Pitäisikö äitienpäivästä luopua kilpailukyvyn vuoksi?

Nyt kun valkovuokot maljakoissa alkavat lakastua ja pienten kätösten askartelemat äitienpäivälahjat siirtyvät huomaamatta piironginlaatikoihin, on aika tarkastella juhlapäiviin liittyviä instituutioita. Äitienpäiväkin tuntuu itsestäänselvyydeltä, jota kukaan ei voi vastustaa. Juhlapäivä on kuitenkin varsin nuori: amerikkalainen Ann Jarvis keksi sen 1908 oman äitinsä kuoleman muistopäivänä. Hänen ensimmäiset ehdotuksensa torjuttiin nauraen, mutta jo 1914 toukokuun toinen sunnuntai oli kansallinen vapaapäivä.

Luulisi  Jarvisin  olleen tyytyväinen, mutta mitä vielä. Äitienpäivän kaupallistuminen alkoi nimittäin saman tien, ja Jarvis vastusti tätä kaikin voimin – jopa niin pitkälle, että hän järjesti boikotteja äitienpäivää kohtaan, uhkasi sitä hyödyntäviä firmoja oikeusjutuilla ja päätyi 1920-luvulla vankilaan häiriköinnistä. Pelkästään Yhdysvalloissa äitienpäivälahjoihin käytettiin 15 miljardia euroa, saman verran kuin päivittäistavarakaupan myynti Suomessa koko vuonna. On selvää, että tällaisten juhlapyhien säilyttämiseen liittyy tänä päivänä suuria voimia ja suuria taloudellisia intressejä, ei vain suuria tunteita.
Niinpä yksikään työmarkkinajärjestö ei ole esittänyt Suomessa kilpailukyvyn kohentamista äitienpäivästä luopumisella. Jos toukokuun toinen sunnuntai olisi tavallinen sunnuntai, taloudelliset vaikutukset eivät olisikaan kovin isot, symboliset sitäkin suuremmat. Sipilän hallituskin saisi kuulla käyvänsä vielä äitienkin kimppuun!

Hallitus  puhui aluksi arkipyhistä, kuten loppiaisesta ja helatorstaista, ja niiden siirtämisestä viikonlopuille. Tällä hetkellä paketissa puhutaan epämääräisesti enää työajan pidentämisestä eri aloilla eri tavoin. Vaikka yksinkertaisinta olisi ollut tehdä joulusta tai pääsiäisestä yksipäiväinen. Pääsiäismaanantain viettämiseen ei liity ainuttakaan perinnäistapaa, perinneruokaa tai muuta taikaa.
Esimerkit riittänevät osoittamaan, kuinka yhteiskunta ei koostu vain lainsäädännöstä. Työmarkkinapolitiikassa usein syytetään toista osapuolta rituaaleihin ripustautumisesta, mutta viime kädessä koko kulttuuri koostuu symboleista ja tavoista. Nämä vaihtelevat maasta toiseen paljon enemmän kuin paikallisesti. Sitä varten juhlapyhistä ja liputuspäivistä säädetään valtakunnallisesti – hoitoalan äitien päivää vietetään melko samalla tavalla kuin eineksiä valmistavien äitienkin, Hangosta Utsjoelle.

Kilpailukykysopimuksen ytimeen noussut paikallinen sopiminen on parhaillaan kabineteissa hiottavana. Nyt vasta ensimmäistä kertaa todella katsotaan, mitkä asiat vaihtelevat yrityksestä toiseen. Työntekijöiden on paljon helpompi osoittaa, että elinkustannukset eivät todellakaan ole samat koko Suomessa: metropolin ytimessä ja kauimpana sieltä ne ovat suurimmillaan. Helsinkiläisen asuntomenoilla elelisi Hyrynsalmella herroiksi.
Isoimmat linjaukset koskevat julkista sektoria, ja niitä vetelee ensi kuussa SAK:n puheenjohtajaksi valittava Jarkko Eloranta. Elorannan tulikoe on vasta muutaman vuoden päästä sote-uudistuksessa, kun kymmenettuhannet työpaikat siirtyvät käytännössä julkiselta yksityiselle sektorille. Silloin ei kysytä vain Suomussalmen ja Espoon eroja, vaan myös yksityisen Suomussalmen hoitsun ja Suomussalmen julkisen hoitsun työehtojen eroja.
Toivotaan viisautta siihen, kuinka sopu löytyy ja suomalaisen elämänmuodon ydin samalla säilytetään. Mitä tahansa, neuvottelijat, teettekin, älkää kuitenkaan poistako helluntaita. Suomalaiset joutuisivat odottelemaan heilaa ei vain koko kesän, vaan siitäkin eteenpäin paljon yli työmarkkinasopimusten voimassaoloajan.