Kuka kukin vahingossa onkaan

Ennen oli porvarit porvareita, vasemmisto vasemmistoa ja muut kummajaisia niiden välillä. Nyky-Suomessa ei enää voi olla varma, kuka on mitäkin.

Pääministeri Juha Sipilä vakuuttaa kirkkain silmin, että ammattiliittojen ahdistamisella selkä seinää vasten ei ole tarkoitus luoda Suomeen halpatyömarkkinoita. Toinen puoli tottakin: halpatyömarkkinat marssivat Haaparannasta Tornioon joka päivä. Ruotsin ja Saksan palkkatasolle emme alennu, ennen kuin meillä on myös samanlaiset siirtolaisväestön halpatyömarkkinat, mutta tätä Sipilä ei sano. Siirtolaisväestön kasvattaminen ei ole hallituksen suunnitelman mukaista, vaan osa sitä väistämätöntä maailmanmenoa, jota tapahtuu kulloisenkin hallituksen suunnitelmista huolimatta.
Irakin pakolaiset ovat vahingossa Sipilän tavoitteiden toteutumisen parhaita takuumiehiä, vieläpä muiden maiden rahoilla koulutettuja. Näille insinööreille ei tarvitse ostaa työsuhdekännyköitä, jollaiset kotimainen työvoima vaatisi ensimmäiseksi, he kun tulevat iPhonet mukanaan.
Vastaavasti rajojen sulkemista vaativat perussuomalaiset ovat halpatyömarkkinoiden vastustajien eli työväenliikkeen edustajia hallituksessa, tosin tietämättään ja osin tahtomattaankin.

Omituisia rooleja löytyy oppositiostakin. Punavihreissä piireissä on noussut äläkkä poliisin harmaan talouden vastaisesta kampanjasta. Alle kuuden euron pizzoja etsimällä on tarkoitus paljastaa ihmiskauppaa ja halpatyövoimaa. Mitenkä kurdien ja maahanmuuttajien työstä maksamatta jätetyt sunnuntai- ja ylityölisät yhtäkkiä muuttuisivat normaalikäytännöiksi? Mitä syytä tässä on irvailla poliisia, joka vain tekee työtään lainkuuliaisuuden ylläpitämisessä? Suvaitsevaisto onkin ihmisoikeuksien polkijoiden ja halpatyövoiman kannattamisen pizzanlämpimiä ystäviä täynnä.
Eikä ole poliisin vika vaan poliitikkojen, jos lainsäätäjät supistavat harmaan talouden tutkijoiden määrää ja ministerit ovat mukana veroparatiisikikkailuissa.

Entäpä Suomen yrittäjät? Se on pitkään vaatinut saada päästä neuvottelupöytiin ay-liikkeen ja työnantajajärjestöjen kanssa. Nyt kun maassa niukin naukin 50 prosentin gallupkannatusta nauttiva hallitus kurmottaa työväenliikettä, yrittäjäjärjestö heittäytyy vastustamaan kolmikantaa ankarasti, ja periaatteesta. Vaikka SAK tarjoaa nollasopimuskorotuksia, sekin on väärin. Kivempaa olisi, jos hallitus säätäisi tästäkin lakeja. Ehkä työehtosopimuksetkin pitää päättää eduskunnassa?
Tämä demokratiakohtaus on hämmästyttävän lyhytnäköinen. Ihan turha kuvitella, että yrittäjiä – joita sinänsä on koko ajan enemmän – kutsutaan enää yhtään mihinkään pöytiin. Siinä vaiheessa, kun seuraava, mahdollisesti punavihreä hallitus alkaa säätää lakeja kuulematta sen enempää yrittäjiä kuin Etelärantaakaan, on helppo muistella: tehän halusitte siirtää kolmikannan historiaan.

Mitä pitemmälle paikallisesta sopimisesta päätetään, sitä enemmän hiipuu paitsi työntekijäpuolen keskusjärjestöjen merkitys, myös Etelärannan tärkeys. Patruunat maksavat Jyri Häkämiehen palkkarahoja omasta pussistaan erittäin nihkeästi ja mieluusti lakkauttaisivat koko järjestön. Eiköhän vuorineuvoksille ja SAK:n Lauri Lylylle löydy kahdenkeskisiä lounaisaikoja tulevaisuudessakin ilman kolmatta, joka syö samasta ruokapöydästä.
Paikallista sopimista ja hallituksen vahvempaa roolia korostamalla Etelärannan viskaalit ajavat itse itseään nopeammin kortistoon. Maistuu sitten se lyhyempi ansiosidonnainen herroillekin. ●

Markus Leikola