Muunsukupuoliset eivät saa Suomessa tarvitsemaansa hoitoa

Tällä viikolla Suomessa järjestetään useita mielenilmauksia muunsukupuolisten ihmisten oikeuksien puolesta. Ne ovat saaneet ennakkoon valitettavan vähän huomiota, minkä otaksun johtuvan ainakin osin siitä, ettei valtaväestö oikein ymmärrä, mitä muunsukupuolisuudella tarkoitetaan.

“Eikö enää saa kutsua tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi?! Seta yrittää häivyttää sukupuolet olemattomiin! Biologia ja Raamattukin sen sanovat, että sukupuolia on kaksi!”

Jos olet joskus löytänyt itsesi käymästä läpi näitä edellämainittuja ajatuksia, sinulla on luultavasti vaikeuksia sukupuoleen liittyvän terminologian tai sen ymmärtämisen kanssa. Siksi aloitan varmuuden vuoksi avaamalla muutamia kirjoituksessani esiintyviä käsitteitä:

Naisoletettu (yhtä lailla miesoletettu)-termiä käytetään, kun halutaan viitata naiseksi ulkoisten seikkojen perusteella luokiteltavaan henkilöön. Tarpeellista tämä on lähinnä tilastoinnin kannalta, vaikka olemmekin oppineet kategorisoimaan ihmisiä sukupuoliperusteisesti.

Cis-mies tai cis-nainen kokee olevansa sitä sukupuolta, jonka edustajaksi hänet on syntymässä määritelty. Toisin sanoen: vaginallisena minut on syntymässäni luokiteltu tytöksi, ja tämä sukupuolirooli on aina tuntunut itselleni oikealta.

Sukupuolenkorjaus on sarja toimenpiteitä (juridisia, lääkinnällisiä ja/tai kirurgisia), joilla ihmisen sukupuolta ja sen ilmenemistapoja korjataan. Sukupuolta ei siis muuteta, sitä korjataan. Kaikille sukupuoltaan korjanneille ei ole automaattisesti tehty sukuelinkirurgiaa, vaan kyse voi olla esimerkiksi sukupuolineutraalista nimestä passissa.

Transsukupuolinen kokee ristiriitaa sen välillä, mitä sukupuolta hän on ja minkä sukupuoliseksi hänet ulkoisten seikkojen vuoksi määritellään.

Transnainen on syntymässä mieheksi määritelty nainen ja transmies syntymässä naiseksi määritelty mies. Tilaa kuvaamaan käytetään usein ilmaisua “nainen vankina miehen kehossa” tai toisin päin, vaikkei se yksiselitteisesti aina niin olekaan.

Ja tästä päästäänkin itse asiaan. Nimittäin transpolien linjaukseen siitä, että sukupuolenkorjaushoitoa saavat vain binääriin (eli kaksijakoiseen; mies tai nainen) sukupuolimalliin istuvat transihmiset eli he, jotka identifioituvat mieheksi tai naiseksi.

Muunsukupuolinen henkilö ei kuitenkaan koe itseään selkeästi mieheksi eikä naiseksi.

Muunsukupuolisuuden olemassaolo tunnustetaan kyllä, mutta korjaavat hoidot evätään herkästi, koska hoitoon hakeutuva ei selkeästi ilmennä joko miehelle tai naiselle totuttua roolia. Eipä sillä – hoito voidaan evätä myös selkeästi binäärisiltä transihmisiltä, jotka eivät erikseen korosta asiaankuuluvaksi miellettyä feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta.

Muunsukupuolisille tilanne on sikäli mahdoton, että se edellyttää oman identiteetin muovaamista vahvasti muiden odotusten mukaan:

“Moni on päätynyt valehtelemaan ja esittänyt hoitojen toivossa määrätietoisesti alusta alkaen kuuluvansa binääriseen sukupuoleen”, kertoo muunsukupuolinen ystäväni. “Jostain käsittämättömästä syystä Suomessa otetaan todella huonosti huomioon se, millaisia toiveita ja tavoitteita potilaalla itsellään on. Moni muunsukupuolinen olisi ihan tyytyväinen vaikkapa pienellä hormoniannoksella ja terapialla, vaikka joku toinen voikin haluta sukuelinkirurgiaa.”

“Transpolit vaativat hoitojen saamiseksi tietynlaista ehdottomuutta; täydellistä sukupuolen performanssia.”

Miksi muunsukupuoliset sitten haluavat korjaushoitoihin, jos eivät muuttuakseen “enemmän mieheksi tai naiseksi”?

Kaikki eivät haluakaan.

Vahvan sukupuolikokemuksen puuttumisesta huolimatta kuitenkin vaikkapa rinnat voivat tuntua ahdistavilta, sillä ne johtavat helposti siihen oletukseen, että niiden kantaja on nainen. Tällä hetkellä esimerkkinä käyttämääni rintojen poistoa ei kuitenkaan saa, jos ei selkeästi todista elävänsä tarpeeksi “miehekkäästi”.

“Transpolit vaativat siis tietynlaista ehdottomuutta; täydellistä sukupuolen performanssia. Tällaista täydellisyyttä ei vaadita edes cis-sukupuolisilta. Hoitoja kaipaavan ihmisen koko elämä revitään auki lapsuudesta lähtien: mikä oli lempilelusi (eli leikitkö tyttöjen vai poikien leluilla), montako seurustelukumppania sinulla on ollut (eli oletko ollut seksuaalisesti aktiivinen, mitä sukupuolta seurustelukumppanisi ovat olleet, millainen rooli sinulla on ollut parisuhteessa)…”, ystäväni kuvailee.

Ja koko ajan tentattava joutuu laskemaan, vastaako “oikein”, jotta todistaisi sukupuolikokemuksensa “oikeaksi” saadakseen tarvitsemansa avun.

Tämä on absurdia, sillä hoitoa vaativa asia ei missään edellä mainituissa esimerkeissä ole ihmisen sukupuoli vaan se, millaista ristiriitaa ja epämukavuutta henkilö tuntee omassa kehossaan. Tällaisessa tilanteessa tuntuisi loogiselta kuunnella ja uskoa ihmistä itseään.

Nyt hoitoon hakeutuva muunsukupuolinen joutuu omannäköistä elämää elääkseen ensin omaksumaan valheellisen roolin ja elämään sen muille todeksi.

Muunsukupuolisten oikeuksien puolesta -mielenosoitus Helsingissä keskiviikkona 29.8., torstaina Turussa ja perjantaina Tampereella.