Katja Ståhl: Turvattomuus

Äsken saimme seurata Ylen tv-kanavalta A2:n Turvattomuusiltaa. Keskustelua hehkutettiin etukäteen kovasti.
Vihdoinkin tehdään se, mitä kaikki ovat halunneet nähdä: lykätään suvakit ja rasistit samaan tilaan avaamaan hieman näkökulmiaan, koska keskusteleminen on tärkeää.

Toki onkin, mutta ihminen, joka haluaa leimautua jonkun ajatuksen kannattajaksi, tuskin haluaa kuulla, miksi toinen vastustaa sitä niin hanakasti. Toinenhan on kuitenkin väärässä.
Oli miten oli, keskustelu jäi melko laimeaksi. Kaikki olivat kohteliaita toisilleen, odotettua suukopua ei syntynyt.
Sen sijaan sivulauseessa mainittu kotiväkivalta särähti korvaan. Yksi keskustelijoista sanoi tulleensa turvapaikanhakijan raiskaamaksi. Hänelle kerrottiin vastapallona, millaisia määriä naisia raiskataan joka vuosi omissa kodeissaan, tekijänä lähiomainen.
Nainen ymmärsi, mutta sanoi, että on se hirveämpää, jos ei uskalla liikkua ulkona.
Onko tosiaan?

Raiskaus on vakava rikos, syyllistyy siihen sitten ohikulkija tai läheinen. En usko, että niitä voi laittaa kauheusjärjestykseen.
Silti tekee mieli pohtia, mitä mistäkin seuraa. Jos naisen raiskaa turvapaikanhakija, naisen kimppuun on todennäköisimmin hyökätty yllättäen. Nainen ei osaa tai uskalla puolustautua ja tulee häväistyksi. Hän miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin, jotta näin ei olisi käynyt.
Hän miettii, miksi mies teki niin kuin teki. Hän tuntee pohjatonta vihaa miestä kohtaan. Hän alkaa pelätä kaikkia ulkomaalaisen näköisiä miehiä.
Hän tuntee olonsa likaiseksi. Hän haluaa, että hänen kipunsa kostetaan.

Kotona raiskattu ihminen tuntee myös kivun. Hän tuntee, kuinka hänet alistetaan, kuinka hänen toiveillaan ei ole enää mitään merkitystä.
Hänen huutonsa tukahdutetaan; älä huuda, ettei naapurit kuule. Mitä nekin luulee, jos alat kirkua.
Liian monessa kodissa tämä toistuu harva se viikonloppu alkoholin antaessa miehelle voimaa ottaa mikä hänelle kuuluu.
Naisen seksuaalisuus kuolee hiljaa, itkukaan ei enää tule. Naisen itsetunto kutistuu ja sulautuu tapettiin, hiipuu. Usko itsemääräämisoikeuteen on pelkkä muisto.
Kivuliainta kaikessa on kuitenkin se, että nainen on joskus rakastanut miestä, joka nyt vei häneltä kaiken. Nainen ei halua miehelle pahaa, vain, että mies lopettaisi.
Mies on niin tyytymätön omaan itseensä, että purkaa pahan olonsa naiseen pahimmalla mahdollisella tavalla.
Olen kuullut, kuinka vastaavassa tilanteessa oleva nainen anoo, että löisit mieluummin.

Ja se turvaton, se on lapsi, joka leikkii nukkuvaa viereisessä huoneessa. Kun aikuiset luulevat, että lapsi nukkuu, eikä kuule mitään, he ovat väärässä.
Lapsi kuulee kaiken, mutta ei ymmärrä puoliakaan. Ainoastaan sen, että pelottaa. On kovin, kovin turvaton olo.
Ja se olo ei häivy koskaan.