asua yksiössä Kalliossa, kun käytännössä kaikki rahat menevät siihen. Olen itsekin pohtinut sitä, onko elämäni jonkinlaista kulissien ja imagon rakentelua ja parempaan yhteiskuntaluokkaan pyrkimistä. Voi olla niinkin, mutta toisaalta kyse on arvovalinnoista: pyrin elämään mahdollisimman eettisesti sekä ekologisesti. En syö lihaa, asun pienessä kaupunkiasunnossa, matkustan harvoin ja kierrätän kaiken minkä voin. Käytän julkisia tai kuljen kävellen, joten keskeinen sijainti on minulle olennaista. Ne harvat pystyssä sinnitelleet kulttuuri- ja media-alojen toimijat tuppaavat yksinkertaisesti olemaan Helsingissä.
Voin toki puhua vain omasta puolestani, mutta epäilen, että moni kulttuuri- ja media-alan tekijä tasapainottelee tällä hetkellä samanlaisessa tilanteessa: töitä on, mutta kukaan ei oikein maksa siitä. Esimerkiksi tästä blogista en ole saanut koskaan senttiäkään. Nettisisällöstä ei ole varaa maksaa, printtijutuistakin huonosti. Niinsanotusta köyhän stereotyypistä minut erottaakin lähinnä kulttuuritapahtumia pullottava Instagram-tili ja titteli. Voin esitellä itseni sanomalla “Hanna Räty, toimittaja”, mutta loppujen lopuksi se ei kuitenkaan tarkoita tämän hetken Suomessa mitään muuta kuin “köyhä pressikortilla”.
Jos minulla olisi vähän enemmän rahaa, käyttäisin sen kotimaisiin palveluihin ja taiteeseen. Perustarpeeni saan nytkin juuri ja juuri täytettyä, mutta kuluttamiseen ei ole varaa. Lopettakaa siis pliis freelancereiden työllistymisen hankaloittaminen ja pienituloisten työläisten nilkoille kuseminen. Nykyinen kova, oikeistolainen politiikka ei johda mihinkään muuhun kuin tuloerojen kasvuun ja työväenluokan ostovoiman jatkuvaan heikkenemiseen. Ruokajonot pitenevät, asunnottomuus lisääntyy ja roskiksille tulee ruuhkaa.
Miten oikeistolainen (markkinatalous) politiikka aiheuttaa sinun köyhyytesi? Markkinatalous tuottaa verotuloja, jotka ovat tuottaneet sinulle mahdollisuuden opiskella ilmaiseksi, ja saada vielä rahaa siitä. Vai haluaisitko että yhteiskunta tukisi sinua ja harrastuksiasi vieläkin? Oletko sitä mieltä että sinun tulisi saada harrastaa kirjoittelua ja ilmeisen tuottamatonta bisnestäsi yhteiskunnan (veronmaksajien) tukemana koko ikäsi?
Oikeistolaisuuden syyttäminen siitä etteivät harrastuksesi tuo sinulle korkeampaa elintasoa on kyllä aivan käsittämätöntä. Oikea syy on vasemmistolaisuus. Siis se, että kuvittelet yhteiskunnan olevan vastuussa toimeentulostasi, vaikka olet täysin kykenevä elättämään itsesi.
Hei vaan Jussi, ja kiitos viestistäsi. Elätän kyllä itseni “harrastelullani”, eli sillä työllä, jota olen verovaroilla kouluttautunut tekemään, tälläkin hetkellä. Eli vastaus kysymyksiisi on “ei”. Kirjoitukseni ydinsanoma oli juuri siinä, että alallani on töitä, mutta työnantajilla ei ole varaa tai halua maksaa siitä. Journalismia ja viihdettä tarvitaan joka tapauksessa, mutta on naurettava ajatus, että sitä tuotettaisiin ammattimaisesti muiden töiden ohessa ihan harrastusmielessä.
Viittaukseni kurjistavaan oikeistopolitiikkaan liittyi yleisemminkin työläisten asemaan; jos pienituloisten ostovoimasta viedään viimeisetkin ja siirretään käytännössä vähätkin rahat rahat jo valmiiksi rikkaiden taskuihin, joutuvat tällä hetkellä työssä käyvät vain enemmän valtion eli sinun verovarojesi armoille.
