Pääkirjoitus: Torileirit osoittavat nyt mieltään muualla, poissa monen silmistä, poissa mielistä

Viime Apuun teimme reportaasin Helsingin Rautatietorin Oikeus elää- ja Suomi Ensin Maidan -mielenosoitusleireistä. Ensimmäinen kertoi ajavansa ihmisoikeuksia ja inhimillisyyttä turvapaikkatilanteeseen, jälkimmäinen, jyrkän kansallismielinen, kertoi olevansa toisen leirin vastamielenosoitus.
Haastattelimme leireillä päivystäviä. Mitä leiriaktiivit lopulta ajavat? Milloin asiat ovat sillä mallilla, että mielenosoitus on tehnyt itsensä tarpeettomaksi?

Selkeitä vastauksia oli vaikea saada. Se oli selvää, että viranomaiset ovat väärässä ja kansa omalla puolella. Maahanmuuttoon ja kokoontumisvapauteen liittyvät kysymykset ovat erittäin mutkikkaita eikä selkovastauksia saatu viranomaisiltakaan, saati poliitikoilta. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori vastasi, että leirit ovat kokoontumislain mukaisia yleisiä kokouksia, joihin ei tarvita maanomistajan lupaa. Jos kohtuutonta häiriöitä tai haittaa ympäristölle ilmenee, voi poliisi lain mukaan toimia. Milloin nämä rajat sitten ylitetään, se jäi auki.

Ne rajat ylitettiin pian, kun torilla alkoi ilmetä uusia järjestyshäiriöitä, ja kovaäänisen hiljaa ollut poliisi ilmoitti siirtävänsä yleisen turvallisuuden ja järjestyksen nimissä torilta Suomi Ensin Maidan -leirin. Pian samoin perustein kävi Oikeus elää -leirille. Kuukausia toisiaan tarkkailleet torileirit osoittavat nyt mieltään muualla: poissa monen silmistä, poissa mielistä.

Ongelma ratkaistu? Ei, kokoontumis- ja sananvapauden ja ihmisoikeuksien tulkinnat ovat yhtä hämäriä kuin ennen leirien purkua. Arkadianmäki, aika toimia!