Väkivallasta ja voimankäytöstä
Olen saanut paljon palautetta poliisiväkivallasta kertovasta postauksestani. Kuten tavallista, yksityisesti samaa kokeneilta ja julkisesti heiltä, jotka kieltäytyvät uskomasta ongelman todellisuutta ja kokevat tarpeelliseksi mennä henkilökohtaisuuksiin. Sain myös pitkän viestin vartijana työskentelevältä ystävältäni, joka on työnsä puolesta ollut poliisien kanssa tekemisissä vuosikausia. Hän sanoi uskovansa minun puhuvan totta ja myös tietävänsä, ettei sitä tulla uskomaan. Hän toi esiin mielenkiintoisia seikkoja siitä, miksi poliisiväkivallan kritisoiminen ja esiintuominen tuntuu epäuskottavalta.
”Teidän kirjoituksistanne paistaa suuri tietämättömyys voimankäytöstä tai väkivallasta yleensä, juridinen ja käytännöllinen. Se ei tietenkään ole mikään synti, mutta tekee kritiikistä heti hampaattomampaa. Siksi olen pannut merkille, että teidän tahonne on hyvin paljon kiinnostunut siitä, että millaisia voimakeinoja kytät käyttävät. Se on yleensä täysin epäolennaista. Olette esimerkiksi taajaan arvostelleet kyttiä pippurikaasun, etälamauttimen ja paineilma-aseen käytöstä eri tilanteissa vähän siihen tapaan, että näiden välineiden käyttö olisi jotenkin rajumpaa kuin että kytät kamppailisivat paljain käsin.”
Keskustelimme asiasta pitkään, ja ymmärrän hänen pointtinsa. Mielestäni kaltaiseni tavallisen tallaajan ei varsinaisesti tarvitsekaan olla väkivallan ja voimankäytön ammattilainen – eihän minun olisi sellaista edes kuulunut kohdata. Jos syyttä suotta uhataan aseella, tuntuu se toki maallikosta raffimmalta kuin jos poliisi vain kehottaisi siirtymään.
Syy siihen, miksi esimerkiksi itse toin aikaisemmassa tekstissäni esiin poliisin käyttämät välineet (kaasu, etälamautin), on poliisin äärimmäisen matala kynnys niiden käyttöön tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Kun poliisi saa valituksen puistosta kuuluvasta metelistä, en usko sen tavallisesti lähtevän selvittämään asiaa kaasuttamalla ensin ja käskemällä vasta sen jälkeen poistumaan. Esimerkissä, josta kirjoitin, kyse oli anarkistisesta tapahtumasta. Myös vartija-ystäväni piti todennäköisenä, että juhlakansan ”laatu” vaikutti poliisin asenteeseen ja lähtökohtiin, vaikka mitään vastarintaa ei aluksi ollutkaan. Kuten hänkin sanoi, sen todistaminen on kuitenkin lähes mahdotonta, mihin poliisi tietysti luottaakin.
”Olette myös arvostelleet kyttien käyttämää termistöä. Ne käyttävät sanaa voimankäyttö ja te väkivalta, ja naureskelette että kuinka tekopyhää kielenkäyttöä. Minäkin sanon omaa toimintaani voimankäytöksi. Jokin ero pitää olla laillisella ja laittomalla fyysisellä kajoamisella myös sanan tasolla. Kun voimankäyttö osoittautuu laittomaksi, se muuttuu väkivallaksi. Semantiikkaan takertuminen on aina vähän heppoista. Ja miksette käyttäisi kyttien itse valitsemia termejä, ne olivat kuitenkin ensin? Kaikki puhuisivat yhtä kieltä.”
Olen samaa mieltä siitä, että on ero laillisella ja laittomalla fyysisellä kajoamisella. Jos poliisi taltuttaa esimerkiksi aseen kanssa ostarilla hilluvan eli selkeästi uhkaa aiheuttavan henkilön, kyse on laillisesta voimankäytöstä. Käytän termiä poliisiväkivalta nimenomaan tapauksissa, joissa voimankäyttö on perusteetonta tai täysin ylimitoitettua.
”Olennaista on kysyä, onko voimankäytölle ollut perusteet eli oikeutus. Yleensä vain sillä on merkitystä. Jos voimankäytölle ei ole ollut oikeutusta, kyse on väkivallasta, vaikka olisi vain vähän otettu kädestä kiinni. Sellainen keskustelu on tärkeämpää ja monin verroin merkityksellisempää kuin nurina siitä, että minkä voimakeinon kytät ovat kulloinkin valinneet.