“Journalismia ja viihdettä tarvitaan joka tapauksessa, mutta on naurettava ajatus, että sitä tuotettaisiin ammattimaisesti muiden töiden ohessa ihan harrastusmielessä.” Juuri tämä on media/kulttuurialan ongelma jonka olemassaolon Jussikin tuossa todisti: työtämme pidetään harrasteluna siksi koska satumme tykkäämään siitä (tämähän on intohimoala ennen kaikkea, ei tähän kukaan ala siksi että siitä rahaa tahkoaisi), ja mahdollisesti myös siksi, koska ihmiset saavat viihdettä ainakin näennäisesti ilmaiseksi ja olettavat että kuka tahansa voi sitä tuottaa. Minä ainakin koen että minulla on oikeus tehdä työkseni jotain sellaista joka on minulle tärkeää ja minkä koen mielekkääksi. Aivan samoin miten Jussikin varmaan kokee. Verojahan me täällä maksamme kaikki, vaikka siitä pienestäkin palkasta. Sitoudumme myös yhteiskuntaan, jossa käymme kouluja ja teemme mitä työtä voimme/saamme. Tottakai yhteiskunnalla on joku velvollisuus meitäkin kohtaan.
Huolehdin tuossa eräänä päivänä yhteiskuntasopimuksesta kun ajattelin miten pientä palkkaa saan, eritoten suhteessa siihen että tällä alalla työt todellakin seuraavat kotiin ja ovat isompi osa elämää kuin vaikkapa sähköinsinöörillä tai lastentarhanhoitajalla. Miten minä jaksaisin tätä jos palkat laskevat ja työpäivät pitenevät? Sitten onneksi tajusin että eihän nuo jutut minua koske, palkkani on melkeinpä aina alle minimipalkan ja töitä saatan tehdä 13h kolmena päivänä peräkkäin. Jos minä saisin minimipalkan ns. normaalilla työajalla media-alalla, en varmaan voisi uskoa onneani.
Hyvä ja samaistuttava kirjoitus siis, vähän vaan särähti korvaan tuo että kaikki toimijat ovat pääkaupunkiseudulla 😀 Kyllä Suomi erilaisia toimijoita on täynnä! Ymmärrän jos joku tahtoo erityisesti pääkaupunkiseudulla asua mutta onneksi media/kulttuurialalla voi työskennellä muuallakin.
Kiitos kommentista ja myös korjauksesta, olet toki oikeassa siinä, etteivät kaikki toimijat oikeasti ole pääkaupunkiseudulla. Se oli minulta hieman typerä, mutta tietoinen yleistys. Itse olen esimerkiksi kotoisin Kouvolasta, ja olisi suoranainen ihme, jos onnistuisin työllistämään siellä itseni yhtä hyvin kuin Helsingissä. Toki freelancer voi tehdä myös liikkuvaa työtä ja niin edelleen. 🙂
Olen nuori toimittaja ja minulla ei ole ollut hankaluuksia löytää itselleni alan töitä. Uskon, että syynä asemaani on se, että olen suostunut ja pystynyt muuttamaan työn perässä sinne missä sitä on.
Suuri osa alamme työpaikoista voi olla pk-seudulla, mutta muissa osissa maata vapaille paikoille on suhteessa vähemmän hakijoita. Eli jos todella arvotat työllistymisen hyvin korkealle elämässäsi, verkot vesille kehä kolmosen ulkopuolelle vain! 🙂
Jos media-alan hommista ei makseta tarpeeksi, tarkoittaa se sitä, että tarjontaa on enemmän kuin kysyntää. Samasta syystä lääkäri saa hirmupalkkaa. Kysyntää on vaikka kuinka, mutta tarjonta on niukkaa.
Ongelma tässä blogikirjoituksessa on juurikin se, että siinä ei tunnisteta oikeaa ongelmaa (ylitarjontaa) vaan pyritään korjaamaan sen ilmentymä muilla keinoin.
Ratkaisuja on helppo nähdä ainakin muutama:
1) ylitarjonta karsiutuu luonnollisesti, eli monet media-alan ihmiset lopettavat hommansa ja siirtyvät muihin hommiin, koska hommalla ei tahdo elää. Tämän myötä kysyntä kasvaa tarjontaa suuremmaksi ja siten hintakin väkisin nousee.
2) ylitarjonnassa voi itse koettaa kilpailla hinnan sijaan laadulla ja/tai brändillä. Tämä on toki hankalaa ja usein tuurista kiinni. Esim. luennointimaailmassa perustradenomi saa 500eur 1h luennosta, kun vaikka Bill Clinton laskuttaa 15000eur/istumapaikka. Ja silti näistä Bill Clinton myy salit täyteen ja 500eur/h perustradenomi ei, vaikka asia parempaa olisikin.
