Eläköön ja uraa

Irwin siirtyi Musiikki Fazerille helmikuussa 1966. Ison yhtiön toimintatavat aiheuttivat useita ristiriitoja, joita puitiin Toivo Kärjen kanssa.
Fazerilla laulajat lauloivat johdon valitsemia lauluja, me taas halusimme päättää itse omista tekemisistämme. Se oli ennenkuulumatonta.

Aluksi Kärki tarjosi omia sävellyksiään, mutta Irwin kieltäytyi laulamasta niitä. Sitten Irwinille tarjottiin tietämättäni Jaana-lehden päätoimittajan Arvo Aallaksen sanoitus Salainen agentti.
Muutin tekstin Irwinin suuhun sopivaksi ja ilmoitin Kärjelle, että tämä oli viimeinen kerta kun selkäni takana tehdään vastaavaa.
Sovimme, että niin kauan kun minulta tulee hyviä tekstejä kukaan ei tarjoa Irwinille tekstejään tai muutamme levy-yhtiötä.
Löimme kättä päälle ja minä kumosin Topin tarjoaman konjakin. Kärki itse ei juonut koskaan työaikana.

Julkaisimme puolen vuoden aikana yhden älppärin ja kuusi singleä. Näiden joukossa oli kolme hittiä: Raha ratkaisee, Marcello Magaroni ja Ei tippa tapa.
Tahti oli hurja. Irwin oli Fazerin myyvin artisti, ja häneltä haluttiin uutuuksia lähes kuukausittain.
Topi suhtautui meihin asiallisesti mutta varauksella. Tilanne oli hänelle uusi. Hän ei ollut tottunut siihen, että hänen mielipiteensä kyseenalaistetaan. Me taas kyseenalaistimme kaiken.

Olimme nuoria, kokemattomia ja itsevarmoja. Menestys oli tehnyt tehtävänsä. Emme kunnioittaneet vanhempia tekijöitä ja luulimme tietävämme kaiken. Topia tilanne huvitti vaikka hän joskus ärsyyntyikin.
Hän tiesi, mitä me ajattelimme, emmekä olleet lipojia ja mielistelijöitä niin kuin monet muut laulajat.
Niin kauan kuin hittejä syntyi, kaikki sujui hyvin. Syksyllä 1966 kova tahti kostautui emmekä pystyneet tekemään menestyslaulua.
Sitä seurasi yliyrittäminen. Tekstien aiheet kovenivat eivätkä melodiat olleet edellisten kaltaisia.
Olimme koko ajan kiertueella, eivätkä hotellit tai matkustajakodit herättäneet uinuvaa luomiskykyä.
Jääkiekkotermillä sanottuna meillä oli apina selässä.

Seuraava hässäkkä syntyi syksyllä 1966.
Olimme tehneet Urho-nimisen laulun, jonka julkaisun Kärki kielsi. Laulu kertoi Kekkosesta ja Saimaan kanavasta.
Kanava valmistui 1968, mutta se oli toimittajia kiinnostava aihe jo paljon aikaisemmin.
Uutisissa kirjoitettiin kanavan kalleudesta ja epäiltiin sen tarpeellisuutta. Suomi vuokrasi kanavan maa-alueen viideksikymmeneksi vuodeksi ja vastasi kaikista rakennuskustannuksista.
Laulun teksti ja demo-nauha katosivat jo 1960-luvulla, emme olleet arkistoijia, mutta muistan kertosäkeen alkuosan vieläkin:
Kaivettu on kaskesta viimeinenkin kanto, vuorossa on syvä ystävyys ja avunanto. Ei enää eripuraa, siis eläköön ja uraa.
Vaihdoin laulun nimen Arhoksi, mutta se ei vaikuttanut Topin mielipiteeseen.
Vastakkain oli kaksi jääräpäätä ja monien neuvotteluiden jälkeen Topi Kärki ilmoitti ikimuistoisen kantansa.
”Saatte pilkata ketä tahansa, kun jätätte Kekkosen ja Jumalan rauhaan”, Kärki ilmoitti.

Toivo Kärjen lause painui mieleeni. Sen jälkeen en ole pilkannut Kekkosta enkä Jumalaa.
Jos olen heidät maininnut, olen tehnyt sen rakentavassa mielessä.
Itsevarmuuskin on palannut normaalille tasolle.

Vexi Salmi