Jörn Donner: Kuka määrää Euroopassa?
Vapaissa vaaleissa saatu 33 prosentin ääniosuus olisi Suomessa ennenkuulumaton menestys. Eri puolueet ovat meillä ylittäneet 20 prosentin rajan, mutta pitemmälle ne eivät ole päässeet.
Siksi on hieman eriskummallista väittää, että liittokansleri Angela Merkel on hävinnyt Saksan parlamenttivaalit, vaikka hänen puolueensa ääniosuus putosi dramaattisesti. Syynä on, kuten tiedämme, muun muassa yli miljoona pakolaista, joka tulivat Saksaan vuodesta 2015 lähtien.
Merkeliä ei auttanut hänen kuuluisa lauseensa ”Wir schaffen das.” (Me teemme sen.) Hänen syykseen luettiin, että hän ei ajoissa sulkenut rajoja.
Siitä huolimatta väitän, että Saksa ajan mittaan pystyy sopeuttamaan ainakin suuren osan maahanmuuttajista. Ruotsilla on samat vaikeudet kuin Saksalla, sillä maan väestöstä jo 20 prosenttia on ulkomailla syntyneitä.
Merkelin puolueen suuri äänihävikki merkitsee kuitenkin sitä, että hänen on haettava kumppanikseen muut kuin sosiaalidemokraatit, koska hekin hävisivät ja ilmoittivat jäävänsä oppositioon, mikä ei tietenkään ole missään kirkossa kuulutettu. Hallituksen ovea ovat luultavasti kolkuttamassa vihreät ja vapaat demokraatit, mikä merkinnee vaikeuksia Merkelille, joka nyt aloittaa viimeisen kautensa Berliinin johtajabunkkerin pomona ja liittokanslerina.
Miten tämä vaikuttaa meihin?
Suomen paikka on Euroopan keskiössä, ainakin poliittisesti, vaikka olemme, kuten usein olen tokaissut, häntä, joka yrittää heiluttaa koiraa. Tai yksinäinen susi, Max Jakobsonin määritelmää siteeratakseni.
Tällöin on tärkeätä tietää, mistä Euroopan valta-akseli tulevaisuudessa koostuu. Ainakin yksi tekijä tulee olemaan poissa pelistä, kun Euroopan asioista päätetään, nimittäin Iso-Britannia. Tyhmyyttään pääministeri David Cameron lupasi järjestää kansanäänestyksen, jonka tuloksen kourissa Iso-Britannia nyt tuskailee.
Kävin äskettäin Lontoossa, pitkän poissaolon jälkeen. Ja mikä oli vaistonvarainen vaikutelma? Lontoo, ainakin sen keskeinen osa, on hyvin vanhaikainen ja kulunut paikka. Asuin hienon klubin vieraana. Vierashuoneet näyttivät siltä, että niitä ei ole korjattu vuoden 1900 jälkeen. Suurena uudistuksena voidaan pitää sitä, että takseissa saa nykyään maksaa kortilla.
Merkelin poliittisesti heikentynyt asema ei merkitse, että Saksa menettäisi taloudellisen etusijansa Euroopassa. Mutta Euroopan uudelleenajattelun johtajaksi saattaa nousta Emmanuel Macron, jos edes osa hänen Euroopan kehitystä koskevista utopioistaan toteutuu ja jos hän saa Ranskan talouden uuteen nousuun.
Uhkia EU:n suhteen on vaikka kuinka paljon: Puolan ja Unkarin kehitys kohti sananvapauden kahlitsemista, Kreikan ja Espanjan Katalonian ongelmat sekä presidentti Erdoğanin Turkin etääntyminen demokratian arvoista.
Tähän voidaan lisätä vielä jatkuva ihmisvirta Afrikasta. Kymmenettuhannet pakolaiset hukkuvat Välimeren aaltoihin, eikä ratkaisua ole näkyvissä. Osa EU-maista kieltäytyy edelleen vastaanottamasta edes osaa pakolaisista.
En ole huomannut, että Suomella olisi selvää visiota osallistumisestaan Euroopan kehitykseen. Hallitusvalta kai aavistaa, että oma tulevaisuutemme on sidoksissa Euroopan kehitykseen sekä talouden että puolustuksen osalta. On turha jankuttaa Natoon liittymisestä, koska siitä ei tule mitään, mutta on ilmeistä, että Eurooppa on herännyt vahvistamaan omaa puolustustaan, mikä voi olla meille hyödyksi.
Taustalla on, kuten aina meidän kannaltamme, arvaamaton naapurimaamme Venäjä, jonne Allegro-junat ja tavarat edelleen kulkevat. Tiedossa on, että Angela Merkel venäjänkielen taitoisena on ollut syvästi pettynyt presidentti Vladimir Putinin toimintaan etenkin Ukrainassa ja Krimillä.
Toivottavasti emme pyri rakentamaan jotain yya-ratkaisua muistuttavaa erillisyhteyttä Venäjään. Se veisi meidät Euroopan ulkopuolelle.
Presidentti Macron on utopisti, joka toivoo Euroopan uudistuvan. Ranskan ja Saksan yhteistyön lisääntyessä Merkel–Macron-akseli voimistuu.
Missä on takametsien Suomi?