3) media-alan ihmiset alkavat muodostaa palvelutaloja. Iso tekijät ostavat mielellään kokonaisia palvelupaketteja. Tällä voi kilpailla paremmin, kun pystyy tarjoamaan laajemman kokonaisuuden. Samoin isompi palvelutalo freelanceeramiseen nähden luo työntekijöilleen turvaa: jos et itse saa tällä viikolla hommia, niin voit elellä sen naapuriloossin copywriterin tuloilla. Näin esimerkiksi insinööri-, lakimies-, ja arkkitehtitoimistot pärjäävät (+ niissä kysyntä ja tarjonta kohtaavat paremmin).
Syitä ylitarjontaan voi olla esim. alan suosio + koulutustarjonta ja myös se, että alaan on varsin helppo hypätä kilpailijaksi ilman minkään sortin koulutusta tai pätevyyttä. Tällöin korostuu se laadulla ja brändillä kilpailu. Ammattilaisen pitäisi helposti pystyä tarjoamaan parempaa laatua kuin keltanokkaharrastelija. Ammattilaisen pitäisi myös osata myydä sitä laatuaan, koska harrastelijat eivät yleensä ole erityisen aktiivisia kilpailemisessaan.
Siivoojista on pulaa. Näkyykö palkoissa? Aina ei ole kyse kysynnästä ja tarjonnasta. Jotkut vain katsovat ansaitsevansa omasta työstään paremmat tulot kuin toiset omastaan.
Mistä päätellen siivoojista on pulaa? Siivojan homman pystyy kuka tahansa oppimaan erittäin nopeasti, joten jokainen meistä on potentiaalinen siivooja. Jos siivoojista todella olisi pulaa, siivoojasta myös maksettaisiin paljon.
Sotket nyt työstä maksettavan palkan ja työstä maksettavan hinnan keskenään. Ne ovat eri asia.
Siivousta tarjotaan yllinkyllin, kilpailu on alalla todella kovaa ja siten työstä maksettava hinta on painunut alas n. 30-40eur/h. Tämä on siis se hinta, jonka yritys veloittaa asiakkaalta. Aivan kuten se media-alan freelancer veloittaa lehteä tekemästään jutusta. Tämä ei ole palkka, mutta se määrää miten paljon työstä voidaan maksaa palkkaa!
Tuosta 30-40eur/h pystyy yritys maksamaan työntekijälle palkkaa n. 10eur/h. Jos kyseessä olisikin freelancer siivooja (eli yrittäjä), hän pystyisi maksamaan tuosta 30eur/h ehkä n. 15eur/h itselleen.
Koska kilpailun painamien hintojen takia maksettava palkka on huono, niin siivouksen suosio työpaikkana on huono, vaikka siivousta pystyy tekemään lähes kuka tahansa. Vastaavasti, koska siivousta pystyy tekemään lähes kuka tahansa, on potentiaalisia tekijöitä kuitenkin yllin kyllin tarjolla, mikä osaltaan mahdollistaa hintojen painumisen alas. Huonon palkan takia moni ei vaan viihdy hommassa pitkään, joten vaihtuvuus työntekijöissä on suurta. Sen takia heistä on “pulaa”, koska firmat pitävät hakua auki koko ajan varmistaakseen, että uusi työntekijä on saatavilla, kun joku vanhoista lopettaa. Sama toistuu esim. telemarkkinoinnissa.
Media-ala on myöskin asiantuntija-ala, joten jokaista työtöntä ei voi laittaa näihin hommiin. Kuitenkin media-alalla on pakko olla ylitarjontaa tekijöistä. Muuten kysyntä ja tarjonta kohtaisivat paremmin ja hinnat eivät painuisi niin alas.
Jorman yo. kolmen vaihtoehdon lisäksi vaihtoehto 3b on syndikoida tekemisensä ja tuottaa samaa peruskauraa paikallisesti kiinnostavan ohjelman tekemisen sijaan laajalle ihmismassalle, jota kiinnostaa riittävän marginaalisesti jotta kanava ei vaihdu. Hissukseen asiakkaitakaan ei tämä kuitenkaan jaksa enää kiinnostaa ja sitten ihmetellään miksei ihmiset kiinnostu mediasta.
Terveisin taiteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa muusikko-, taiteilija-, koomikko-, journalisti- ja muita uria harkinnut entinen tutkija ja nykyinen yrittäjä. Olisi ollut kivaa, mutta nyt pystyy elämään ilman dyykkausta, asumaan talossa ja vaikka hankkimaan muksulle satasen liukumäen pihaan ilman että pitää pulloja kerätä. Arvovalintojahan nämä ovat.
Lääkärien kysyntä ja palkat ovat kovat, koska heitä koulutetaan vähemmän kuin olisi tarve. Lääkäriksi ei ihan tuosta vain ryhdytä, siksi vertaus on sangen huono.
Lääkärit pitävät huolen, että koulutusmääriä ei kasvateta, alalla on pitkät perinteet edunvalvonnasta.
Media-ala taas mielletään hauskaksi puuhasteluksi josta ei kannata maksaa rahaa. Itse työskentelen mainostoimistossa ja maksuhaluttomuus ylettyy sinnekin.
Naurettavin esimerkki oli, kun miljoonaliikevaihdolla oleva firma olisi halunnut, että teemme muutoksia isoon kasaan aineistoja, mutta kun olisimme halunneet rahaa siitä, jäi homma tekemättä.
Työpaikkani on yli 10 hengen toimisto, joten emme ole mitään naapurinpoikia tai huvikseen puuhastelevia wannabe-suunnittelijoita vaan kuukausipalkalla olevia ammattilaisia.
Meillä on osaaminen, toimitilat sekä pelit ja vehkeet, joten luulisi toimitusjohtajan pallilla istuvan ymmärtävän, että emme voi ihan ilmaiseksi tehdä töitä. Mutta kun ei ymmärtänyt.
“Lääkärit pitävät huolen, että koulutusmääriä ei kasvateta, alalla on pitkät perinteet edunvalvonnasta.”
Huonoista työehdoista ja palkoista kärsivien alojen työntekijöillä ei ole varaa lakkoilla tai ajaa omaa etuaan sen takia huonojen työehtojen alat yleensä painuvat vieläkin huonommaksi kokoajan. Lakkoilun ja oman edun ajaminen näet maksaa ja rahalla voi perustaa ammattiliiton ja palkata sinne hyvät asianajat ja lobbarit. Köyhillä ei yksinkertaisesti ole varaa ajaa etuaan jolloin heidän alansa edut huononevat kokoajan.
Tuolle ilmiölle että huonojen työehtojen alat painuvat kokoajan huonompaa jamaan eikä niillä työskentelevillä ole varaa ajaa etuaan yhtä hyvin kuin muilla ei oikein voi muuta yksilönä kuin ottaa asioista selvää mahdollisimman laajasti ja vältellä niitä aloja missä on huonot työehdot. Muuten jää jumiin alalle jolla ei ole varaa ajaa omaa etuaan.
Niille aloille joilla on varaa lakkoilla ja jotka pystyvät pysäyttämään vaikka koko suomen ulkomaankaupan ja perustamaan vahvat ammattiliitot tullaan aina maksamaan paremmin kuin muille. Eikä pelkästään maksamaan vaan heillä on myös entistä useammin vakituiset työsuhteet ja muutkin edut paremmat kuin muilla.
“Jos media-alan hommista ei makseta tarpeeksi, tarkoittaa se sitä, että tarjontaa on enemmän kuin kysyntää. Samasta syystä lääkäri saa hirmupalkkaa. Kysyntää on vaikka kuinka, mutta tarjonta on niukkaa.”
Vähän on köykäinen analyysi. Ei toimi ihan näin. Kyseessä ei ole pelkkä kysyntä ja tarjonta. Tarpeilla on myös jonkinlainen hierarkia.
Lääkäreiden palveluista suostutaan maksamaan paljon, koska niistä on joskus todella paljon hyötyä. Esimerkiksi lääkäri saattaa pelastaa kuolemalta.
Artikkeleista voi olla hupia mutta lääkäreistä on hyötyä.
Ansioita voi yrittää suhteuttaa tuotettuun hyötyyn.
“Minä ainakin koen että minulla on oikeus tehdä työkseni jotain sellaista joka on minulle tärkeää ja minkä koen mielekkääksi. ”
Totta kai sinulla on siihen oikeus, mutta yhteiskunnalla (toisilla veronmaksajilla) ei ole mitään velvollisuutta kustantaa mielihalujasi. Miksi olisi?
