”Voi hemmetti jätkä, minkä teit!”

Miehet tekemässä burleskia. Ensimmäiset mielikuvat ovat typerän stereotyyppisia. Onko niillä tissitasselit? Miten miehiin skenessä suhtaudutaan? Lipsahtaako vitsin puolelle? Frank Doggenstein, Sir Willy Waterlily ja Bent van der Bleu kertovat.

Kolmikko esiintyi viime viikonloppuna Seksimessuilla The Boys From HELL-SIN-KI Burlesque -otsikon alla. Heidän mielestään sukupuoli ei kuitenkaan ole burleskissa niin olennaista, vaikka se voikin toimia hyvänä leikkikaluna.

Frank Doggenstein – Messenger of Manlesque

 

”Miesten tekemää burleskiahan kutsutaan usein boyleskiksi. Olin jo aloittaessani sen verran vanhempi, etten kokenut voivani tehdä mitään boyleskia. Mä teen manleskia!

On oikeastaan vapauttavaa, että miehillä historia burleskin parissa on niin paljon lyhyempi. Ei ole niitä tietynlaisia rasitteita että mitä pitää tehdä, vaan kenttä on jotenkin paljon avoimempi. Miesten ja naisten tekemä burleski toisaalta eroaa toisistaan ja toisaalta ei. Eroja voi löytyä esimerkiksi fysiikasta. Takahuonekulttuurissa sukupuoli taas ei näy millään tavalla – esiintyjät on esiintyjiä, ei ole väliä mitä sukupuolta kukakin edustaa.

Omat numeroni pohjaavat usein alun vahvaan mieshahmoon, josta sitten kuoriutuu esityksen edetessä jotain todella herkkää. Useimmiten keikan jälkeen tulevat puhumaan ne kaikista pahimmat biker-tyypit. Ne ovat tulleet paikalle pitkin hampain vaimon tai tyttöystävän raahaamina, ja sitten ne samaistuvatkin siihen mun tekemiseen. Veikkaan, että näistä karskeista tyypeistä tuntuu helpommalta tulla sanomaan minulle kuin viuhkatanssin tehneelle naispuoliselle kollegalle, että he ovat viihtyneet. Yleensä heitä ei tarvitse enää seuraavalla kerralla raahata väkisin paikalle!

Lavapersoona rupeaa pukkaamaan esiin sitä mukaa, kun pukeutuu esiintymisvaatteisiin. Siviiliminä jää pukuhuoneeseen tai viimeistään lavan reunalle katsomaan, kun Frank kävelee sinne ja tekee ihan mitä vaan. Se ei ole aina välttämättä ihan kontrollissa. Numeroissani on paljon improvisaatiota, ja niiden eteneminen on kiinni yleisöstä. Annan vaan mennä ja katson mitä sieltä tulee.”

Burleskin runoilija Sir Willy Waterlilylle tärkein lähtökohta on ihmisyys

 

”Kun valmistelen esitystä, en ajattele siinä omaa miehisyyttäni, sitä sukupuoltani. Mulle se ei ole numeron tekemisen lähtökohta, vaan joku sellainen tietty ihmisenä oleminen. Haluan olla rehellinen, avoin ja juuri se mikä olen. Inspiraationa numeroon voi toimia joku musa, kuva tai vaikka vaatekappale. Taustalla voi olla myös joku todella henkilökohtainen tarina, jonka haluan jakaa.

Kyllähän mies on ollut burleskissa perinteisestikin mukana, mutta ehkä enemmän sellaisena esineenä, maskuliinisena hahmona uniformussaan. Varsinaisia esityksiä miehet ovat tehneet vähemmän aikaa, mutta vastaanotto on yleensä todella positiivista. Kyllä sellaisia kommentteja tulee show’n jälkeen, että Voi hemmetti jätkä minkä teit, mieletön veto!

Kyseessä on enemmänkin esiintyjien väliset persoonaerot kuin sukupuolten väliset erot. Mekin kolme teemme kaikki keskenämme todella erilaisia juttuja. Mulle on tärkeää pystyä antamaan kokonaisvaltainen elämys. Eräs kollegani on sanonut mua burleskin runoilijaksi, ja siinä on jotain juuri sellaista, mitä haluaisinkin olla.

Numeroni eivät ole ehkä sillä tavalla perinteisiä, että tekemisestäni puuttuu burleskiin usein liitettävä satiiri ja komiikka. Jos ne ovat mukana, ne ovat sitä vähän vahingossa. Numeroihini ei silti sisälly ryppyotsaisuutta, vaan positiivista heittäytymistä – mutta vakavissaan. Olen joskus sanonutkin, että olen tosi huono burleskintekijä, kun en osaa olla hauska lavalla. En mä tiedä minne sen komiikan laittaisin!”

Bent van der Bleulle sukupuoli on leikkikenttä

 

”Tietyllä tavalla burleskiesiintyjä on objekti siinä missä vaikka näyttelijäkin. Kehosta tulee vain työväline, mutta sillä tavalla, että kontrolli säilyy itsellä. Mun burleski on sukupuolen ja seksuaalisuuden käyttämistä leikkikenttänä ja tarinan kehyksenä. Teen myös dragia, joten se on itselleni tuttu maailma navigoida. Täytyy löytää oma vahvuusalue ja fokus.

Koen, että burleskiinkin on viime aikoina noussut koko ajan enemmän gender queer –ajattelua, että sillä miksi itsensä arkielämässä identifioi, ei ole mitään väliä. On paljon myös ei niin puhdasta dragia, mikä leikkii vastakkaisenkin sukupuolen rooleilla. Se on mielestäni tosi kiinnostavaa. Mua itseäni kiehtoo myös muunlaiset arkkityypit, kuten vaikka jumaltarustot; ylipäätään kliseet ja niiden kääntäminen.

Numero ei voi koskaan olla ihan valmis, koska burleski syntyy niin paljon yleisökontaktista. Se tuo joskus haasteita, jos yleisö ei uskalla tai halua reagoida esitykseen. Silti he saattavat tulla kiittelemään jälkeenpäin. Kokonaan oma juttunsa ovat sitten sellaiset show&dinner-tilaisuudet, joissa järjestäjä on halunnut shokeerata tai ei ole ajatellut ihan loppuun asti, mitä on tilaamassa ja kenelle. Sitten valtaosa yleisöstä katsoo esitystä kädet puuskassa ja toinen kulma koholla tai pahimmillaan sen näköisenä, että aikoo oksentaa lautaselleen. Taiteilijana kehittymisen kannalta on hyödyllistä joutua myös tekemään töitä yleisökontaktin eteen, vaikka onkin kyllä ihanaa, jos keikat ovat suoraa kirkumista alusta loppuun!

Burleskin ei tarvitse aina olla komediallista sekoilua, mutta kyllä siihen sisältyy ilo ja nauru. Kamoon, jos tisseissä pyörii tupsut, niin eihän sitä nyt liian vakavasti voi ottaa!”