Anu Koivunen: Kun tarinat taistelevat

Politiikassa pärjää se, jolla on paras tarina, totesi Timo Soini Helsingin Sanomien haastattelussa (28.1.). Hän kommentoi tuolloin Donald Trumpin ensimmäistä viikkoa presidenttinä.
”Tarina” on yksi aikamme sanoja. Paitsi puolueilla ja järjestöillä myös yrityksillä ja tuotemerkeillä kuuluu olla sellainen. Sillä kerrotaan ydinviesti: mitä maailmassa tapahtuu ja mikä on oma rooli valitussa juonessa. Tarinaan kuuluu draamallisuus ja tunteet, ja siksi ne puhuttelevat ja liikuttavat ihmisiä. Me tempaudumme, samastumme, kannatamme, ostamme ja äänestämme.
Parhaimmillaan tarinat lisäävät ymmärrystä, tuottavat uutta oivallusta ja auttavat tunnistamaan ja ratkaisemaan ongelmia. Pahimmillaan ne piirtävät karikatyyrin, joka hämärtää ymmärrystä, vääristää kokonaiskuvaa, estää ratkaisujen löytämistä ja tuottaa uusia ongelmia.

Trumpin tarinoiden voimasta sai viime viikolla oppitunnin Ruotsi, jonka Trump mainitsi varoittavana esimerkkinä maahanmuuton seurauksista. Hän antoi ymmärtää, että maassa olisi edellisiltana tapahtunut terrori-isku, mutta selvensi myöhemmin, että oli katsonut Fox-uutiskanavan ohjelmaa. Siinä Ruotsi oli kuvattu maaksi, jossa aseellinen väkivalta ja raiskaukset lisääntyvät ja lähiöt muuttuvat alueiksi, joihin laki ei ulotu eikä poliisi uskalla mennä. Tämä kaikki, niin annettiin ymmärtää, johtuu Ruotsin turvapaikkapolitiikasta ja viranomaisten salailusta.
Tällainen karikatyyri Ruotsista ei ole uusi. Päinvastoin. Se on ollut 90-luvulta lähtien ruotsidemokraattien ydintarina, joka on levinnyt eurooppalaisten maahanmuuton vastustajien puheissa niin Unkarissa, Puolassa, Iso-Britanniassa kuin Suomessa. Sitä on kierrätetty niin amerikkalaisilla oikeistopopulistisilla verkkosivustoilla, brittien iltapäivälehdissä kuin perussuomalaisten blogeissakin. Trumpin siteeraamana siitä tuli maailman ykkösuutinen.

Ruotsalaiset vastasivat Trumpille ensin somehuumorilla, mutta kun uutiset 70–100 nuoren mellakoista Tukholman Rinkebyssä levisivät ja mediamylläkkä kiihtyi, nauru tarttui kurkkuun. Keskustelua kiihdytti se, että ruotsidemokraatit tarttuivat tilaisuuteen ja kirjoittivat Wall Street Journalissa Trumpin olevan oikeassa.
Faktantarkastajat kävivät toimeen ja niin ruotsalaiset kuin ulkomaiset laatumediat alkoivat perata Fox Newsin välittämää Ruotsi-tarinaa. Myös Ruotsin ulkoministeriö julkaisi tiedotteen, jossa se oikoi vääriä ja yksioikoisia väittämiä. Väkivaltarikosten määrä on vähentynyt, vaikka jengiväkivallassa aseita käytetään enemmän, raiskausten määrää selittää ennen muuta tilastoinnin ja asenteiden muutos. Poliisi ei ole vetäytynyt lähiöistä, eikä Ruotsi ole romahtamassa. Talous kasvaa, julkinen talous on ylijäämäinen ja työttömyys alenee.

On ensiarvoisen tärkeää, että tarinoiden faktapohjat tarkastetaan, mutta kun tarinat kamppailevat, työ voi tuntua taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Juuri nyt paras tarina näyttäisi olevan pahin tarina. Ja tarina, joka elää uhasta ja draamasta, taas on yhteiskunnan kannalta ongelma, koska se liioittelee ja yksinkertaistaa. Harmaan sävyt katoavat. Lisäksi pahalle tarinalle huonot uutiset ovat hyviä.
Vaikka pahin tarina voi voittaa vaalit, se ei pura lähiöiden segregaatiota, vähennä jengiväkivaltaa tai tuo poliiseja nopeammin asukkaiden turvaksi. Se ei edistä maahanmuuttajien kotoutumista tai lisää luottamusta eri väestöryhmien välillä.
Pahimman tarinan tavoitteena ei ole nimittäin mikään näistä. Siinä tarinassa maahanmuuttajat ovat pysyvästi vihollisen paikalla. Faktoista riippumatta. ●