Minun mielestäni on tärkeää nostaa metakka, jos kytät ovat käyttäneet voimaa tarpeettomasti. Jos kyse on vain valituista voimakeinoista niin se kuulostaa voimankäytöstä mitään tietävien mielestä paskalta argumentilta.”
Loppujen lopuksi olemme siis kaikesta samaa mieltä, mutta keinoni tuoda ongelma esiin ovat voimankäytön ammattilaisen silmissä olleet ontuvia. Ymmärrän ystäväni pointin voimankäyttövälineistä kirjoittelun tarpeettomuudesta, mutten ole keksinyt parempaakaan tapaa kuvata ongelmaa kuin konkretia. Kuulisin mielelläni muidenkin, joiden työhön voimankäyttö kuuluu, ajatuksia asiasta. Miten ongelmaa voisi tuoda esiin uskottavammin?
Olennaisintahan tässä kuitenkin on se, että niin suuri osa ihmisistä kieltäytyy uskomasta poliisin käyttävän myös tarpeetonta väkivaltaa. Ja vielä pahempaa on se, että monen mielestä se myös tiettyihin ihmisiin kohdistettuna on ihan oikein.
Kirjoitan tekaistulla nimellä ja ymmärrän mikäli kommentti poistetaan, mutta vakuutan ettei identiteettini vilpillisyys ole yhtä kuin kommenttini.
Tavallaan ymmärrän vartijakaverisi pointin. On totta, ettei valittu termi itsessään muuta sitä perustavan laatuista ongelmaa mikä liittyy ”voimankäytön” oikeutukseen. Ongelma on kuitenkin se, että poliisi instituutiona ja valitettavasti julkinen puhe viestittävät poliisin ”voimankäytön” olevan lain takaamaa. Eli ”voimankäyttöä”, ei väkivaltaa. Tämä aiheuttaa merkittävän haasteen silloin kun ”voimankäyttö” ei ole ollut perusteltua, mutta silti poliisin suorittamaa, joka jälleen kääntyy lain mukaiseksi, koska poliisi. Poliisin auktoriteetti ei ole mitätön tai sivuseikka vaan luo myös julkisessa keskustelussa hierarkian sen suhteen kuka saa määritellä kunkin tilanteen tarkastelukulman. Jos poliisi toimii, auktoriteettinsa nojaten, käyttäen ylimitoitettua ”voimaa”, mutta asian noustessa puheeksi käyttää tätä samaa auktoriteettia asettaakseen keskustelun raamit, ei itse rikkeitä ja niiden rakenteellista ilmenemistä päästä koskaan käsittelemään.
Tämän vuoksi pidän tärkeänä puhetta poliisiväkivallasta erotettuna poliisin voimankäytöstä. Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään ongelmaa sen suhteen, jos joku käyttäytyy ilmeisen väkivaltaisesti ja poliisi puuttuu siihen kovemmin ottein (mitoitettuna tietenkin tilanteen uhkaavuuteen, siksi he ovat _ammattilaisia_). Se on ongelma, että poliisi ratsastaa auktoriteetillaan oikeuttaessaan mielivaltaisen väkivallan ja kieltäytyessä edes harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, että kenties juuri tämä auktoriteetti luo ”suojakilven” käyttää väkivaltaa täysin perusteettomasti.
Viimeisen kymmenen vuode aikana oma luottoni poliisia kohtaan on rapistunut merkittävästi, enkä enää koe oloani turvalliseksi nähdessäni heitä kaupungilla saatika missään tapahtumassa. Pelottaa ajatella, että auktoriteetin suojaama taho, joka käyttää väkivaltaa ja kieltäytyy käsittelemästä sitä samaan aikaan varustautuu raskaammin ”vähemmän tappavalla” kalustolla.
Lisäisin vielä, että jos kaikki poliisin tuottama väkivalta (itsenäisyyspäivän paineilma-ase, pyhäjoki, Tampereen anarkistejen vappumarssi, Dallape-puisto jne) luokitellaan lainmukaiseksi poliisin ”voimankäytöksi”, tullaan silloin laajentamaan kyseisen käsitteen merkitystä ja vaarana on luisuminen entistä kovempiin otteisiin. Olisi hyvä saada edes tietää mikä poliisin tarkka määritelmä on voimankäytölle.