Jörn Donner: Kenelle itsenäisyys suodaan?
Maailma on täynnä kansoja, jotka haluavat itsenäistyä, tavalla tai toisella. Mikrovaltioita on iso liuta, niiden joukossa Venäjän keksimät Etelä-Ossetia ja Abhasia, joita kukaan muu maa ei ole tunnustanut. Ahvenanmaa ei liene kovin innostunut itsenäisyydestä, koska se nauttii Suomen tasavallan turvaa ja tukea.
Suomen itsenäistyminen 100 vuotta sitten oli aikamoinen onnenkantamoinen. Suurin piirtein samaan aikaan, ensimmäisen maailmansodan kaaoksen keskellä ja sen jälkeen, Euroopassa luotiin iso määrä uusia valtioita, joista useimmat ovat vielä olemassa. Jotkut niistä ovat kuitenkin hajonneet palasiksi, kuten entinen Jugoslavia, jonka viimeinen uusi valtio taitaa olla se Kosovo, jonka synnyssä Martti Ahtisaari toimi kätilönä.
Ei ole ihme, että jotkut maat jatkuvasti yrittävät erota emämaasta, kuten nyt Katalonia. Eroja suhteessa Suomeen voi olla hieman vaikea selittää. Suomi pääsi valmiina valtiona eroon tsaarinvallan ikeestä, kun taas eroon pyrkinyt Katalonia on Espanjan rikkain osa. Voidaan kuvitella, että jotkut baskit naapurissa havahtuisivat yrittämään samaa kuin Katalonia, mutta baskitasavallan esteenä on muun muassa se, että alue sisältää palasen Ranskaa. Siis täysin mahdoton yhtälö. Yrityksiä on silti tehty.
Suomi on siis lottovoitto, maata ei sodissa vallattu. Hangot ja Porkkalat saatiin lopulta takaisin. Viipuri ja Karjala menetettiin, mutta tämä menetys sai alkunsa jo vuonna 703, kun Pietaria ruvettiin rakentamaan hirvittävän mieskaadon hinnalla. Oma perheeni, jonka esi-isä saapui Lyypekistä Nevajoen suistossa sijainneeseen ruotsalaiseen varuskuntaan, joutui sitten pakenemaan Viipurin kautta Helsinkiin ja eteenpäin. Taudit ja venäläiset uhkasivat. Katalonia ja koko Espanja eli Francon diktatuurin alaisena yli kolme vuosikymmentä.
Olen vuosikymmenten mittaan joutunut miettimään eri kansojen ja kielialueiden itsenäistymispyrkimyksiä, esimerkinomaisesti Palestiinan, jonka itsenäisyyden naapurimme Ruotsi on tunnustanut. Suomenkin pitäisi tehdä samoin, vaikka tällä eleellä ei ole kovin suurta merkitystä niin kauan kun palestiinalaiset riitelevät keskenään ja Israel hallitsee aluetta raudanlujasti. Israel on muun muassa rakentanut muurin, josta Donald Trump on ehkä saanut vaikutteita, sillä hän haluaa eristää Meksikon Yhdysvalloista samalla tavalla.
Suomi voisi olla hyvä esimerkkitapaus. Valtiollista itsenäisyyttä rakennettiin yli 50 vuoden aikana. Siihen eivät muut ole pystyneet tai pyrkineet.
Euroopassa kytee paljon kansallista separatismia. Skotlanti haluaisi luultavasti jäädä EU:n jäseneksi, mutta pystyy tuskin eroamaan Isosta-Britanniasta. Pohjois-Irlannin tilanne on äärimmäisen hankala, koska sen ja Irlannin tasavallan välinen raja on auki, mutta voi sulkeutua Brexitin toteutuessa.
Maapallon suurimmat itsenäisyyttä turhaan kaipaavat väestöryhmät ovat kurdit ja Kiinan uiguurit. Molempia on yli 30 miljoonaa. Uiguurien tilanne Länsi-Kiinassa on aivan toivoton, koska mahtipontinen Kiinan valtio ei suvaitse minkäänlaista separatismia. Kiina ei myöskään näytä piittaavan vuoden 1997 lupauksista, joiden mukaan Hongkong olisi saanut ylläpitää jonkinnäköistä demokratiaa 50 vuoden ajan. Kiinan ote on kiristynyt.
Mitä kurdeihin tulee, he elävät neljän eri maan alueella. Turkissa heitä sorretaan, Syyriassa heitä tapetaan, Iranissa vaivoin suvaitaan ja Irakissa he ovat aika kauan ylläpitäneet autonomiaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ovat menettämässä viimeksi mainitussa tulonlähteensä, sillä Irakin valtio on vallannut Kirkukin öljylähteineen.
Lottovoitto siis, tuo pieni Suomen valtio. Siitä voi sitten kiistellä, milloin ”itsenäisyys” toteutui, ehdokkaina eduskuntavaalit ja Ståhlbergin valinta presidentiksi 1919 tai Tarton rauhansopimus 1920. Meidän on silti yritettävä ymmärtää kaikkia niitä kansoja maailmalla, jotka uneksivat vapaudesta, jota me itse elämme.