Lukuvuosi 2016

Modernin urbaanin perinteen mukaan vuoden ensimmäisestä työpäivästä voi päätellä koko tulevan vuoden tunnelmaa ja tapahtumia. Kuulin tästä uskomuksesta muinoin vietyäni vuoden ensimmäisenä arkiaamuna lapset taksilla päiväkotiin.

Eilen oli vuoden ensimmäinen varsinainen toimistopäivä Kosmoksella ja sen perusteella voi päätellä että alkava vuosi on kaunokirjallisuuden sävyttämä. Ajattelin ääneen, että saattaisin koota lukupiirin lukemaan kanssani pala kerrallaan David Foster Wallacen Infinite Jestin. Tiedottajamme Mikko Toiviainen ja kustannustoimittajamme Anni Moilanen nokittivat ja kertoivat aikovansa lukea vuoden aikana 50 kaunokirjallista teosta. Koska oli vuoden ensimmäinen toimistopäivä ja kaikki tuntui mahdolliselta, sanoin että totta kai, kyllähän kirjoja tulee luettua, joten onnistuu vuonna kuin vuonna, olen mukana.

Mutta ammattilukijan näkökulmasta tällaiset haasteet vaativat kuitenkin hieman tarkempaa määrittelyä. Nimittäin ammattilukija lukee eri tavalla kuin keskimääräinen kirjastokortin omistaja. Työn puolesta käsien läpi kulkee vuosittain jotain useita satoja kirjan kokoisia tekstejä: käsikirjoituksia, editoitavia kirjoja, oikoluettavaa, kilpailijan kirjoja joihin pitää perehtyä pysyäkseen tilanteen tasalla ja niin edelleen.

Kun ihminen aloittaa kustannustoimittajana, hän huomaa melko nopeasti, että kaikkien kirjojen lukeminen sanasta sanaan ja kannesta kanteen ei ole mitenkään mahdollista, koska aika ei yksinkertaisesti riitä. Useimmat kehittävät pikalukutekniikan, jonka avulla kirjasta voi saada riittävän käsityksen vaikka sen vain silmäilisi läpi Akateemisen laarin äärellä seisten. Kun on lukenut parikymmentä sivua tarkkaan, on saanut jonkinlaisen käsityksen tyylistä ja juonen saa karkeasti selville selaamalla loppukirjan.

Nopeasti ymmärtää myös elämän olevan aivan liian lyhyt väärien kirjojen lukemiseen. Jos teksti ei ole minulle, se kannattaa jättää suosiolla kesken. Ihmeen moni lukija pitää edelleen sitkeästi kiinni siitä, että kaikki pitäisi lukea loppuun.

Mutta sitten on kirjoja, joista todella pitää. Kun saa käsiinsä kirjan, jonka ymmärtää olevan helmi, kokemusta haluaa vaalia. Tällaista kirjaa säästelee, jotta voisi todella keskittyä ja lukea rauhassa. Esimerkiksi Haruki Murakamin Kafkaa rannalla luin melkein vuoden, koska en halunnut sen loppuvan, vaan halusin että yöpöydällä on edelleen turvallinen mahdollisuus sukeltaa sen maailmaan.

Jos haluaa perehtyä luettujen, puoliksi luettujen, aloitettujen, lukemattomien mutta omasta hyllystä löytyvien, keskenjääneiden, luettujen mutta unohtuneiden ja muiden lukukokemusten tieteelliseen luokitteluun, suosittelen lämpimästi Pierre Bayardin mainiota kirjaa Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut. (Olen lukenut sen noin puoleenväliin.)

Mutta vaadittakoon näiltä tulevan vuoden 50 kirjalta sitä, että ne

  • eivät liity suoraan töihin eli eivät ole esimerkiksi Kosmoksen kustantamia
  • ovat kaunokirjallisuutta tai kertovaa tietokirjallisuutta
  • tulevat luetuksi jotakuinkin kokonaan

Lukemukset raportoitakoon tänne blogiin, koska haluan myös kokeilla, miltä tuntuisi pitää klassista kirjablogia. Minulle saa kernaasti suositella kirjoja ja projektiin saa lähteä mukaan, jos tuntee itsensä haastetuksi.

Ensimmäinen kirja tänä vuonna on jo luettu. Se on Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian toinen kirja Authority. Kolmannen osan saan loppuun vielä tänään, joten teen niistä huomenna yhteispostauksen.

Tästä käynnistyy #lukuvuosi2016.

Kommentit (33)
  1. Jeff VanderMeer: Eteläraja-trilogia - Image-blogit
    6.1.2016, 15:14

    […] #lukuvuosi2016 […]

  2. Olavi Torkkeli
    11.1.2016, 14:24

    Hallinnan on varmaan kääntänyt joku surkea amatööri. Niko Aula on toista maata: valtaisa kokemus kääntämisestä ja ensiluokkainen suomentamisen taito.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *