”Miksi vanhemmat suostuivat pitämään niin ruman lapsen?”

Muistan ikuisesti ensimmäisen koulupäiväni. Me ekaluokkalaiset tirskuimme, sillä luokassa istui poika, jolla oli selvästi peruukki. Pojalta puuttuivat myös silmäripset ja kulmakarvat.
Opettaja mittaili meitä ja vei voimistelusaliin istumaan lattialle ympyrään niin, että kaikki näkivät toisensa. Opettaja kertoi, että nyt leikitään Millainen minä olen -leikkiä.

– Kenellä on vaalea tukka? opettaja kysyi. Kaikkien vaaleahiuksisten oli noustava seisomaan. Entä kenellä on tumma tukka? Lettinauhat? Kenellä ei ole tukkaa ollenkaan? Peruukkipoika nousi seisomaan. Opettaja jatkoi: Sininen pusero? Kulmakarvat? Villasukat?
Pikkuhiljaa seitsemänvuotiaiden päässä alkoi muotoutua ymmärrys: joku on tuon näköinen ja toinen toisen näköinen, mutta kuitenkin ollaan samaa porukkaa, ekaluokkalaisia, hiuksilla ja ilman.
Tietääkseni peruukkipäistä poikaa ei koskaan kiusattu koulussa.

Vuonna 2007 amerikkalainen Lizzie Velásquez, 17, törmäsi musiikkivideota etsiessään YouTubessa julkaistuun nettipätkään, joka oli koostettu hänen kuvistaan.
Kahdeksan sekuntia pitkän videon otsikko oli Maailman rumin nainen, ja se oli kerännyt jo neljä miljoonaa katselukertaa. Yksi ensimmäisistä kommenteista oli: ”Tee kaikille palvelus ja tapa itsesi.”
Kommentit olivat hyytäviä. Ihmiset miettivät, miksi vanhemmat suostuivat pitämään itsellään niin ruman lapsen, ja yksi ilmoitti tulevansa todennäköisesti sokeaksi, jos näkisi Lizzien kadulla.
– Ensin itkin. Sitten aloin miettiä, miksi antaisin jonkun, joka ei ole koskaan tavannut minua, kiusata tai mikä vielä pahempaa, määrittää kuka olen. Päätin taistella vastaan toisella tavalla: käyttää muiden negatiivisuutta polttoaineena pyrkiessäni kohti omia tavoitteitani, Lizzie kertoo.
Lizzie sairastaa Neonatal Progeroid -syndroomaa (NPS), joka tunnetaan myös nimellä Wiedemann–Rautenstrauch-syndrooma. Samasta sairaudesta kärsii tiettävästi kaksi muuta ihmistä koko maailmassa.
Sairaus kiihdyttää vanhenemista, rasvan poistumista kehosta sekä kudosten rappeutumista. Koska ruoka ei imeydy eikä Lizziellä ole rasvakerrosta, oireyhtymä estää painon nousun. Nyt 25-vuotiaana hän painaa hädin tuskin 30 kiloa. Lizzien toinen silmä on sokea ja toisessa rajoittunut näkökyky.
Syntyessään Lizzie painoi vain 1,2 kiloa. Lääkärit eivät uskaltaneet veikata, kuinka pitkään tyttö eläisi tai sitä, kuinka riippuvainen hän olisi vanhemmistaan. Rita ja Lupe Velásquez viittasivat kintaalla lääkäreiden huolille, veivät lapsen kotiin ja rakastivat tästä itsetunnoltaan vahvan.
– Kun joskus lapsena palasin koulusta kotiin itkien, vanhempani sanoivat, että mene takaisin ja nosta pääsi pystyyn. Olet yhtä hyvä kuin muutkin, sinulla on vain tuo syndrooma.
Lizzie valmistui Teksasin yliopistosta, julkaisi kaksi kirjaa ja kiertää nykyään puhumassa suvaitsevaisuudesta. Hänen vuonna 2013 pitämänsä puhe otsikolla Kuinka määrittelet itsesi? on katsottu yli seitsemän miljoonaa kertaa, hänellä on Facebookissa noin 100 000 seuraajaa, YouTubessa yli 200 000. Lizzien tarinasta on myös tehty dokumentti.

Lizzie kampanjoi Yhdysvalloissa kiusaamista vastaan yhdessä Tina Meierin kanssa, jonka tytär tappoi itsensä nettikiusaamisen takia. Yksi Lizzien missioista on tehdä verkkoyhteisöstä positiivisempi. Hän on saanut lukuisia yhteydenottoja kiusatuilta, jotka ovat päättäneet hakea apua tilanteeseensa tai ryhtyneet vihdoin laittamaan kiusaamiselle kampoihin.
– Tärkeintä on se, etten vajonnut kiusaajien tasolle, Lizzie pohtii ja kertoo antaneensa anteeksi YouTube-videon tehneelle henkilölle.