Olen kyllä samaa mieltä, että työn ohessa ammattimaisen sisällön tuottaminen on mahdotonta. Se todellakin syö aikaa ja energiaa aivan samalla tavalla kuin muukin työ. Mutta, minkä takia kaikkien pitäisi pärjätä noin kilpaillulla alalla? Ensinnäkin se, että freelancerinä olet yrittäjä. Siihen liittyy niin paljon muutakin kuin vaan sen työn tekeminen. Huutavana esimerkkinä esim itsensä markkinoiminen. Mitä luulette tämänkaltaisen blogikirjoituksen tekevän yrittäjän imagolle? Ei nimittäin ainakaan mitään positiivista. Monilla muillakin aloilla on mielettömän hankalaa ja ainoa asia millä kilpailussa todella pärjää on oman tasonsa nostaminen. Minkä takia juuri tämän bloggarin/toimittajan jutuista sitten pitäisi maksaa? Mikä tekee hänestä paremman kuin muut? Jos oma vastaus on mitään muuta kuin tarkka arvio siitä mikä erottaa juuri hänet muista, on ehkä aika mennä vielä hetkeksi töihin oppimaan sitä alaa lisää. Minulla ei ole mitään tarkoitusta olla ilkeä, mutta aina kun joku valittaa töidensä vaikeudesta tai etenkin siitä, että niistä ei makseta tarpeeksi tulee mieleeni seuraava kysymys: miksi teet niitä töitä niin halvalla? Jos olet tarpeeksi hyvä ja tässä tapauksessa hoidat bisnestäsi kuin oikeaa bisnestä, niistä töistä maksetaan kyllä. Jos niin ei tapahdu, suck it up, mene hetkeksi vaikka siwan kassalle ja treenaa kirjoittamista öisin. Vertaa itseäsi aina parempiisi ja nosta tekemisesi sille tasolle, että siitä maksetaan. Ainakin omalla kohdallani toimi hirveän hyvin ja kun katson omia tekeleitäni vuosien takaa, olisi ollut kohtuutonta pyytää niistä enempää. Ärsyttää vaan kun ammattilaist valittavat netissä asiakkaidensa maksukyvystä. Not cool.
Ps. Jos mainitset osaksi ammattiasi bloggaamisen, miten voit olettaa ihmisten maksavan siitä että bloggaat bloggaamisen vaikeudesta ja siitä, että siitä ei makseta.
Kiva harrastus, joka käy myös työstä. Ei kuitenkaan aivan elintärkeimmästä päästä yhteiskunnallisesti ajatellen, Hanna-kulta, sen myöntänet?
Elämme aikoja, joina kaikkien olisi suotavaa olla omavaraisia ja vieläpä talkoohenkisiä libertaareja. Pörssisijoituksiin ei kannata välttämättä satsata, minkä olemme nähneet tapaus Talvivaarassa ja jo tovia aikaisemmin Nokian osakkeiden arvon sulaessa kympeistä juuri ja juuri euron kieppeille.
Jotenka, pitäkää te nuoret alle kolmikymppiset kovaa ääntä itsestänne ja osaamisestanne, olkaa juttuinenne jatkuvalla syötöllä esillä, kiittäkää juuri mm. IMAGE-lehteä ja keksikää jotain eettisesti ja ekologisesti raflaavaa jutunjuurta, jolla on tulevaisuudessa merkitystä. – Tehkääpä Suomea tunnetuksi hehkuttamalla naisyrityksiä kuten nyhtökauran valmistajaa 😀 (y) !
En ole kultasi.
Sieltä ostetaan (aivan mitä tahansa) mistä halvimmalla saadaan ja se on tyhmä joka maksaa liikaa (mistä tahansa).
Media elää valitettavasti murrosaikaa. Varmasti ne uudet ansaintamallit sieltä jossain vaiheessa kasvavat ja raha saadaan ohjattua myös tekijöille asti, mutta toistaiseksi varmaan laihoja vuosia on vielä vuosikymmen tai toinenkin edessä.
Jos seuraa mediatalojen taloustietoja ja lehtien levikkejä viimeisen 10-15 vuoden ajalta niin aika surkeaa luettavaahan ne ovat, alas mennään kuin lehmän häntä. Ongelmana tilanteessa on se että ollaan toisella jalalla siellä vanhan median puolella vahvasti mikä vain menettää markkinaeuroja joka päivä ja taas toinen jalka on uuden puolella mutta uudet ansaintamallit eivät ole kehittyneet sille tolalle että kassavirtaa vielä kunnolla saataisiin aikaan.