Jörn Donner: Jalkapallon ympärillä pyörii rahaa ja korruptiota

Nuorena olin melko kelvoton jalkapalloilija, vaikka joissakin muissa palloilulajeissa pärjäsin kohtuullisen hyvin. Kateellisena koin myöhemmin, että kollegani Claes Andersson menestyi sekä runoilijana että jalkapallossa. Toinen ei siis sulkenut toista pois, vaikka minun kohdallani se tuli todistettua. Nuorena en menestynyt kovin hyvin kirjoittajanakaan.

En koskaan ollut kovin innokas penkkiurheilija, mutta olen aina seurannut eurooppalaisia liigatilastoja. ”Katsomokateutta” en ole tuntenut vaikka olen ihmetellyt, kuinka Paavo Arhinmäki omien sanojensa mukaan on käynyt sadoilla stadioneilla ympäri Eurooppaa. Minulle on riittänyt muutama satunnainen vierailu Roomassa, Münchenissä, Manchesterissa ja Tukholmassa. Kaukainen suosikkijoukkueeni on ollut Malmö FF, jostain syystä. Sen otteluja näin paikan päällä muutaman kerran, ennen Zlatan Ibrahimovićin aikaa joukkueessa.
Kotimainen liiga ei ole koskaan kiinnostanut. Myönnän kuitenkin muutamaan otteeseen käyneeni Maarianhaminassa ihmettelemässä pikkukaupungin elämää, jota paikallinen pohatta Anders Wiklöf sponsoroi. HIFK:n surullinen taival ihmetyttää 60 vuotta jäsenenä ollutta.

Kun kypsään ikään päässeenä jouduin osa-aikaiseksi isäksi, olin monen vuoden ajan vanhemman poikani jalkapalloharrastuksen ”uhri”. En kadu sitä ollenkaan, vaikka jouduimme turnauksiin muun muassa Vaasassa, Maarianhaminassa, Oslossa ja Västeråsissa.
Muuttojen takia poikani joutui eri joukkueisiin Los Angelesista Helsinkiin. Katson täyttäneeni velvoitteeni nuoren urheiluharrastuksen tukijana. Tuli syötyä liian monta grillimakkaraa. Tuli paleltua pakkasilla talvisten kenttien laidoilla.

Kun Suomi hankki maajoukkueen valmentajaksi kolmannen luokan ruotsalaisen, aavistin, mitä tulemaan pitää. Kaikki meni pieleen, kunnes mies sai potkut ja toivoton tilanne parani ainakin näennäisesti. Meillä ei pitkään aikaan ole tekemistä jalkapallon suurkisoissa. Ulkomaisissa sarjoissa pelaa vain muutama tusina suomalaista, osa heistä vaihtopenkillä tai kakkossarjoissa. Viimeinen huippuluokan pelaajamme oli nimeltään Sami Hyypiä. Siitä on vuosia.
Näin ollen ei ehkä tarvitse välittää siitä, mitä muualla tapahtuu. Jatketaan pesäpalloa ja kiekkoa, vaikka viimeksi mainittu laji koskee vain pientä osaa ihmiskunnasta. Jalkapallo taas kiinnostaa kaikissa maissa ja kaikissa maanosissa, Antarktista lukuun ottamatta. Vaikka on sielläkin pelattu, jäällä ja auringossa.

On ihmeellistä, että suomalainen media on hyvin vähän – tai ei ollenkaan – kommentoinut jalkapallomaailmaa vavisuttavia korruptioskandaaleja. Korruptio koskee sekä maailmanjärjestö Fifaa että Euroopan jalkapalloliittoa. Fifan pitkäaikainen pomo Sepp Blatter sai potkut, mutta ei hänen seuraajansa Gianni Infantino näytä puhtaalta hänkään.
Korruption selkeimpiä ilmentymiä ovat valinnat kahden seuraavaan MM-sarjan pitopaikoiksi: Venäjä ja Qatar. Olisi joskus hyvä tietää, miten kotimainen Palloliitto on äänestänyt näissä valinnoissa. Onko syytä epäillä, että sen edustajat ovat sekaantuneet rahanpesuun? Sekä Venäjän että Qatarin valinnat tehtiin isolla rahalla, kuten tutkiva media on todennut. Saivatko Suomen edustajat roposia?
Kyse on tietysti siitä, että maailmanlaajuista suosiota saavuttaneena urheilulajina jalkapallon kierrättämä rahamäärä lasketaan monissa miljardeissa, mistä ulkoisena merkkinä ovat yksittäisten pelaajien sairaalloiset yli sadan miljoonan euron siirtokorvaukset.

Kaikki tämä ei kuitenkaan estä minua edelleenkin ihailemasta maamme loistavaa vapaaehtoistoimintaa, joka tuo nuoret jalkapallokentille.
Ketkä sitten kipuavat korkeimmalla tasolle? Kysyin sitä kerran tunnetulta valmentajalta. Hänen vastauksensa oli: ”Yksi kymmenestätuhannesta.”
Rahasta ja korruptiosta huolimatta jalkapallo on uskomattoman hieno harrastus.